Merry Xmas!

Jouluaatto. Herääminen tuntui samalta kuin minä tahansa muuna päivänä. Masentavalta. Miltääntuntumattomalta. Poissa on se pikkutyttö, joka joskus olin. Se, joka innossaan lehteili Lelukuvastoa ja mietti mitä sieltä tahtoi. Se, joka heräsi jouluaamuna silmät loistaen tutkimaan mitä pukki on tuonut joulusukkaan. Se, joka malttamattomana odotti pukin tuloa ja lahjojen avaamista. Se, joka oli huoleton. Onnellinen.

Toisinaan minä kaipaan sitä pikkutyttöä.

Hörpin kahvia, mutustin joulutorttua ja katsoin Joulupukin Kuumalinjan ja Lumiukon (perinteisiini kuuluu katsoa joulun aikana myös Joulupukki ja noitarumpu, Pähkinänsärkijä tai Lumikuningatar). Yritin herätellä joulumieltä itsessäni. Se oli kateissa. Ja se pysyi kateissa.

Vietämme joulun aina tätini luona lähisuvun kesken. Lähdimme tädilleni puoliltapäivin. Autoin jouluvalmisteluissa. Ulkoilutin myös serkkuni kolme länsigöötanmaanpystykorvaa. Oli hyvä päästä hetkeksi pois hälinästä ja hyörinästä. Omaan rauhaan. Ulkona ei ollut juuri ketään. Kävelin metsässä koirien viipottaessa edellä ja yritin rauhoittua. Kerätä voimia iltaa varten. Olisin halunnut kävellä raikkaan kirpeässä pakkassäässä lumisessa metsässä, jossa kuusten oksat notkuvat tykkylumesta ja nuoskalumi natisee jalkojen alla. Sen sijaan lätsyttelin märässä loskassa. Mutta ulkoilu teki kuitenkin hyvää.

Neljältä olin jo väsynyt. Uupunut. On raskasta olla sosiaalinen. Keskustella, kommentoida. Hymyillä. Olla läsnä. Haaveilin päiväunista, mutta päätin jaksaa joulun vuoksi. Yhdessäolon vuoksi.

Joulupäivällisellä pöydät notkuivat jouluherkuista. Kinkkua. Karjalanpaistia. Rosollia. Porkkana-, peruna- ja lanttulaatikoita. Paistettuja punajuuria. Perunoita. Graavilohta. Kylmiä kaloja. Lasimestarin silliä. Silliä ja sipulirenkaita. Sienisalaattia. Halloumijuusto-hedelmäsalaattia. Joululimppua. Punaviiniä. Kotikaljaa. Mehua. Lusikoin lautaselleni kasvisruokia ja joitain kalapaloja. Päätin, että tänään sallin itseni syödä normaalisti. Onhan joulu. Enkä oksenna mitään pois. Kaksi lasillista punaviiniä ja rentoudun. Ajattelen, että jaksan ehkä sittenkin aaton.

Illalla lauloimme joululauluja, napostelimme pähkinöitä, rusinoita ja suklaata ja avasimme joululahjat. Sain lahjaksi Nescafé Dolce Gusto -kahviautomaatin, monta pakettia kapselikahvia, KoKon astioita, IvanaHelsingin patakintaan ja -lapun, suihkujuttuja ja valkoiset, lämpimät lapaset.

Yöllä menimme perinteen mukaisesti hautausmaalle viemään kynttilät. E:n ja J:n haudan kohdalla joku nainen viittasi hautakiveen ja sanoi jotain tyttärelleen. Olisin halunnut tietää mitä hän sanoi, vaikka saatoin arvata sen. Tsunami. Jostain syystä loukkaannuin. Loin naiseen tympeän ja surunsekaisen ilmeen. Nainen tajusi, että olin menossa kyseiselle haudalle. Hänen ilmeensä vaihtui kuvaamaan nolostusta.

Haudalla haluan aina olla rauhassa. Yksin. Sytyttää kynttilän ja hiljentyä. Ajatella sinua, parasta ystävääni ja toivottaa sinulle hyvää joulua. Nyt minulla ei ollut mahdollisuutta siihen. Joku perhe osui haudalle samaan aikaan. En tiennyt olivatko he tulossa siihen ja jäivätkö he odottamaan lähtöämme. Tunsin oloni vaivautuneeksi, häirityksi, enkä pystynyt hiljentymään. Tulin tapahtuneesta surulliseksi ja kiukkuiseksi. Soimasin itseäni. En saisi olla kiukkuinen jouluna. Enkä varsinkaan hautausmaalla. Olin kuitenkin.

Huomenna on äidin syntymäpäivä ja sukulaiset tulevat meille kalapäivälliselle. Joka vuotisen tavan mukaan. Syömme lipeäkalaa sekä kylmiä kaloja. Minun pitää siis vielä huominen jaksaa olla sosiaalinen. Sitten saan levätä.

Jouluperinteisiini kuuluu myös kuunnella Hansonin joululevyä Snowed In. Sain sen isältäni ollessani 7-vuotias ja se on edelleenkin yksi suosikkilevyistäni, vaikken muuten kuuntelekaan Hansonia. Siksi myös Song of the day on kappale kyseiseltä levyltä.

Hanson - Merry Christmas, Baby