Hold me. Love me. Heal me.

Yksin. Olen niin yksin. En tahdo olla enää. On niin raskasta olla yksin. Ihan yksin.

Tahtoisin jonkun, joka rakastaisi minua. Pitäisi minusta siitä huolimatta mikä minä olen. Pitäisi minusta kiinni eikä päästäisi irti. Ottaisi syliin. Valvoisi untani karkottaen painajaiset. Olisi vierelläni eikä kääntäisi minulle selkäänsä. Ei lähtisi pois. Mutta miten kukaan voi pitää minusta, jos en pidä itsestänikään? Miten kukaan voi rakastaa minua, jos en rakasta itseänikään? Miten voin kelvata kellekään, jos en kelpaa itsellenikään?

Jos vain olisi joku. Joku, joka rakastaisi. Kaksin olisi paljon helpompi katsella maailmaa. Kohdata maailman pimeät puolet ja kantaa elämän surut ja murheet. Kulkea elämän kivikkoista polkua, toinen toistaan tukien.

Ei kukaan tahdo minua. Jos joku erehtyy tahtomaan, lähtee hän viimeistään siinä vaiheessa, kun tajuaa millainen todella olen. Harmaa aave, kuoleman sanansaattaja. Ihmisraunio, hiljalleen lipumassa pois. Ehkä hän pelästyy. Pelästyy, että vedän hänetkin mukanani tummiin vesiin. Niihin, joista ei enää pääse pois. Pelästyy, että mustaan hänenkin mielensä. Tartutan häneen tämän pimeyden. Tukehdutan hänet. Toivon, että hän jäisi... mutta hän lähtee.

Vai olenko se minä, joka rakentaa muuria ympärilleen eikä päästä ketään lähelleen?

Dingo - Musta Leski

Vielä kulkee Musta leski täällä joukossamme rakkauden armosta toivoa vois ett' pimeys jättäis prinsessamme ja tulis se oikea jonka verestä myrkky valuis pois ja Mustan lesken kanssa joku onnen löytää vois