To the Moon
On pimeää ja mä haluan kuolla. Ulkona on yöstä mustaa, mutta mun sisälläni on vielä sitäkin paljon mustempaa. On ollut jo kauan. Liian pitkään. Niin pitkään, ettei sitä voi enää saada pois. Se on levittäytynyt muhun kuin syöpä. Olen yksin ja yksinäinen. Kaikki hyvä tiistaista on poissa. Vai oliko sitä edes ylipäätään? Odotukset huomisesta ovat muuttuneet arvottomiksi. Menettäneet merkityksensä, joka niillä vielä aiemmin oli. Aika jatkaa armotonta kulkuaan viisareina kellotaululla, mutta aikakaan ei voi enää auttaa. Ehkä mikään ei voi. Mä haluaisin vain jo pois. Ja mä olen niin kovin väsynyt.
Mutta silti... silti mä olen täällä vielä, kun yö vaihtuu aamuksi. Mä lupaan sen.
6 kommenttia:
Koita pysyä vahvana, valo löytää vielä sisääsi ♡
Jotenkin tää oli tosi kauniisti kirjoitettu. Sulla on hyvät lahjat kirjoittamiseen. Voimia ja haleja sinne ♥ muista että päivä kerrallaan. Sä olet tärkeä ja korvaamaton.
Kiitos, yritetään. <3
Voi kiitos paljon. Kirjoittamista on ollut kyllä ikävä. :)
♥!
(anteeksi, on ollut tarkoitus puhua ja kysellä kaikenlaista mutta olen ollut niin ... jossain, että on ollut hankalaa muistaa tai jaksaa tai keskittyä mihinkään muuhun kuin siihen mikä tulee nenän eteen. ja kun toisaalta en halua puhua vain velvollisuudesta, vaan silloin kun kykenen oikeasti olemaan kiinnostunut, koska sitä haluan... anteeksi siis. yritän keräillä palasia, ja lupaan yrittää tässä näin joskus tulla puhumaan. päivätkin kun vain perkele kuluvat ja katoavat :'--D ... ♥)
Älä suotta pyytele anteeks. Mä ymmärrän kyllä. Enkä sitä paitsi mäkään ole laittanut nyt sulle vähään aikaan viestiä. Olis silti kiva nähdä joskus/pian. <3
Lähetä kommentti