Here again

On pitänyt kirjoittaa. Tapasin viime viikon tiistaina omahoitajaani. Jo viime kerralla olin yrittänyt kertoa, miten huonoksi vointini on mennyt ja kuinka tarvitsisin apua. Silloin hoitaja ei tuntunut yhtään ymmärtävän tilannetta, vaikka mä miten yritin sitä sille kertoa. Nyt viimein se ymmärsi. Sain jo perjantaiksi ajan lääkärille. Lääkäri oli taas uusi. Ja aika nuori. Mutta se kuunteli mua. Se kirjoitti musta ei-kiireellisen lähetteen osastolle. Ysille. Sille samalle, jossa olen ollut kahdesti aiemminkin. Olisi kuulemma hyvä, että pääsisin suoraan samalle osastolle, jossa on tutut paikat ja tuttuja hoitajia.

Keskiviikkona soitettiin ja sisäänkirjaus oli eilen. Mua ärsyttää, kuinka ne ilmoittaa sisäänkirjauksesta aina päivän varoitusajalla. Tulee kauhea kiire hoitaa asiat kuntoon. Vielä viikko sitten mä halusin osastolle. Nyt kun tuli lähtö, mä ajattelin vaan eieiei ei mä en tahdo en tahdo en tahdo sinne. Saavuin osastolle jo kymmeneksi. Suurin osa oli tuttua, silti paljon oli muuttunut. Yhteisössä oli uudet nojatuolit. Hoitajia on vaihtunut paljon. Potilaita on vähän. 16-paikkaisella osastolla meitä on vaan 12. Yleensä tää on aina täynnä.

Mä sain huoneen nro 14 ja mä olen tässä huoneessa yksin. Vielä ainakin. Ensin multa tutkittiin kaikki tavarat ja takavarikotiin ne, mitä en saisi huoneessani pitää. Niitä ei ollut kuin käsityölangat ja sytkäri. Mitään hiuslakkoja, peilejä, höyliä tai lasisia kosmetiikkapurkkeja en ollut edes ottanut mukaan, kun tiesin etten kuitenkaan saisi niitä pitää. Uutena käytäntönä sain pitää läppärin ja laitteiden latausjohdot. Ne kysyi ensin ettenhän mä aio tehdä niillä johdoilla itselleni mitään. En aio. Mut surullista on, että vaikka aikoisin niin en mä olisi kertonut sitä niille.

Täällä on kolme hoitoryhmää: punainen, keltainen ja vihreä. Mä olen keltaisessa. Mä olen ollut nyt niissä kaikissa. Meitä ei jaotella niihin muuten mitenkään sairauksien perusteella, vaikka musta se olis aika hauskaa. Punaisessa masentuneet ja itsetuhoiset, keltaisessa psykoottiset ja ahdistushäiriöiset, vihreässä syömishäiriöiset.

Lounaalla mulla oli kasvisruoka. Tofua tomaattikastikkeessa. Se oli tosi hyvää niin kuin musta kasvisruoat on täällä aina. Mä olisin halunnut syödä sitä vähän enemmän, mut anoreksia kielsi. Mä söin tosi vähän ja huoneeseen päästyäni menin heti oksentamaan kaiken. Välipalalla oli karviaisia. Niitä mä uskalsin syödä, vaikka mua vähän ahdisti, kun toinen potilas istui samassa pöydässä mun kanssa ja mä jouduin syömään sen nähden. Mä napsin karviaisen kerrallaan ja tunsin läskiahdistusta.

Päivällisellä oli keittoa niin kuin on aina. Mä en ottanut leipää enkä jälkiruokakiisseliä. Keittoakin mä söin niin vähän, etten kauheasti ahdistunut eikä mun tarvinnut oksentaa. Muuten mä olen koko päivän ja itse asiassa edeltävät 5 päivää elänyt nestepaastolla. Tänäänkin olen koko päivän tankannut vettä. Mietin, että kunpa paino olisi laskenut. Voi kunpa. Heikotti, väsytti ja paleli. Menin kuumaan suihkuun lämpenemään.

Iltapalalla otin kaakaota, mehua ja kaksi voileipää. Kadutti. Eniten se toinen leipä. Oksensin nekin kaikki pois. Illalla kuuntelin Cocteau Twinsia. Olin ajatellut kirjoittaa tänne, mutta sain nukahtamislääkkeen jo iltalääkkeiden aikaan klo 19.30, joten nukahdin jo aikaisin.

Song of the day: Cocteau Twins -  Cherry-coloured Funk