Asetan vaa'an lattialle ja painan sen päälle. Odotan lupaa astua vaa'alle. Pieni jännitys ja pelonsekainen odotus valtaa mielen siitä huolimatta, että tämä tapahtuma on jokapäiväinen asia. Tämä pienisuuri prosessi määrittää päivän. Joko päivä lähtee käyntiin hyvin, neutraalisti tai huonosti.
Numero lävähtää näytölle. Olen haljeta onnesta. Vihdoinkin! Vihdoinkin paino on laskenut. Jo viikkoja se on jojoillut ees taas, pääosin kuitenkin pysynyt paikoillaan. En minä ole oikeastaan mitään syönyt, mutta kehoni on ollut säästöliekillä, joten painokaan ei ole laskenut. Mutta nyt, nyt se on viimein laskenut! Useita satoja grammoja on lähtenyt ja BMI on nyt 16,1. Paino on enää aavistuksen verran neljänkympin puolella. Pian numero tulee alkamaan kolmosella. Vyötärönympäryskin on kaventunut muutaman sentin. Täydellistä.
Hymyilen peilikuvalleni. Se virnistää takaisin, Et sä sisko ookaan niin toivoton tapaus. En olekaan. Kyllä musta voi vielä keiju tulla. Minä hymyilen. Tämän pienen hetken ajan minä olen onnellinen. Ja siitä kannattaa pitää kiinni, sillä tiedän ettei se tunne kestä kauaa. Tekee mieli tanssia! Tämä päivä on hyvä. Tämä päivä on ehdottomasti hyvä.
Yes - Owner Of A Lonely Heart
8 kommenttia:
Voi kun olet pieni.
voimia syksyisiin päiviisi.
Kiitos, samoin sulle kivaa syksyä! :)
Herranjumala. 16,1? Hyi... Oikeesti, alipaino on niin paljon rumemman näköistä kuin ylipaino. :/ Ei tossa vaiheessa ole enää mitään rasvaa joka katoaa vaan lihaksia. Ja sitten kun ne loppuu niin kiva. Sitäkö sä haluat? Ei susta mitään keijua tule vaan luuranko ja se ei ole yhtään kaunista muiden kuin sairaiden mielestä. Sitten 99% ihmisistä pitää sua rumana. Mutta mikäs siinä jos sua itteäs oma peilikuva miellyttää... Paitsi että joutuu sairaalaan. Joo siis ei. Lopettaisit ennen ku on liian myöhästä.
Mitä mä ees yritän puhua järkeä kun et sä kuitenkaan kuuntele. No ainakin yritin.
Tiedän kyllä. Mutta anoreksia on sairaus, vaikka me anorektikot ei nähdäkään itseämme sairaina. Mä tiedän olevani alipainoinen, mutta mä en voi sille mitään, että mä silti näen itseni "lihavana". Enkä mä voi sillekään mitään, että mä ihannoin äärimmäistä laihuutta. Luurankoja, tiedän. Sairaalaan en halua joutua ja ajattelen, etten päästä tilannetta niin pahaksi. Se vaan ei ole niin helppoa.
Kommenttisi ei ollut ollenkaan turha. Luen aina kaikki kommentit, ajatuksella.
Yllättävän monien teini-ikäisten tyttöjen painoindeksi on jossain 15-16 kieppeillä, eli ei tuo bmi mitenkään hälyttävä sinällään ole. Toisaalta kun ottaa huomioon, että tämän blogin kirjoittaja on jo aikuinen nainen, joka painaa about 40 kg, se onkin jo sitten aika sairasta. 10-vuotias lapsi painaa 40 kg.
Mä en ole pituudeltani missään mallin mitoissa, mutta tiedän, että 40 kg on silti mullekin liian vähän. Vaikka en mä ole koskaan paljoa painanut. Sairastahan tämä on...
http://fun-light.blogspot.fi/2011/12/is-this-worth-it.html
Ikäviä "sivuoireita". Anoreksia ei ole elinikäinen sairaus. Sairauden olemassaolon tiedostaminen on jo hyvä askel kohti toipumista. Voimia!
Mulla on tosi monia noista oireista ja pakko myöntää, että ikäviä ne on.
Kiitos! :)
Lähetä kommentti