Hymyilin peilikuvalleni. Se ei hymyillyt takaisin.
Masentaa. Ahdistaa. Vituttaa. Ketuttaa. Harmittaa. Itkettää. Surettaa. Siis normaali päivä.
Huomenna on terapia. Olen taas odottanut sitä. Tuntuu kuin edellisestä käynnistä olisi viikkoja. Todellisuudessa siitä on 4 päivää. Joka kerta päätän katsoa terapeuttiani silmiin. Joka kerta päädyn nojatuoliin tuijottamaan syliäni. Nypertämään kynsiäni. Piirtelemään kolmiota neliötä ympyrää reiteeni. Joka kerta epäonnistun. Petyn itseeni. Suljettuani huoneesi oven tahtoisin läimiä itseäni poskille. Tyydyn nuhtelemaan itseäni pääni sisällä, tyhmä tyttö.
Joka kerta päätän puhua. Joka kerta päädyn istumaan hiljaa ja toistelemaan kuinka minulla ei ole mitään mielessä. Jotkut eivät parane koskaan. Heitä ei yksinkertaisesti pystytä parantamaan. Ehkä minua ei voi parantaa. Olen pahasti sotkuun mennyt lankakerä. Minua on mahdoton saada enää selväksi. Nips naps minut voisi vain saksia pieneksi, hyödyttömäksi lankasilpuksi. Olen yksi sotku. Epäonnistunut, epälooginen, ristiriitainen. Kenties mahdoton parantaa. Kaikkia ei voida pelastaa. Ehkä olen yksi heistä, joita ei voida.
Rammstein - Spring
Spring
Erlöse mich
Spring
Enttäusch mich nicht
Spring für mich
Spring ins Licht
Spring
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti