Sorrun. Lähden vartavasten kauppaan hakemaan karkkia. Miten heikko ja selkärangaton olenkaan. Vielä voisi kääntyä takaisin. Vielä voisi viedä pussin takaisin hyllyyn. Vielä voisi sanoa myyjälle, että eikun emmä otakaan. Mutta tekee vaan niin paljon mieli, etten yksinkertaisesti kestä. Iso pussillinen hedelmä- ja salmiakkikarkkeja. Aivan liian iso.
Mutta ei ne karkit sitten edes maistukaan hyviltä. Kaikki se makea alkaa ällöttää. Seuraa puhdistautumisriitti, sormet kurkkuun ja seuraavassa hetkessä vaahtosienet ja merkkarikolikot kelluvat epämääräisinä möykkyinä vessanpöntössä. Olo on hetkessä puhtaampi ja katumus pienempi. Vahinko minimoitu, vaikka jotain varmasti ehti jo imeytyä läskiksi reisiin ja vatsaan. Päätös: ei enää ikinä.
Onneksi isosta pussista suurin osa on jäljellä ja loput vessanpöntössä, joten vahinko ei ole suuri. Toivon ainakin niin. En kestä, jos paino on huomenna taas enemmän. Heitän loput karkit roskikseen eikä tunnu edes vaikealta.
Nyt vaan pitäisi seuraavat päivät pysyä erossa roskiksesta. Sitäkin mä olen tehnyt. Ensin suurella uholla heittänyt karkit, sipsit tai joulutortut roskikseen ja sitten seuraavana päivänä taas uudessa, kyltymättömässä makeanhimossani dyykannyt niitä sieltä. Biojätteestä, kyllä. Istunut keittiön lattialla ja tunkenut herkkuja suuhuni häpeän punastellessa poskillani. Vaikkei kukaan olekaan ollut todistamassa sitä aina-niin-häpeällistä sortumista. Mutta ei enää. Nyt mä pysyn vahvana. Mä olen vahva ja voittamaton! Mulla on järkkymätön itsekuri ja mä pystyn kieltäytymään kaikesta ruuasta!
Paino 42,8 kg. Laskisipa se nopeammin. Tai ylipäätään edes laskisi. Miksi kaikilla muilla anorektikoilla paino laskee tasaiseen ja nopeaan tahtiin, mut mulla ei? Miksi mun pitää olla läski? Mä en tahdo olla enää lihava.
Iltalehti: Anorektikon piirrokset konkretisoivat sairauden: Näin syömishäiriöinen näkee maailman ja itsensä. Eniten mä samaistun tohon kolmanneksi alimpaan kuvaan, jossa henkilö kannattelee kaikkia itsesyytöksiä harteillaan. Noista mäkin sanon jokaisen itselleni. Joka ikinen päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti