Terapeutti: Meillä olikin tässä nyt vähän pidempi tauko. Mitä sulla on mielessä?
En osaa sanoa mitään. Yhtäkkiä en muista edeltävästä viikosta mitään. Mieleni on sekava. Ajatukseni sinkoilevat hallitsemattomasti pääni sisällä. En saa yhdestäkään otetta. Tuntemukseni ovat yhtä sekametelisoppaa. Olen pitkästä tauosta harmistunut. Olen ollut surkeana ja itkenyt koko viime viikon. Tauko on saanut minut murenemaan.
Sisäinen viisivuotias minäni on herännyt ja kiukkuinen. Ajattelin perua tämän päivän aikani, että nyt on sitten minun vuoroni perua, hah! Tosin minä siinä vain olisin hävinnyt. Häpeän lapsellisia ajatuksiani. Hiljennän vaivihkaa sisäisen viisivuotiaani. En sano mitään.
Ajaudumme keskustelemaan siitä kuinka kaikki tuntuu mielestäni turhalta, koska en tahtoisi elää.
Minä: Mä olen itse asiassa tehnyt listan asioista, joita mä haluan tehdä ennen kuin mä kuolen.
T: Milloin?
Minä: Mm... joskus yläasteen lopussa tai lukion alussa.
T: Onko siihen listaan tullut myöhemmin uusia asioita?
Minä (hymyilen): On. Paljonkin.
T: Niin kun sä et voi tietää miten paljon uusia asioita siinä olisi kymmenen vuoden päästä.
Minä: Mut en mä ole silti onnellinen, vaikka mä toteuttaisinkin niitä asioita. Ja mä tiedän, että mun elämässä on monet asiat hyvin ja mä yritän arvostaa niitä ja tiedän, että ilman niitä mä olisin vielä onnettomampi, mut en mä silti osaa iloita niistä.
T: Entä jos olisi masentunut ja sitten todettaisiin syöpä, josta ei voisi parantua, niin miten sitten suhtautuisi elämään. Mua kiinnostaisi tietää jos siitä aiheesta olisi kirjoitettu kirja.
Minä (hymyilen): Itse asiassa siitä on kirjoitettu.
T: Mikä? Mä haluaisin lukea sen.
Minä: Paulo Coelhon Veronika päättää kuolla.
T: Ootko sä lukenut sen?
Minä: Joo.
T: Milloin?
Minä: Joskus lukiossa, mut mä luin sen nyt ihan äskettäin uudelleen.
T: Mitä sä ajattelet, miten siinä tilanteessa suhtautuisi?
Minä: Mä uskon, että sitten tahtoisi alkaa elää.
T: Miksi?
Minä: En mä oikein tiedä. Kai siinä herää elämänhalu kun ei enää voisikaan elää.
T: Voisitko sä yrittää ajatella samalla tavalla, vaikka sulla ei olekaan parantumatonta sairautta?
Minä: Olen mä yrittänyt, mut en mä osaa.
Ismael Lo - Jammu Africa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti