Empty mind

Vuoden viimeinen terapia.

Minä: Mulla ei ole tänään mitään mielessä.

Terapeutti: Ehkä sinne tulee jotain.

Minä: Ei nyt vaan tule.

T: Ehkä se auttaisi, jos sä katsoisit tänne päin. Jos sulle tulisi vaikka sitten jotain mieleen.

Hiljaisuus.

Minä: Mulla ei ole oikeasti mitään mielessä.

Olet hiljaa. Odotan sinun sanovan jotain. Yritätkö saada minut katsomaan itseäsi? Hiljaisuus jatkuu. Se käy ahdistavaksi. En ymmärrä miksi se ahdistaa minua, sillä olemme tunteneet kuitenkin jo 5 vuotta. Hiljaisuus tekee minut levottomaksi. En kestä sitä. Hiljaisuutta. Minun on pakko rikkoa se.

Minä: Mitä?

Et sano edelleenkään mitään.

Minä: Mikset sä voi auttaa, jos mulla ei ole mitään mielessä? Sä voisit kysyä jotain?

T: Mä en osaa aina kysyä. Sitä paitsi sitten mä ohjaisin keskustelua. Olis hyvä puhua siitä mitä sulla on mielessä.

Mutta kun minulla E-I O-L-E M-I-T-Ä-Ä-N M-I-E-L-E-S-S-Ä. Tavutan lauseen päässäni kirjain kerrallaan.

T: Mitä sä ajattelet?
Minä: En mitään.
T: En usko.
Minä: ...
T: Miltä se tuntuu, kun ei ole mitään mielessä?
Minä: En mä osaa selittää. On vaan sellainen... jumittava olo.
T: Mä kyllä uskon, että sä ajattelet jotain.

Nyt en ainakaan muista mitä äsken ajattelin. Päätän keskittyä. En aio päästää seuraavaa mieleeni tulevaa ajatusta lipumaan ohi. Aion tarttua siihen, pitää siitä kiinni ja vapauttaa sen huoneeseen. Ajattelen kissaani Sepiä.

Minä: No mä ajattelin Sepiä... mut en mä tullut tänne puhumaan kissoista. Ei kissoista puhuminen paranna mua. Tai säästä. Tai mistään muustakaan sellaisesta puhuminen.

Minä: Musta tuntuu, niin kuin mä olisin jo puhunut kaiken. Ettei ole enää mitään puhuttavaa.

Minä: Mut en mä silti voi paremmin, päin vastoin mä menen vaan taaksepäin.

T: Musta näyttää, että sä voit paremmin.

Aikamme on lopussa. Nouset ottamaan kalenterisi pöydältäsi. Sovimme seuraavat ajat. Ensi vuoden ensimmäiset terapia-ajat. Tässä vaiheessa minun kuuluisi lähteä, joten olen nousemassa tuolistani, mutta sinä et nousekaan, joten jään typerästi istumaan tuolini reunalle. Olen kuin juoksukilpailuissa, valmiina pinkaisemaan matkaan heti lähtölaukauksen kajahtaessa. Puristan laukkuni mustia sankoja käsissäni, tuijotan joulunpunaiseksi lakattuja kynsiäni ja odotan mitä sinulla on vielä sanottavana. Toivotat minulle hyvää joulua ja tulevaa vuotta. Kiitän ja toivotan sinulle samaa. Tahtoisin nostaa katseeni ja katsoa sinua silmiin, hymyillä sinulle, mutten pysty. En vain pysty. Kätellessämme vilkaisen sinua nopeasti ennen kuin poistun ovesta ulos.

Seuraavaan terapiaan on 13 päivää. Melkein kaksi viikkoa. Taistelen hajoamisen rajalla, jos terapioiden väliin sattuu viisikin päivää. Entä nyt kun niitä on 13?

Pet Shop Boys - West End Girls