Psykologi: No mites on mennyt?
Minä: Ihan ok.
P: Kerro vähän enemmän.
MInä: En mä oo tehnyt oikein mitään, kun ei oo huvittanut tehdä mitään.
Minä: Mun paino on laskenut! Mun täytyy iloita tästä nyt, kun mä tiedän ettei se ilo kestä pitkään.
P: Paljon se on nyt?
Minä: 40,1 kg.
P: Mitä sä ajattelit silloin osastosta?
Minä: Aluks mä en sietänyt sitä yhtään, mut oli se sitten ihan ok paikka. Paitsi että mua ärsytti, kun mun paino nousi.
P: Eikö sulla ollut mitään paranemisajatuksia, että "Jes, nyt mä paranen tästä anoreksiasta"?
Minä: Ei. En mä halua parantua. Mä haluan olla laihempi.
P: Ootko sä kuullut anoreksian vaiheista?
Minä: En.
P: 1. vaiheessa kaikki on ihanaa: paino laskee ja laihtuu. Olo on hyvä ja vähäenergisempi ravinto saattaa aluksi tehdä jopa vähän energisemmäksi. Tuntuu hyvältä. 2. vaiheessa esiin tulee anoreksian negatiiviset puolet ja kaikki fyysiset vaivat. 3. vaihe on muutos ja siinä alkaa paraneminen, kun tajuaa, että haluaa parantua. Missä vaiheessa sä olet?
Minä: Varmaan ekassa.
P: Sä olet ollut siinä jo aika kauan. Vaikka sehän on tietysti yksilöllistä.
P: Mitä sä olet ajatellut tehdä tulevaisuudessa, vaikka puolen vuoden päästä?
Minä: En mä ole ajatellut. En mä halua elää... Mut en mä halua vielä kuolla. Ens kuussa tulee ensi-iltaan Nälkäpelin toinen osa... joo on mulla hyvät syyt elää, haha... ja sitten tulee joulu ja molempien vanhempien synttärit.
P: Entäs sen jälkeen?
Minä: No sitten ei ole mitään.
P: Eiks sulla ole mitään haaveita?
Minä: Ei enää... tai on joitakin, mut ei niillä ole enää merkitystä.
P: Mitä sä ajattelit tänään kun sä kävelit tänne?
Minä: En mitään järkevää.
P: Kerro silti.
Minä: No ensin mä ajattelin, että hitto mä unohdin kuitenkin sen sateenvarjon kun sataa, mut en mä jaksa hakea sitä... sitten puolimatkassa mä tajusin, että mun takissahan on huppu... yksi nainen ärsytti kun se käveli mun edellä niin hitaasti, mutta mä en päässyt sen ohi... mä kävin Gina Tricotissa ja siellä soi Sébastien Tellierin Roche ja mä mietin että ai tää olikin näin hyvä biisi, ja Ginassa oli alet, mutta mä en löytänyt kuin kahdet alushousut niistä joissa on kolmen tarjous, mutta mä ostin ne kuitenkin ja mä ostin kynsilakkoja, joiden takia mä sinne menin ja mä säikähdin eka, että siellä ei ollut enää yhtä, jonka mä halusin, mut oli siellä.
P: Sähän olet ehtinyt ajatella paljon. Ja noi oli kaikki aika neutraaleja ajatuksia. Ei mitään masentavia tai negatiivisia, huomasitko?
Minä: Joo. Mut kaupungilla mä keskityn enemmän ympäristöön. Kotona on eri asia.
P: Huomioitko sä kaupungilla miten paljon muita ihmisiä?
Minä: En juurikaan.
P: Mitä jos joku katsoo sua? Mitä sä ajattelet?
Minä: Mä ajattelen, että se miettii "Vitsit, kun toi on laiha!", ihan sama millainen ihminen se on, vaikka mä tiedän, ettei se niin ajattele. Mut siitä tulee hyvä mieli, kun uskottelee itselleen niin.
P: Ajattelisiko se ihminen "Vau, kuinka laiha!" vai "Kamalan laiha!"?
Minä: Varmaan negatiivisesti. Mutta se olisi mulle silti kohteliaisuus.
P: Mitä sä aiot tehdä tänään?
Minä: Meen kauppaan ja kirppikselle ja... en tiiä.
P: Eli tää päivä on ainakin tähän asti ollut ihan hyvä, eikö. Voisitko sä ajatella, että loppupäiväkin tulee olemaan ihan hyvä?
Minä: Joo kai mä voin.
P: Meillä on seuraava aika sitten keskiviikkona. Yritetään tehdä siitäkin päivästä hyvä.
Wang Chung - Space Junk
2 kommenttia:
oliko blogisi tauolla? tää oli aina mun lempi blogi ja harmittelin kovasti kun en jossain vaiheessa enää päässyt tänne. ihanaa että löysin tämän uudelleen! kirjoitat ihanasti ja koukuttavasti, vaikke aihe onkin ankea. kiitos (jos) palautit tämän blogin julkiseksi<3
Tää oli tammikuussa vähän aikaa tauolla. Olisko ollut jonkun viikon verran. On tämä joo ihan julkinen, eikä nyt ole mitään aikomusta lähteä tauolle. :)
Kiitos ihan hirmusesti! Ihanaa, että mun sun kaltaisia lukijoita. <3
Lähetä kommentti