Aamupalalla mulla on aina lautasellinen puuroa (pikapuuropussi), 1 dl mehukeittoa ja kaakao tai jogurtti. Otan yleensä kaakaon, veteen tehtynä totta kai, koska maidosta tulis ylimääräiset 32 kcal. Lisäks saisin ottaa kahvia tai teetä, mutta noidenkin syöminen tekee tiukkaa, joten en mitenkään jaksa, vaikka haluaisinkin ottaa aina kahvia. Mä tarvitsen kahvia.
Tämä aamu ja kaakaopussit on loppu. Niitä tulee ens viikolla, keittäjä sanoo. Mulla on ollut tapana ottaa aina kaakao ja nyt mä en voikaan. Paniikki nousee sekunneissa nollasta sataan, kun mun tuttu ja turvallinen, aina sama rutiini, onkin nyt toteuttamattomissa. SOS! PANIC ATTACK! HELP!!! Pakko siis ottaa jogurtti.
Enkä pysty millään syömään kaikkea. Jogurttia jää yli puolet, samoin mehukeittoa. Hoitaja maanittelee, suostuttelee ja lopulta yrittää pakottaa. Kysyy mitä mä käyn mielessäni. Mulla soi päässä vaan repeatilla en pysty en pysty en pysty en PYSTY!!! Vatsa on ihan täynnä ja musta tuntuu, että jos mä yritän syödä lusikallistakaan jogurttia niin mä halkean tai vaihtoehtoisesti oksennan kaiken siihen tarjottimelle. Kumpikaan ei olis kauheen kiva asia.
Mä nojaan taaksepäin tuolillani, että mähän en syö enää. Piste. Hoitaja yrittää edes sitä yhtä lusikallista. Me istutaan siinä melkein 40 minuuttia. Hoitaja katsoo puhelintaan ja sanoo, että sillä on kymmeneltä menoa, joten mä tiedän, että silloin sen on pakko luovuttaa. Ei olis kannattanut sanoa. Se ei voi pakottaa mua syömään, kun sillä loppuu aika kesken. Kyllä mä tiedän miten tätä peliä pelataan. Mä hymyilen salaa. Mä voitan tämän erän. Se luovuttaa.
Mä voitin, mutta vielä pitäisi syödä ateriasuunnitelman mukaiset lounas yhdeltätoista ja välipala kahdelta. Ahdistaa. Tulee sellainen olo kuin olisi yksi syöttöporsas, jota vaan syötetään ja syötetään ja syötetään. Ruokaa ruokaa, koko ajan ruokaa. Sillä kun mä en haluaisi syödä yhtään mitään. En yhtikäs mitään. Ingenting. Nichts. Nada. Mä haluan laihtua enkä lihoa.
Mutta paino 38,2 kg! Ja nyt mä en ainakaan halua syödä mitään.
10 kommenttia:
😞
Voi sinua. Mitä oikein pelkäät niin paljon, että sitä pitää paeta syömättömyyteen? Blogisi perusteella olet hieno, herkkä ja fiksu ihminen.
Tuo sinun taistelusi ei ole taistelua sun ja hoitajan välillä vaan elämän ja kuoleman välillä. Loppujen lopuksi. Surullista on nähdä miten yhä vieläkin pystyt iloitsemaan siitä että kuolema on saanut nakerrettua sinusta taas yhden palan lisää. Ja yhä vaan vapaaehtoisesti luovut kehostasi. Pala kerrallaan. Toki voi lohduttautua sillä että loppujen lopuksi se ravinto laitetaan letkun kautta mutta se on eri asia voiko kehosi enää silloin toipua vai kuinka paljon pysyviä vaurioita tämä sinua niin kovasti viehättävä taistelu on sille ehtinyt aiheuttaa.
Kunpa ymmärtäisit.
Mutta kuten tiedät, kukaan ei voi sinua pakottaa ymmärtämään.
Mulla tuli vähän samoja aatoksia. Onko sun tavallaan järkeä käydä tuolla ainakaan tässä vaiheessa. Ei hoitajat siellä hoida sua kuntoon, jos ajattelet niitä vihollisina, jotka sun pitää päihittää syömättömyydellä.
Kun luen sun tekstejä, tulee harmistus kun kidutat itseäsi kituuttamalla vuodesta toiseen. Normaalipaino ei tietenkään ole automaattisesti avain onneen, mut todennäköisemmin mieliala jaksaisi hengailla vähän ylempänä ja bulimiset hommat vähenisi ja lisäksi saat kertakäyttöastiasetin ja matkan Teneriffalle jnejne.
Onks siul instagramia?
:/
No kun... en mä oikeastaan edes itsekään taida sitä tietää. :/ Mutta kiitos paljon kauniista sanoista. <3
Anonyymi: Ihan totta, mitä kirjoitit. Siis todellakin totta, mä sen itsekin tiedostan, mutta siitä huolimatta mä vaan jostain syystä tahdon jatkaa tätä - tai että tämä on se mitä mä haluan. :/
maruska: Tavallaan joo, mutta on mulle silti ollut enemmän hyötyä käydä tuolla kuin että olisin käymättä. Oon siis huomannut sen ihan itsekin voinnissa ym.
On mulla joo, mut se on mulla yksityisenä.
Pystyiskö siua jotenkin seuraa siellä?
Lähetä kommentti