Food food food

Tänä aamuna otettiin sydänfilmi ja labrat. En jaksaisi yllättyä, vaikka niissäkin olisi jotain vialla. 

Tuntuu, ettemme tee täällä osastolla mitään muuta kuin syömme. Syömme koko ajan. Aamiainen, lounas, välipala, päivällinen, illallinen. Ruokaa ruokaa ruokaa. Rekkalasteittain ruokaa. (Vai onko anoreksia vääristänyt käsitykseni normaalista syömisestä?)

Minulla ei ole missään vaiheessa vuorokautta nälkä. Silti on syötävä. Minua etoo jo ennen ensimmäistäkään haarukallista. Oikeastaan pelkkä ruuan ajatteleminen saa minut voimaan pahoin. En jaksa koskaan syödä lautasta tyhjäksi. Korjaan: niitä kolmea lautasta, jotka saan. Joka aterian jälkeen olo on oksettava ja tekee mieli mennä vessaan ja työntää sormet kurkkuun. En vain voi kun minua vahditaan. Lounaan ja päivällisen jälkeen tunti, muiden aterioiden jälkeen puoli tuntia.

Olen varma, että olen jo lihonut ainakin 1,5 kg. Tunnen itseni vastenmieliseksi. Poissa on se jumalainen, höyhenenkeveä olo. En tiedä paljonko todellisuudessa painan. Paljon. Liian paljon. Perjantain jälkeen minua ei ole punnittu. Silloin painoni oli laskenut reilu 0,5 kg (katsoin, vaikken olisi saanut).

Tänään oli ravitsemusterapeutin aika. Päivittäinen kalorinsaantini on vielä 800 kcal (kotona se oli 200-400 kcal). Tiedän, että se on hyvin vähän, mutta silti tuntuu, että söisin kuin norsu. Odotan kauhulla milloin kalorinsaantiani aletaan nostaa. 

Kolmelta tänään muut lähtivät kävelylle, mutta minun oli ainoana jäätävä sohvalle löhnöttämään. En saa enää osallistua edes päivittäisille kävelyille. En saa myöskään mennä muiden kanssa kuntosalille tai pelaamaan sulkkista. Masentaa.

Nyt iltapalalle. Yäk.