Missing you

Viime viikon terapiakäynneiltä:

Minä: Mä näin unta, että Eeva oli elossa. Mä istuin tässä ja selitin sulle ihan tohkeissani, että "Sä et kyllä usko tätä, mut Eeva onkin elossa!". Ja mä katsoin sua siinä unessa... vähän jännä juttu. Mut mä en siinä unessa tajunnut, että se on unta niin siitä ei ollut yhtään mukava herätä.
Terapeutti: Ajatteletko sä Eevaa enemmän kuin joitain sun elossa olevia läheisiä?
Minä: ... joo. Mut mul on taas vaan niin ikävä Eevaa ja mä haluun Eevan takas!

T: Ootko sä ajatellut Eevaa paljon viime aikoina?

Minä: Joo.

T: Siksi Eeva on varmaan tullut nyt tavallista useammin sun uniisi ja sulla on niin kova ikävä. Tietty myös terapian loppuminen saattaa nostaa esiin kipeitä tunteita, niitä samoja, joita oli terapian alussa.

Minä: Mä ajattelin varata ajan meediolta.

T: Miksi?

Minä: No ne saattaa saada yhteyden kuolleisiin läheisiin ja netissä luki ettei sinne tapaamiseen mentäessä saisi odottaa viestiä keltään tietyltä läheiseltä, mut mä haluaisin kuulla Eevasta

T: Mitä sä ajattelet, mitä Eeva sanois sulle?

Minä: Että mun täytyy elää elämääni ja olla onnellinen.

T: Niin, Eeva ei varmaan tykkäis sun itsetuhoisista ajatuksista.

Hiljaisuus.

T: Mitä mietit?

Minä: Mä laskin sekunteja. Joo mä tiedän, se on paha tapa enkä mä saisi... mut tuli uus enkka. Minuutti ja kuus sekuntia puhumatta.

T: Toi kello pitäis vaihtaa. Se on liian kovaääninen ja vie sun huomion. Sä et saisi kiinnittää sun huomiotasi kelloon vaan siihen mitä sä ajattelet.

Minä: Miks mulla tulee täällä aina jotain huvittavaa mieleen, vaikka itse asiassa ei olisi mitään huvittavaa?
T: Mistä sulla tulee jotain huvittavaa mieleen?
Minä: No siis jostain mitä sä sanot.
T: Siis mun tavasta puhua?
Minä: Ei kun jostain muutamasta sanasta, vaikka niissä ei olis mitään hauskaa... siis en mä osaa selittää.
T: Tuliko sulle äsken jotain huvittavaa mieleen?
Minä: Eikun mietin vaan tätä asiaa.
T: Oisko sulla antaa esimerkkiä?
Minä: En mä nyt tähän hätään muista. Mä kerron sit ens kerralla kun tulee jotain mieleen.
T: Joo kerro. Me voidaan sitten käsitellä tätä enemmän.

T: Miksi sä pidät aina sun käsiä yhdessä?

Minä: Se vaan tuntuu luontevalta.

T: Entä jos sä et pitäisi?

Minä: En mä sitten tiedä mihin mä laittaisin ne.

T: Suojaudutko sä tolla joltakin?

Minä: Joo itse asiassa.

T: Miltä?

Minä: Kun en mä tiedä sitä. Kun ei periaatteessa ole mitään miltä suojautua, mut kuitenkin on oltava näin niin en mä tiedä. En mä saa kiinni siitä että miltä.

T: Suojaudutko sä multa?

Minä: Haha, en.

T: Tunnetko sä olosi turvattomaksi täällä?

Minä: En.

T: Mutta silti sun on suojauduttava joltakin.

Minä: No... niin. Mun pitää pohtia tätä.

T: No niin, meillä olis aika lopussa. Oisko sulla vielä jotain mielessä?
Minä: Kun sä silloin joskus kysyit mikä on mun varhaisin lapsuusmuisto niin nyt mä muistin sen. Oli mulla kyllä pari muutakin mielessä, mut mä tiesin, ettei ne oo ekat. Niin siis mä muistan kun äiti vei mut tarhaan ja mä istuin tarhatädin sylissä ja katoin ikkunasta kun äiti vilkutti mulle ja mua itketti ihan hirveästi ja kädessäni mä puristin mun tuttirengasta. Se oli sellai rengas, mihin sai kiinnitettyä tutteja ja mulla oli niitä siinä joku 12. Eniten koko tarhassa. Vaikka en mä tietenkään niitä kaikkia tarvinut. Mut oli kiva kun niitä oli niin paljon.
T: Kuinka vanha sä olit tuolloin?
Minä: Jotain kolmevuotias.

Song of the day: TLC - Waterfalls