Terapia.
Minä: Mun olis varmaan helpompi puhua, jos mä oppisin rentoutumaan. Kun mä jännitän täällä terapiassa.
Terapeutti: Mitä sä jännität?
Minä: Niin kun mä en tiedä.
T: Kauanko me ollaankaan nyt tavattu...
Minä: Kuus vuotta.
T: Niin sä et varmaankaan jännitä mua, vai?
Minä: Mmh... saatan mä.
T: Tunnetko sä olosi turvattomaksi täällä?
Minä: En.
T: Tunnetko sä olosi turvattomaksi täällä?
Minä: En.
Minä: Mä kirjoitin mun blogiinkin, että jos tapahtuisi jotain yllättävää, kuten kynä tippuisi lattialle, niin mä saisin varmaan sydänkohtauksen.
T: Odotatko sä, että jotain tapahtuu?
Minä: En.
T: Niin mitään yllättävää tuskin tapahtuu, aika samanlaisiahan nämä käynnit on joka kerta. Vai onko tämänpäiväinen käynti susta jotenkin poikkeava?
Minä: Ei ole.
T: Niin mitään yllättävää tuskin tapahtuu, aika samanlaisiahan nämä käynnit on joka kerta. Vai onko tämänpäiväinen käynti susta jotenkin poikkeava?
Minä: Ei ole.
T: Milloin sä alat jännittämään?
Minä: Kun mä tulen tänne.
T: Matkalla tänne vai odotushuoneessa?
Minä: Kun mä istun tähän tuoliin.
T: Jännittäisitkö sä, vaikka mä lähtisin tästä huoneesta?
T: Millä tavalla sä tunnet, että sua jännittää?
Minä: No siis... mä vaan tunnen sen.
Istun kuin paikalleni jäätyneenä. Pakkopaidassa. En uskalla liikahtaakaan. Jännitän jalkojeni lihaksia. Käsiäni. Sykkeeni on korkea. Nyt kun olisi sykemittari tässä, ajattelen.
Minä: Eiks se vai näy musta ulospäin?
T: Näkyy se sillä, että sä et katso silmiin, jos sä sitä tarkoitat.
Minä: En mä itse asiassa tarkoita sitä.
T: Jännitätkö sä missään muualla samalla tavalla?
Minä: En, mutta mä jännitin siellä psykiatrian sairaanhoitajan luona.
T: Voisko se johtua siitä, kun keskustellaan sun henkilökohtaisista asioista? Jännittäiskö sua, jos me puhuttais vaikka elokuvista tai kirjoista?
Minä: Ei varmaan niin paljon ainakaan.
Siirryt istumaan kirjoituspöytäsi ääreen ja pyydät minua katsomaan tyhjään tuoliisi. Mattoon. Jonnekin. Minne tahansa muualle paitsi syliini. Mutta minä en pysty. Käyn taistelua itseni kanssa. En pysty. Sen sijaan hymyilen typerästi. Jännitys purkautuu hymynä kasvoillani.
T: Me voitais sopia seuraavan viikon ajat.
*Klanks* Kynä tippuu lattialle.
T: Oho, kynä tippui.
Minä: Sä teit ton tahallas!
T: Niin tein, mutta ei sulle käynyt kuinkaan.
Olisin voinut saada sydänkohtauksen ja kuolla!
Siirryt istumaan kirjoituspöytäsi ääreen ja pyydät minua katsomaan tyhjään tuoliisi. Mattoon. Jonnekin. Minne tahansa muualle paitsi syliini. Mutta minä en pysty. Käyn taistelua itseni kanssa. En pysty. Sen sijaan hymyilen typerästi. Jännitys purkautuu hymynä kasvoillani.
T: Me voitais sopia seuraavan viikon ajat.
*Klanks* Kynä tippuu lattialle.
T: Oho, kynä tippui.
Minä: Sä teit ton tahallas!
T: Niin tein, mutta ei sulle käynyt kuinkaan.
Olisin voinut saada sydänkohtauksen ja kuolla!
Craig David - 7 Days
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti