Kolme kertaa viikossa, aamupalasta välipalaan. Tuntuu paljolta... ja kamalalta. Hirvittää, sillä mun pitää syödä siellä. Kolme ateriaa päivässä. Mä en tahdo. Mä en tahtoisi. Mut mä tahdon kuitenkin saada ahmimisen ja oksentamisen loppumaan. Kyllä mä tiedän, että toi tulee olemaan mulle hyväksi. Että saisi vuorokausirytmin kuntoon, tulisi lähdettyä kotoa liikkeelle eikä vain maattua sängyssä ja saisi vähän energiaa kun tulisi syötyä edes jotain.
Torstaina ensimmäinen käynti. Polilla pitää olla klo 9.00 paikalla, mut onneksi mulla ei ole sinne pitkä matka. On vaikea herätä ja lähteä. Mä en jaksaisi, mut ehkä tää voisi muuttaa jotain parempaan.
Poli on kuin mikä tahansa poli. Käytävä, jonka varrella on hoitajien ja psykologien huoneita, kanslia ja yhteisö, jonka yhteydessä on keittiötila. Tää on avopoli. Täällä ollaan siis päivällä ja yöksi mennään kotiin.
Täällä on paljon tuttuja hoitajia ysiltä. Mua on kuitenkin vastassa joku uusi hoitaja. Lähdetään aamupalalle ruokalaan.
Mä istun aamupalatarjotin edessäni ja mua ahdistaa. Ahdistaa niin kamalan paljon, että mä melkein hajoan palasiksi siihen paikkaan. Musta tuntuu, että mä en pysty liikkumaan - en pysty viemään lusikkaa suuhun tai edes hörppäämään kahvimukista. Mut miks mä en sano mitään? Miks mä haluan taas painia ja taistella yksin kaiken tän kanssa, kun mä voisin sanoa, että Mä en pysty. Mua ahdistaa. Se hoitaja on siinä just sitä varten. Mua varten.
Mut ei, mä en taaskaan osaa pyytää apua. Mä en tajua. Mun on todella vaikeaa pyytää apua, kun mä haluaisin aina vaan olla vahva ja pärjätä yksin, mut entäs sitten kun aina ei voi olla vahva. Joskus tarvitsee apua. On niin vaikeaa pyytää apua, mut sen jälkeen olis vaan niin paljon helpompaa. Mut mä en vaan osaa.
Aamupalan jälkeen hoitaja näyttää polin tiloja ja me jutellaan mun tilanteesta ja hoitaja kertoo polin käytännöistä. Lounaan jälkeen mua ahdistaa jälleen, joten me pelataan laivanupotusta, että mä saan ajatuksia muualle. Täällä on hiljaista.
Musta olis ollut kauhean kiva tehdä tänä vuonna blogiin joulukalenteri, mut se olis ollut aivan liian kunnianhimoista mun tämänhetkiseen vointiini nähden. Mut polikäynneistä tuun kirjoittelemaan kuulumisia ja muutenkin on paljon kerrottavaa, että pääsette taas ajan tasalle kuulumisista.
8 kommenttia:
Ihana kuulla että saat nyt apua! Musta on mielenkiintosta kuulla millasta polilla on.
Oonkin ollu huolissani kun susta ei ollu kuulunu mitään.
Uskoisin et toi poli vähän jelppaa tilannetta syömisen osalta kunhan sanot ne vaikeat sanat että et pysty ja ahdistaa.
Toivottavasti se myös auttaa sua henkisesti.
Hyvää Joulun odotusta!!!
Hei, tosi hienoa et haluut lopettaa ahmimisen ja oksentamisen. Mut jää epäselväksi et haluutko luopua syömishäiriöstä. Mun tarkotus ei todellakaan ole lytätä sua(osaat sen itse jo liian hyvin), mutta esim tän tekstin perusteella kuulostaa et haluut vaan anoreksian takaisin. Voin olla väärässäkin. Mut jos en oo niin etkö se ollut sä, joka joskus kirjoitit et ennen tota kalorirumbaakin olit normipainon alapäässä eli hyvin hoikka? Tiiän omasta kokemuksesta syömishäiriöiden olevan toki paljon muutakin kuin peilikuva, mut jos sä jatkat saman toistamista niin mikään ei muutu. Ehkä enintään paino. Sit taas keho pakottaa (yli)syömään. Masennusta ei vaan voi saada poistumaan ilman et toikin jää taka-alalle tai parantuu.
Vaikutat ihanalta ihmiseltä, toivoisin et voisit päästää irti, antaa ammattilaisten nyt oikeesti auttaa.
Ota tulevana vuonna kaikki apu vastaan ja työskentele järjestelmällisesti, että tilanteesi muuttuu. Tee tästä blogista selviytyjän blogi. Muuta blogin koko lähestymistapa ja luonne ongelmasta ratkaisuksi: from Dating Mr Depression to Dating Mr Dashing. Älä jää blogisi ja traumasi vangiksi, elämä on niin paljon enemmän
Joo tuun varmaan jo heti seuraavissa postauksissa kirjoittelemaan niistä käynneistä siellä. :)
Ääh, voi ei saa olla huolissaan! <3 Joo musta tuntuu jo nyt, että siitä polista on ollut mulle apua. :)
Niin... kun en halua/haluaisi luopua siitä. En ainakaan ihan vielä. :/ Sehän se hankaloittaa hoitosuhdettakin, kun mun tavoitteet ei ole täysin samat kuin hoitotaholla. Ja mulla on siis ollut anoreksia koko ajan. Se ei oo ollut koskaan mitenkään tauolla, paino on vaan välillä päässyt nousemaan.
Mut joo, mä oon tosiaan ollut alipainoinen jo ennen kuin sairastuin anoreksiaan. En tosin kauhean paljoa ja se oli sillä tavoin "luonnollisesti", koska oon aina ollut ja oon muutenkin pienikokoinen. Mut ihan oikeassa oot tossa, että masennuskaan ei voi multa lähteä, jos en ala syödä. Sitä hoitotahokin sanoo. :/
Kiitos kommentistasi. Mä lupaan nyt ihan oikeasti yrittää! :) :)
Lähetä kommentti