Joten mä menen. Sitä paitsi mulla on sovittu aika enkä mä ehtisi sitä enää perua ilman, että siitä tulisi lasku. Melkein viiskymppiä. Sillä saisi ostettua vaikka mitä kivaa. Ehkä se on vaan hyvä. Tulee mentyä. On pakko mennä. Ja mä tarviin noi käynnit.
Keskiviikkona oli tutustumiskäynti. Hoitojakso on 2-3 viikkoa ja käynnit vähintään 2 krt/vko, kun harvemmista käynneistä ei olisi mitään hyötyä kenellekään. Mut niinhän se on. Me sovitaan mulle nyt alkuun ainakin toi kaks käyntiä viikkoon. Hoitoon on sitouduttava. Tuntuu paljolta. Kun sitä jaksamista ei ole.
Viime päiväpoli oli fucking disaster. Ei mua siellä näkynyt. Mun vointi oli silloin aika huono niin en saanut oikein koskaan lähdettyä sinne vaan laitoin aina tekstarin ja peruin käynnin. Eikä mulla ollut oikein motiakaan käydä siellä, kun omahoitajan kanssa ei kemiat kohdanneet, vaikka en tiedä sen mielestä ehkä kohtas ihan hyvinkin, mut mun mielestä juu ei. Ja se vaati aina, että mä viettäisin aikaa polilla, mitä mä en halunnut, joten mä olin että no way josé this ain't gonna work, bitch I'm leaving - sayonara and no hard feelings. Ei toiminut ei.
Nyt saattaa jopa toimia. Omahoitaja tuntuu itse asiassa aika kivaltakin ja musta tuntuu, että se taitaa ehkä jopa ymmärtääkin mua. Mikä on iso juttu. Monet ei ymmärrä tai sitten musta tuntuu, että ne vaan tuomitsee eikä ymmärrä. Mut tää ei tuomitse. Eikä se pakota mua hengaamaan polilla, jos mä en halua, vaan mä saan tulla polille ainoastaan keskusteluihin ja lähteä sitten kotiin, jos mä haluan niin. Mut nyt mä saattaisin voidakin oleilla siellä, kun siihen ei pakoteta ja kun päiväpoli on lisäks muuttanut uusiin, isompiin ja paljon viihtyisämpiin tiloihin.
Me lopetetaan 60 minuutin jälkeen ja se sanoo, että meillä oli hyvä keskustelu. Mä nyökyttelen. Munkin mielestä oli. Se sanoo, että se pitää musta, kun mä sanon asiat suoraan niin kuin ne on ja uskallan sanoa vastaan tai jos mä olen jostain eri mieltä.
Tää voi ehkä auttaakin mua.
8 kommenttia:
Karseinta on maailmassa kun huomaat miten sun elämän tapahtumat triggeröi sut takasin syömishäiriö kierteeseen, ana ja ednos huutaa hurraten päässä jos sä olisit ollut laihempi olisit kelvannut ja sit vaan menee vuosien työ kaatamalla pois ja 2 vuoden itsetuhoisuus katoaa samalla, vihaan tätä sairautta mut samaan aikaan yli 10 vuoden sairastamisen jälkeen sekä vastoinkäymisiä toisensa perään tuntuu että onko sillä enään edes väliä mitä käy itselleen vaikka se pieni terve minä yrittää huutaa kaiken läpi, mielenterveys ja sen mukana tulevat sairaudet on perseestä mutta niin vaikea yrittää parantua
Ootko ok?
Miten voit?
Ootko elossa?
Elossa ollaan!
Oon ihan kohtalaisen ok. :)
Moi! Mitä kuuluu? miten voit tällä hetkellä?
Voin silleen ihan semi ok plus että elossa ollaan! :)
Lähetä kommentti