"Writing is a fine therapy for people who are perpetually scared of nameless threats... for jittery people."
- William Styron
Perjantainen terapia.
Minä: Mulla ei ole taaskaan mitään mielessä.
Terapeutti: Katosko sulla taas ajatukset, kun sä tulit tänne?
Minä: Ei. Ei mulla ollut aamulla mitään mielessä.
T: Mitä sä ajattelit aamulla kun sun täytyi lähteä tänne?
Minä: Mm... en mitään.
T: Millä mielellä sä tulit tänne terapiaan?
Minä: Hyvällä.
T: Eiks sua turhauttanut tulla, jos sulla ei ollut kerta mitään mielessä ja sä tiesit, ettei sulla ole taaskaan mitään puhuttavaa?
Minä: Ei. Mä aina ajattelen, että kyllä mulla voi jotain tulla mieleen.
T: Eiks sua koskaan turhauta tulla terapiaan, kun täytyy herätä aikaisin, väsyttää ja ulkona sataa tai kun ei ole mitään puhuttavaa? Etkö sä koskaan ajattele, että taas täytyy tulla tänne? Luulis, että sua joskus turhauttaisi.
Minä: En. Mä tulen tänne aina hyvällä mielellä.
T: Mikä se on mikä tekee tästä mielekästä?
Minä: Kun mä en tiedä.
T: Onko sulla mitään muuta asiaa, jota sä teet aina mielelläsi? Että jos voisi niitä vertailemalla saada kiinni siitä mikä tekee tästä sulle tärkeää.
Minä: Kirjoittaminen.
T: Kaikki kirjoittaminen vai nimenomaan blogiin kirjoittaminen?
Minä: Blogiin kirjoittaminen.
T: Ensinhän on arviointikäynnit, joissa katsotaan, että terapeutti ja potilas sopivat toisilleen...
Arviointikäynnit? Siis ensimmäiset käyntini luonasi. Se oli lokakuuta 2006. Olin täyttänyt hiljattain 16. Muuta en muista.
T: ...ja jos ei ole mitään erityistä syytä miksei yhteistyötä voitaisi aloittaa niin sen jälkeen aloitetaan varsinaiset käynnit. Ei mulla ollut mitään syytä miksen olisi voinut ottaa sua potilaaksi. Enemmän mä katsoin pystynkö auttamaan sua.
Enää sinä et taatusti ottaisi minua potilaaksesi. Olen ärsyttävä. Enkä edisty. Mutta minä yritän. Tiedäthän sinä sen? Minä yritän.
The Velvet Underground - Sunday Morning
4 kommenttia:
Mulla on välilllä ihan sama olo, että mä olen varmasti huonoin potilas, mitä sillä mun terapeutilla on ja et sitä mahtaa aina ärsyttää, kun se kattoo kalenteriin ja huomaa et mä oon seuraavana vuorossa. Et muut varmaan oon paljon parempia siinä terapiassa, et mä en tee sitä oikein. Sama levy pyörii viikosta toiseen. Mut keep on trying.
Ajattelen itse ihan samalla tavalla! Vaikka eipä asian vatvominen mitään auta, kun ei itse tiedä millainen on potilaana, saati sitten millainen on "hyvä" potilas. Kuitenkin tuntuu siltä, että olen tavattoman turhauttava ja ärsyttävä ja jos olisin terapeutti en haluaisi itseäni potilaakseni. Pitää vaan yrittää olla ajattelematta ja keskittyä enemmän terapiaan ja paranemiseen. :)
Mulla tapahtui terapiassa tänään joku pieni ihme. Sain vihdoin tunnustettua, et mua ahdistaa kun mä vaan junnaan paikallaan ja joka kerta hoen sitä samaa paskaa ja kerron vaan että taas kaikki vituttaa. Ja mä sain synninpäästön. Saan kuulemma jatkossakin hokea näitä samoja fraaseja, että niillä on ilmeisesti mulle jokin merkitys, jota me voimme lähteä pohtimaan. Että aika korkealentosta settiä oli tänään.
Pointtini siis, että oo just niinku tuntuu olla ja sano just mitä haluat siel terapias. Ehkä täs joskus jotain edistystäkin sit tulee. Tsemii!
Hei hieno juttu! :) Mullakin oli eilen terapia. Läpimurtoa katsekontaktissa ei tapahtunut, mutta sain sentään puhuttua jotain, ainakin enemmän kuin viime käynneillä. Mulle ominainen fraasi on nykyään "Mulla ei ole mitään mielessä". Täytyy harjoitella rentoutumaan niin puhuminenkin voisi alkaa sujua ja voisi ehkä edistyäkin. Tsemppiä sullekin! :)
Lähetä kommentti