0 kcal hamburger

40,2 kg. Se käväisee jo 39,9 kg:ssa, mutta ei suostu vielä jäämään sinne. Silti. 40,2 kg. Mä en voi uskoa, että mä olen oikeasti pystynyt pudottamaan painoa 1,5 kuukaudessa 3,1 kg:a. Siis oikeasti. Kun tuntuu, ettei paino ole meinannut laskea millään ja mä tulen ikuisesti olemaan läski, samalla kun toiset laihtuu kauniiksi keijukaisiksi. Mut paino on laskenut. Ja laskee edelleen. Tekee mieli tanssahdella. Mä olen kaunis, vahva ja voittamaton. Hetken, aivan pienen hetken ajan mietin, että tähän voisi ehkä jopa jäädä... mutta ei. Mä haluan painaa vieläkin vähemmän. 37... tai 36 kg maybe? Mä haluan olla painoton. Niin kevyt, ettei painovoima vaikuta muhun.

Lauantai-ilta. Näen tyttöjä ja istutaan iltaa. Mulla on todella kivaa. Ihan oikeasti. Pitkästä aikaa. Tuntuu hyvältä. Melkein normaalilta. Vaikka enhän mä ole. Mutta tämän hetken ajan mä saan olla. Tämän pienen hetken, joka loppuu siihen, kun mä menen kotiin ja suljen kotioven perässäni kiinni.

Mulla on kivaa. Kunnes me mennään Burger Kingiin ja mä pilaan kaiken. Mitä sä aattelit ottaa? En varmaan mitään. Mulla ei oo oikein nälkä. Mä olen vahva ja voittamaton ja... mä näen kuinka mun kaverit tilaa herkullisen näköisiä hamppareita ja ranskiksia. Seuraavassa hetkessä on mun vuoroni ja mä kuulen itseni sanovan myyjälle Yks Whopper Junior. Yks. Kas kun ei kaks. Tai koko ateriaa. Häpeä lyö vasten samantien. Mä en voi olla näin heikko. Ei mulla oikeastaan ollut edes juurikaan nälkä. Hampurilainen maistuu taivaalliselta. Mutta silti mä olisin pärjännyt aivan hyvin ilman sitäkin. Onneks se oli aika pienikin. Mut enää mä en aio sortua. Jos haluaa olla laiha, kaunis ja painaa vähemmän, ei voi sortua. Ei vaan voi.

Onneks paino on tänään saman verran kuin eilenkin. Muuten mä en antaisi sitä hampparia itselleni vieläkään anteeksi. Muuten mä yhä löisin itseäni reisiin ja itkisin, miksi menin syömään sen.