A. Nervosa, nice to meet you too.

Muutama viikko sitten ajattelin jotenkin utopistisesti, että paranen anoreksiasta ihan helposti. Etten tahdokaan tulla laihemmaksi, täydellisemmäksi. Sitä ajattelua kesti ehkä viikon, jos edes sitäkään. Nyt ajatukseni ovat jälleen anoreksiamyönteiset. Ei tästä niin vaan parannutakaan. Tuntuu kuin anoreksiapeikko olisi viime päivinä vain tiukentanut otettaan minusta. Ei ollut ainakaan hyvä ajatus katsoa viime kotijaksolla ohjelmaa Dieetit vaihtoon!.

Päivittäinen kalorinsaantini on yhä 1400 kcal ja ateriasuunnitelmani on jämähtänyt tasolle 3. En ole edistynyt viime aikoina ollenkaan. Painoni on päin vastoin ollut laskusuhdanteessa. BMI:ni on 15,9, matalin aikoihin. Kun vaaka toissa-aamuna näytti kolmosella alkavaa lukua, hymyilin salaa.

Lisäksi minulla on kuulemma ruokailussa anorektisia tapoja, joista minun pitäisi päästä eroon. Syön yhden ruokalajin kerrallaan ja aina samassa järjestyksessä, kun sen sijaan minun pitäisi ottaa samaan haarukalliseen sekä pihviä että perunaa ja syödä leipä päällisineen eikä nakertaa kurkkuviipaleita ja salaatinlehtiä erikseen.

Ruokailun aloittaminen on myös oma haasteensa. Yleensä tuijotan lautasta 20 minuuttia, jonka jälkeen ilmoitan, etten aio syödä haarukallistakaan. Hoitajat eivät myöskään katso hyvällä, kun revin leivästä pieniä paloja sen sijaan että levittäisen leivälle levitteen ja söisin sen kuten normaalit ihmiset syövät. Mutta minähän en olekaan normaali.

En minä voi näille tavoilleni mitään. Kaikki vain on pilkottava pieneksi ja syötävä yksitellen. Kaiken on oltava hajutonta, mautonta, rasvatonta, sokeritonta ja kaloritonta, jos meinaan saada ylipäätään jotain syödyksi.

Minä tahtoisin vain olla täydellinen.

Divine Fits - My Love Is Real