Maanantaista asti täällä osastolla olo on ollut minulle silkkaa helvettiä. Olen kovasti halunnut kirjoittaa blogiin, mutten ole pystynyt keskittymään enkä ajattelemaan. En ole kyennyt siirtämään tuntemuksiani sanoiksi. Tämän seuraavan tekstin kirjoitin tuossa taannoin, joten nyt on hyvä sauma julkaista se. Yritän tulevien päivien aikana saada vastailtua kommentteihinne ja kirjoitettua viime päivistä. Nyt en niihin kykene.
Uskon, että ihmisten voi olla vaikea ymmärtää, millaista täällä osastolla olo on, jos he eivät ole koskaan olleet täällä. Pelkkä vierailu ei riitä, tarkoitan ihan ympärivuorokautista olemista täällä.
Ennakkokäsitykseni suljetusta osastosta vastasivat aika lailla totuutta. Positiivinen yllätys oli se, että minulla on käytössäni oma kylpyhuone. Sitä en kuitenkaan osannut aavistaa, miten paljon tunteet voimistuvat täällä ollessa. Ne saavat tavallista suuremmat mittasuhteet. Se, mikä ei ärsyttäisi kotona, ärsyttää täällä paljon. Myös ahdistus on moninkertaisesti voimakkaampi ja tunteiden hallitseminen on huomattavasti haastavampaa. Samoin kohteliaana pysyminen.
Kaikkein pahinta rajoitetun liikkumisen lisäksi on ehkä heräävät mielihalut, joita et voi toteuttaa.
En tiedä, voisiko tätä verrata Big Brother-taloon. Sääntöjä ja kieltoja löytyy kymmenittäin ja liikkumista on rajoitettu. Jokainen päivä on aikataulutettu ja niitä aikatauluja on noudatettava minuutilleen. Myös meidän potilaiden valvonta on tarkkaa 4-5 kertaa päivässä tapahtuvine huonekiertoineen.
Monet BB-kilpailijat ovat hämmennyksissä kilpailun jälkeen. Heistä tuntuu oudolta palata kotiin ja takaisin normaaliin arkeen. Muutamat ovat tarvinneet jopa psykologin apua. Samoin on joidenkin potilaiden kohdalla. Heistä tuntuu pelottavalta lähteä tutulta ja turvalliselta osastolta ja he tarvitsevat avohoidon tukea pärjätäkseen omillaan.
Ainoa ero BB:n ja suljetun osaston välillä on se, etteivät miljoonat ihmiset seuraa meitä television kautta 24/7. Sehän tästä vielä puuttuisi. Ehkä jonain päivänä joku keksii formaatin, jossa vapaaehtoisten hullujen elämää voi seurata tv:stä:
Kenellä on eniten diagnooseja? Kuka on viihdyttävin? Kuka sekoaa lopullisesti? Kuka vedättää hoitajia? Kuka selviää ja kuka ei? Äänestä suosikkiasi! Madhouse. Alkaa marraskuussa Subilla.
8 kommenttia:
:) Hauska teksti vaikka ymmärrän toki vakavuuden siellä taustalla.
Joo pyrin osaamiseni ja mahdollisuuksien mukaan viljelemään huumoria blogissani. Kaikista asioista ei tietenkään voi vitsailla, mutta ilman pientä huumoria blogini olisi yksi suuri itkuvirsi.
Toihan on ihan loistava idea. Ja väitän, että jutut ois kuitenkin vähemmän sairaita kun bbtalossa, vaikka kuvattavana ois osastollinen hulluja.
Sit toki vois olla jotain viikkotehtäviä/kilpailuja ja voittaja vois saada esim päiväloman tai yhen lisänapin rauhottavia.
Olen kanssa osastolla ollut pariin otteeseen, itse "sain" vain olla avoimella puolella, toki sielläkin välillä "arestissa". Ja se on niin totta, sitä elämää siellä ei ymmärrä ellei ole itse ollut. Oma viihdyke oli ensimmäisellä kerralla härnätä hoitajat hulluuden pisteeseen, kun tuntui ettei mistään voida keskustella kuin aikuiset. Kieltoja vaan putkahteli päivittäin, ja syytäkään ei kerrottu. Ulos, jos lähti, piti se kertoa hoitajalle. En tainnut koskaan kertoa, ovi vain kävi ja tyttö katosi.
Mä ajattelin, että se tulisi kuitenkin olemaan aika ahdistavaa K-18 -settiä: viiltelyä, ahdistuneisuutta, vaikeasti psykoottisia tai väkivaltaisia potilaita, lepositeitä, itsemurhayrityksiä...
Tietty joitakin potilaita voisi motivoida viikkotehtävien palkinnot tai kilpailun voittosumma.
Musta taas tuntuu tällä hetkellä siltä, ettei hoitohenkilökunta ymmärrä tai halua ymmärtää mua. Kieltoja tosiaan on täälläkin vaikka millä mitalla. Sinä olit kuitenkin onnekas, kun pääsit ulos. Minä en enää pääse, en yksin enkä hoitajan kanssa.
Ihana toi "mainospätkä" tossa lopussa! Repesin :D
PS koita jaksaa <3
Kiitos! <3
Lähetä kommentti