Kaikenkattava, kaikkialle ulottuva, mitäänsanomaton tyhjyys. Sanoja ei ole. Mitään muuta ei ole. On vain tyhjyys. Päivästä toiseen, viikosta toiseen, tunnista toiseen tämä on tätä samaa. Mä luulin, että tähän voi turtua, mut mä en ole siitäkään enää varma.
Mä olen jo kuollut. Vaikken kuitenkaan ole. Mä olen pelkkä tyhjä kuori ajan virrassa. Miten tästä enää muututaan takaisin eläväksi ihmiseksi? Mä en todellakaan tiedä.
Miten olla onnellinen, jos ei osaa olla? Mä yritän. Yritän, yritän, yritän niin kovasti, mut mä en vaan osaa. Mä annan elämälle aina uuden mahdollisuuden vaan huomatakseni, että se kaikki on ihan turhaa. Mikään ei muutu. Mikään ei tunnu enää miltään. Ei hyvässä eikä pahassa. Mistään en saa enää iloa. En, vaikka kuinka yritän. Kaikki on harmaata ja yhdentekevää. Mulla ei ole edes sanoja kuvaamaan tätä. Tää on ja samalla ei ole yhtään mitään.
Maailma pyörii, mut mä olen ja pysyn paikallani. Mä en liiku suuntaan enkä toiseen, mä olen jumittunut tähän. Mä haluan joko päästä elämässä eteenpäin tai sitten kuolla. Mä en voi jatkaa enää näin.
Musta tuntuu, että osastojakso voisi olla mulle tässä vaiheessa hyväksi, mut mä en tiedä, ottaako kukaan mua sinne. Sä tulet tänne vaan vuosi toisensa jälkeen uudestaan ja taas uudestaan. Sun pitäis tehdä sun elämälles jotain. Ehkä mä en enää jaksa tehdä mitään. Mä olen niin kovin väsynyt.
Mutta mitä mä halusin tulla teille kertomaan, on että tänään lauantaina tulee anoreksiaelokuva Thinspiration a.k.a. Starving in Suburbia (2014) Herolta klo 21.00! Nimi on tuttu, mutta mä en muista nähneeni elokuvaa, joten ainakin mä aion sen tänään katsoa.
7 kommenttia:
EIKÄ! TULEEKO??
--Ooh, se tulee, mutta on jollain tapaa huvittavaa tää elokuvien nimien suomentelu ja ei-suomentelu ja nimien anto. Netflixissä muutama vuosi sitten Starving in Suburbian nimeksi oli "suomennettu" Thinspiration ja telkkariohjelmatietoihin taas annettu "Sairaan hoikka". N. vuosi pari sitten, kun Starving In Suburbia oli poistunut Netflixistä, yritin etsiä elokuvaa juuri tuolla Thinspiration-nimellä, muttei löytynyt ollenkaan ja mulle selvisi leffan nimeksi tuo SIS. *mutisee itsekseen tympääntyneenä*
Niin en osaa sanoa millä perusteella ihmisiä ylipäätään otetaan osastolle, kun en ole koskaan päässyt. Monta kertaa itsemurhaa yrittänyt ja sydänoireisena päivystys/ vastaanotto-osastolta kotiutettu heti kun varmistettu, etten niihin oireisiin ole kuolemassa. Kerran polilla itkin, että voisinko päästä sairaalaan lepäämään, turvaan itseltäni... Vastauksena naurua: "No ei se kuule niin toimi!"
Itsestäänselvyyksiä latelen mutta jo ihan fysiologisestikin ei sinun ravitsemustilassa riitä yhtään kaloria mielialan korjaantumiseen tai ylipäänsä energiaa muuhun kuin välttämättömiin elintoimintoihin. Mutta sairautesi estää sinua näkemästä totuutta niin järkyttävä kuin se onkin. Ja ehkä juuri siksi.
Okei, mun oli pakko palata kommentoimaan, mutta tuossa kun kirjoitit "Sä tulet tänne vaan vuosi toisensa jälkeen uudestaan ja taas uudestaan. Sun pitäis tehdä sun elämälles jotain.", niin ainakin itse koen, että menemällä osastolle sinä juuri YRITÄT TEHDÄ elämällesi _jotain_. Yrität parantua, tai ainakin yrität haluta parantumista. Ja ehkä alitajuisesti toivot paranemisprosessin alkavan. Ja ehkä yrität pitää itsesi hetkellisesti poissa omasta elämästäsi pitääksesi sen turvassa.
Joten toivon, että sinä lähtisit osastolle, toivon, että sun paraneminen lähtisi lopulta käyntiin. Toivon, että pitäisit elämästäsi kiinni mahdollisimman kauan, olet upea tuollaisena ja rakastan lukea kuulumisiasi💙🖤
Siis kun mä näin tv-ohjelmistosta, että toi leffa tulee niin mä kyllä repesin niin pahasti tolle suomennokselle. Sairaan hoikka. :'D
Joo siis toi lainaus oli sanasta sanaa yhden osaston hoitajan suusta enkä mä oikein pääse siitä yli. Tavallaan se on totta joo, mutta aina oon kuitenkin tarvinnut sitä apua ihan todella. Hmm... jos mä jossain vaiheessa muistan niin voisin kirjoittaa tästä enemmän jossain tulevassa postauksessa. Mut jotenkin osasit sanoa just sen mitä mä itsekin kyllä asiasta ajattelen. <3
Tällä hetkellä mä en kuitenkaan varmaankaan ole menossa osastolle, kun tuntuu että kyllä mä vielä pärjään tässä. Kiitos ja kiva kuulla! <3 <3
Siis oikeesti todella kurjaa joutua lukemaan tälläistä! :O Kun sä olisit sitä apua juuri todella tarvinnut niin sä et ole sitä saanut. En tiedä, mutta riippuu varmaan paljon asuinpaikasta, että millaiset hoitomahdollisuudet on ja millaiset jonot niihin sitten on. Mulla oli muuten just pari vuotta sitten sama tilanne, että pyysin päästä osastolle turvaan itseltäni... ja mä pääsin. Toivottavasti saat jatkossa tarvitsemaasi apua, jos sitä pyydät ja tarvitset. <3
Joo ihan totta. Mutta vaikea on nähdä totuutta ja vielä vaikeampi päästää irti sairaudesta. :/
Lähetä kommentti