Cut Overdose Jump Die

Perjantai. Lounaalla on uunivihannespaistosta. Se maistuu joululle. On vasta syyskuu. Päivällisellä olisi jälkkäriksi maitokiisseliä tai kuten mä kutsun "pilvijälkkäriä". Se näyttää vähän pilveltä. Ja se on hyvää. Mutta mä lähden kotijaksolle viikonlopuksi enkä tule saamaan sitä. Harmittaa. Sen kerran, kun mä ihan oikeasti haluan vapaaehtoisesti syödä jotain.

Omahoitaja käy mun kanssa viikonlopun kotijaksosuunnitelmat vielä läpi ja kysyy, millä mielin lähden. Ihan ok kai. En mitenkään hypi riemusta, mutten tahdo jäädä viikonlopuksi osastollekaan. Silloin on aina niin kuollutta. Istun lattialla sitomassa kengännauhoja. Laukku on jo pakattuna. Kerron viiltäneeni. Hoitaja on hetken hiljaa. Tuntuu, ettei hoitaja oikein välitä. Ennen ainakin välitti. Hän ei kysy milloin, millä, koska tai tarvitsevatko haavat tikkejä. Hän vain sanoo Älä tee sitä. Kylmä toteamus.

Kotijakso ei mene kovin vahvasti. Olen masentunut, tylsistynyt, liian väsynyt tehdäkseni mitään, haluan viiltää kuolla ottaa yliannostuksen lääkkeitä hypätä parvekkeelta. Perus kotijakso.

Sunnuntaina palaan osastolle seitsemäksi. Käyn hoitajan kanssa kotijakson ja sen sujumisen läpi. Osastokavereita on taas kiva nähdä. He kyselevät kotijaksostani. Iltapalalla en tietenkään syö mitään. Otan tarjottimelle vain lasin mehua. Tuntuu tyhmältä edes ottaa tarjotin. Hoitaja yrittää maanitella minua ottamaan edes jotain. En taivu.

Sivupalkista löytyy pieni kysely. Käykääs vastailemassa. Muutenkin postausehdotuksia saa laittaa kommenttina.