Despair will claim you

Kun mä elokuun lopulla lähdin sun huoneesta viimeisen kerran, mä sanoin Kyllä mä pärjään ja yritin hymyillä. Mä sanoin sen sun vuoksi, mutta pienen hetken, ihan pienen hetken ajan mä uskoin siihen itsekin. Mut en mä pärjää. Mä hajoan.

Aina lähtiessäni terapiasta minusta tuntui helpommalta hengittää. Välillä ajattelin, että ehkä saatan sittenkin selvitä. Ainakin jaksan jatkaa seuraavaan viikkoon, seuraavaan käyntiin. Mutta nyt en enää jaksa. Antaisin melkeinpä mitä tahansa, että pääsisin takaisin terapiaan.

Sinun vastaanottohuoneesi oli lämmin ja turvallinen. Huoneessa leijaili lohdullisuus ja toivo. Sinne minä uskalsin laskea niitä kipeimpiäkin tunteita, vaikka välillä minä pelkäsin, että mitä jos sinä menet rikki. Sinä et saa mennä rikki. Et missään nimessä. Ehkä minun ei pitäisi kertoa aivan niitä kaikkein satuttavimpia asioita. Minä istuin hiljaa, pystymättä sanomaan sanaakaan ja kun sinä huomasit taisteluni, sinä sanoit aina pehmeän suostuttelevasti, sellaisella tietyllä tavalla Niin...? ja sitten minua alkoi hymyilyttää ja minä uskalsin sanoa sen kipeimmänkin asian.

Uuden psykologini huone on kylmän asiallinen. En minä halua olla siellä.

Muistan miten vaikeaa aikaa lomasi olivat. Tuntui, että hajoan pieniksi palasiksi. Toisinaan minä satutin itseäni, mutta aina minä selvisin. Oli lohdullista tietää, etteivät lomasi ole ikuisia. Psykologillani on nyt loma. Peräti kolmen viikon loma. Eikä minusta tunnu miltään. Ei yhtään miltään. Samantekevää.

Minä tarvitsen terapiaa. En jaksa muuten. Mutta pelkään hakeutua uuden terapeutin luokse. En halua kohdata pettymystä. Sitä tosiasiaa, että hän ei kuuntelisi ja ymmärtäisi minua samalla tavalla kuin sinä ymmärsit.

On, on uusi psykologini ihan kiva. Mutta hän ei ole sinä.

Fever Ray - If I Had A Heart

A fiery death awaits

Blaah... Muuta mä en osaa sanoa. Paska elämä.

Vaeltelen kirjastossa hyllyjen välissä miettien mitä voisin lainata. Yksi kirja osuu silmiini ohimennen kirjojen palautushyllystä. No mutta, tämähän mun on pitänytkin lukea!

Sitten huomaan sattumalta erään vanhan tutun, jota menen moikkaamaan. Ennen olisin kertonut kuulumiseni hyvin neutraalisti ja vain puoliksi totuudenmukaisesti. Nyt kerroin niin kuin asiat ovat. Miksi minun pitäisi valehdella? Vaikka tietenkään en kertonut etten tahdo elää. Ei sellaista kerrota ohimennen vanhaan tuttuun törmätessä. No joo mitäs minä, haluan kuolla... joo ei välttämättä nähdä enää että kivaa jatkoa vaan sulle ja kaikkea hyvää joo moooi. Juu ei.

Joillekin se alku on vaan takkuisempi kuin toisille. Mutta älä koskaan luovuta. Sä olet vielä nuori. En en. En tietenkään. Liar liar!

Toivotamme hyvät jatkot ja eroamme. Vasta sitten tajuan mitä kirjaa olen koko ajan pidellyt sylissäni. Antonella Gambotto: Pimennys - Itsemurhamuistelmat. Tjooh... eipä tähän nyt mitään voi oikein sanoa. Laski varmaan yhteen 1+1.

Lainasin myös Sakari Koivusen kirjan Jääprinsessa - Anorektikon paranemiskertomus. Ei sillä, että minä haluaisin siitä parantua. Minulle kirja on trigger.

Mariska - Tarkasta tämä

Back in business

En lopeta blogia. En. Päätin niin. Sillä mä haluan kirjoittaa. Useamminkin kuin kerran kuussa. Mun on vain saatava kirjoittaminen sujumaan ja ennen kaikkea höllättävä vaatimuksiani. Olen perfektionisti ja se heijastuu tännekin. Tekstien on aina oltava kaikin puolin täydellisiä, jokainen sana tarkkaan harkittu ja pilkut ja pisteet oikeilla paikoilla. Siksi kirjoittaminen stressaa ja usein siitä ei tulekaan mitään kun tuntuu, ettei teksti ole täydellistä. Mun on ajateltava vähemmän ja vain... kirjoitettava.

