Day #3

Mä oon syönyt tänään taas liikaa. Oksettaa. Lähinnä ajatuksen tasolla, kun mietin miten paljon oon oikeen lappanut ruokaa suuhuni. Vähemmälläkin olis pärjännyt. Aivan helposti. Kun ei ole edes heikottanut tai ollut mikään valtava näläntunne. Hävettää. Miten huono itsekuri voi ihmisellä olla. Paino on taatusti noussut vain lisää. Hyi, olen ällöttävä ja oksettava.

Niin, mä en tiedä vieläkään sitä painoa. Vaikka erilaiset kauhulukemat pyöriikin mun mielessä jatkuvasti. Vaaka nojaa kylpyhuoneen seinää vasten. Se on poikkeuksellista. Yleensä se on aina lattialla, koska punnitsen itseni vähintään sen kolme kertaa päivässä - yleensä jopa useammin. Joten miksi aina nostaisin sen käytön jälkeen sivuun. Nyt se on ollut koskemattomana jo viisipäivää. Tämän täytyy olla uusi ennätys.

Kävin myös shoppailemassa vähän uusia vaatteita. Tulin siitä hetkeksi iloiseksi. Nyt vaatteet ovat edelleen pusseissaan enkä mä jaksa innostua niistä enää. Muutenkin edelliset vaateostokset on vielä koskemattomina kaapissa. Niissä taitaa olla vielä laputkin kiinni. Koska en vaan jaksa ottaa uusia vaatteita käyttöön ja suunnitella uusia, kivoja asukokonaisuuksia. En vaan jaksa.

Cubuksessa oli viereisessä sovituskopissa nainen sovittamassa farkkuja. Hänen ystävättärensä odotti ulkopuolella. Mikä sulla kestää, eiks ne farkut mahu päälle? Ei. Mitä kokoo ne on? Ällät. Ällät. Minä olen pienempi. Ja minä hymyilin salaa.

Day #2

Toinen päivä joulukuuta. En oo uskaltanut käydä vieläkään vaa'alla. En halua tietää, mitä mun paino on. Tavallaan haluan - tavallaan en. Enemmän kuitenkin en, vaikka yleensä epätietoisuus on pahempaa. On niin läski olo, että ahdistaa. Tekis mieli oksentaa, mut yritän lopettaa sen tai ainakin vähentää sitä. Se vaan turvottaa kasvot ja saa mut näyttämään entistä pulleammalta kasvoista. En oo nyt oksentanut yli viikkoon. Se on ihan hyvä. Pakko yrittää kanssa vähentää syömisiä. En haluu olla enää näin lihava.

Mun olis pitänyt nähdä kuntoutumisenohjaajaa, mut en jaksanut. Väsytti. Peruin sen. Laitoin, että oon kipeä, koska muuten se ei olis varmaan antanut perua tapaamista. Mut en vaan jaksanut nähdä. En yksinkertaisesti jaksanut. Olin muutenkin nukkunut tosi huonosti viime yönä.

En jaksais nähdä sitä enää, mut en kai voi lopettaa tapaamisia, koska muuten multa loppuis kaikki tuet, kun Kela katsois, etten yritä kuntoutua. No en mä kai yritäkään. En tiiä. Ens viikolla pitäis nähdä sitä taas kaks kertaa. En jaksa.

Advent Calendar Day #1

Tänään on 1. päivä joulukuuta ja tästä alkaa mun blogin joulukalenteri. Idea olisi, että mä tulisin joka päivä jouluaattoon asti kirjoittelemaan mun kuulumisiani ja sen päivän tapahtumia ja tuntemuksia tänne blogiin.

Tää päivä on mennyt oikeastaan vaan lepäillessä. Mä olin viikonloppuna Tukholman risteilyllä mun kaverin kanssa ja vaikkei se silloin tuntunut ollenkaan rankalta niin tänään on tarvinnut levätä. Mut mulla oli pitkästä aikaa ihan huippukivaa, kun muuten mua lähinnä masentaa ja päivät tuntuu mitäänsanomattomilta.

Mä shoppailin paljon ja... söin paljon. Okei, nyt kun mä ynnäilin mun syömisiä lauantai-maanantai väliseltä ajalta niin mä en kuitenkaan syönyt ihan niin kauheasti kuin miltä musta tuntui, että mä söin. Mut söin kuitenkin paljon. Liikaa. Ihan liikaa. Aivan liian paljon siihen nähden mikä olisi ollut (mun mukaan) sallittua.

Ennen reissua mun paino oli 41,5 kg. Se oli vihdoin laskenut 42,5 kg:sta, jossa se oli junnannut ties kuinka paljon. Nyt mä en tiedä mun painoa. Mä tulin reissusta kotiin maanantaina iltapäivällä. Mä en ole vieläkään uskaltanut käydä vaa'alla. Mua pelottaa, että paino on pompannut ties kuinka ylös. Tällä hetkellä tuntuu paremmalta, etten mä tiedä mun painoa. Etten mä tiedä, miten paljon se on. Mut se on noussut. Aivan pakosti. Kun mä söin laivalla pizzaakin ja kaikkea. Hyi.

Mä oon pilannut kaiken. Just kun mä olin saanut painon laskusuhdanteeseen. Miten mä oon saattanut pilata kaiken? Näin helposti ja näin nopeesti. Mä en kestä itseäni. Mä tunnenkin itseni kamalan läskiksi ja painavaksi. Laivalla mä vielä palelin. Enää mä en palele ja mun menkatkin alkoi taas. Se tarkoittaa, että mä oon syönyt liikaa.

Wanna cut. Again and again and again.

Kasaribileet. Mulla on ollut superkiva ilta, mut nyt mä haluun viiltää. Tai ottaa yliannostuksen lääkkeitä. Niitäkin multa löytyy. Se on outoa. Että mä haluan viiltää. Koska yleensä mä haluan bileillan pääteeksi tappaa itseni. Mä voisin viiltää vähän. Ihan vähän vain. Se ei ois ees paha. Tai sitten mä menen vain nukkumaan. Mä tiiän, että tää on sairasta. Että mä oon sairas. Mut mä oon tottunut tähän. Ja sitä paitsi mulla oli tosi kivaa tänään.

Happy 4th birthday, Dating Mr. D!

Mun blogi täyttää tänään 4 vuotta! Jei, niin paljon. Jostakin toisesta se tuntuu ehkä vähältä, mut musta se tuntuu paljolta. Vaikka mä en olekaan kuluneesta vuodesta lainkaan ylpeä, sillä enhän mä ole saanut kirjoitettua juuri mitään. Mutta mä yritän puhaltaa blogin jälleen eloon. Mä en halua lopettaa kirjoittamista. Ei mun tarinani ole vielä loppu.