Maaginen 42 kg:n raja alkaa pian olla alitettu. Se on se raja, jota enemmän mä en missään nimessä, koskaan ikinä, mistään hinnasta halua painaa. En nyt enkä koskaan. Läskiraja. Mä tiedän, että mä tunnen itseni taas heti kauniimmaksi, kun mä painan sitä vähemmän. Toinen maaginen raja on 40 kg. Sen alitettua puhutaankin jo jumalallisesta kauneudesta, äärimmäisestä puhtaudesta ja keijukaisuudesta. Sinne on vielä matkaa. Mutta sinne mä menen. Vaikka sitten hitaasti mutta varmasti.
Mutta musta tuntuu jo nyt paljon kauniimmalta ja laihemmalta. Mulla ei ole enää epämukavan raskas ja lihava olo. Vatsakin näyttää jo litteämmältä. Tekisi mieli vain seistä peilin edessä ja ihailla uutta, laihempaa minää. Kauniimpaa minää. Parempaa ja itsevarmempaa minää. Voi Narkissos, varo vain ettet vahingossa huku peilikuvaasi. Liika ihailu voi koitua kohtaloksesi.
Eikä mulla ole enää edes nälkä. Mä en tiedä, mitä on tapahtunut, mutta mä olen siitä hyvin iloinen. Mun ei ole nälkä eikä tee mieli ruokaa. Ei ruokahimoja, joita vastaan täytyisi taistella. Joten mä en yksinkertaisesti syö mitään. Täydellistä!
2 kommenttia:
Kiva tälleen, kun sua lähes 10 vuotta nuorempi (minä) oon juuri saavuttamassa tota 42 kiloa. Ja siltikin osastolla nostamassa painoa. Ei nää sun tekstit mitenkään triggeröi mua, mutta haluisin vaan sanoa että olet kyl ihan liian kevyt ikäiseksesi :(
Tsemppiä sulle ihan hurjan paljon parantumiseen! Mä tosiaan toivon, ettet sä triggeröidy millään tapaa. Sitä mä en todellakaan tahdo kenellekään. Oonhan mä tosiaan kevyt, mut en mitenkään kamalan paljon. Mun normaalipaino ois muutenkin 44-45 kg.
Lähetä kommentti