Kirjoitan nyt pätkiä edellisiltä psykologikäynneiltä.

Psykologi: Millainen sun unirytmi on nyt?

Minä: Ihan pielessä. Mä kyllä tahtoisin saada sen kuntoon, mutta ei siitä tuu oikeen mitään. Kun... ei vaan tuu mentyä ajoissa nukkumaan.

P: Niin no kyllähän sen ymmärtää, jos sulla kerta on iltaisin ja öisin parempi mieliala, mutta kyllä sä voisitkin paremmin, jos saisit normalisoitua unirytmin.

P: Millainen sun mieliala on nyt ollut asteikolla yhdestä kymmeneen?

Minä: Mmm... jotain kaheksan.

P: Oho! Sehän on tosi hyvin. Kun yleensä sulla on ollut kolmea tai viittä. Onks jotain tapahtunut?

Minä: Ei... ja tääkin on vaan jotain väliaikaista.

P: Mitä haittoja ja hyötyjä anoreksiasta on sulle?

Minä: No haittoja on se, että mä olen koko ajan väsynyt, etten mä jaksa enää juosta, enkä mä saa syödä mitään herkkuja vaikka mun tekis mieli ja kun koko ajan tuntee itsensä lihavaksi ja ahdistaa kun paino ei laske.

P: No mitä hyötyjä on?

Minä: Kun ihmiset ihailee tai vain toteaa kuinka laiha mä oon. Eikä mee rahaa herkkuihin niin ne säästyy johonkin muuhun.

P: Haittoja on neljä ja hyötyjä kaksi. Eli haittoja on enemmän.

Minä: No mä keksin lisää hyötyjä...

P: Eli sä haluat pitää kiinni anoreksiasta.

P: Täällä kokoontuu sellainen syömishäiriön vertaistukiryhmä niin mä annan sulle siitä esitteen. Se vois olla ihan hyväksi sulle. Kuulla muiden kokemuksia.

Minä: Musta tuntuu, että se olis vaan thinspo mulle. Enkä mä kyllä jaksa nyt mitään ylimääräistä.

P: Oletko sä miettinyt opiskelujuttuja, että mihin haet?
Minä: Joo no opettajankoulutukseen ja no sit psykologia kiinnostais, mut en mä kyllä tuu sinne pääsemään. Ja ensihoito kiinnostaa myös niin mä ajattelin sinnekin hakea, mut en mä sitä kyllä haluis koko loppuelämääni tehdä.
P: Mikä ala sua kiinnostaa eniten psykologiassa? Haluatko sä kouluttautua terapeutiksi?
Minä: En. Mä en jaksais kuunnella ihmisiä.
P: No sitten sä voisit sanoa sun potilaalle, että "Ole nyt hiljaa".
Minä: Haha, joo. Paitsi, että kyllä mä yhdessä vaiheessa halusin terapeutiksi, mut en mä halua enää.

P: Mä annan sulle tälläisen listan mihin on koottu erilaisia asioita, joita tekemällä tulee hyvä mieli. Niin tee näitä asioita ja voit tehdä muitakin asioita, joista sä nautit ja katso sitten viikon lopussa, että onko ne vaikuttaneet positiivisesti sun koko mielialaan.

P: Ja tässä on vielä tälläinen tehtävä, jossa sun pitää listata sun anoreksia-ajatuksia ja yrittää muuttaa niitä neutraaleimmiksi. Niin tee tämäkin niin katsotaan näitä ensi viikolla.

Ramin Djawadi feat. Tom Morello - Pacific Rim

Pause

Ei tästä tule mitään. Kirjoittamisesta nimittäin (Eikä kyllä mun elämästäkään). En osaa. Toisaalta haluaisin kirjoittaa mutta... en jaksa. Nyt en edes pysty kirjoittamaan, sillä mulla on jatkunut jo monta päivää aivan jäätävä päänsärky. Särkylääkkeetkään ei tahdo auttaa.

Tulin vain kertomaan, että kirjoitustauko saattaa siis venyä. Sen jälkeen mun on pohdittava, haluanko mä enää kirjoittaa tätä blogia vai onko tämä yhden tarinan loppu. Jos päädyn lopettamaan kirjoittamisen, tulen kyllä kertomaan siitä. En aio vain hävitä.

Mogwai - Hungry Face