Sydän hakkaa niin lujaa, että mä melkein pelkään sen menevän rikki. Mut eihän se voi mennä rikki. Eihän? En mä ole vielä niin laiha, että se voisi hajota. En lähelläkään sellaista jumalallista kauneutta. Mä yritin oksentaa äsken iltapalan. Tuloksetta. Yritin ja yritin, mut se ei vaan suostunut tulemaan ylös. Päivällä mä oksensin kaiken, mitä söin. Mä en tiedä, ehkä ruoka painuu tyhjässä vatsassa niin alas, ettei sitä saakaan enää helpolla ylös.
Nyt ahdistaa potenssiin tuhat. Ei olis pitänyt syödä mitään. Eihän mulla edes ollut niin kamala nälkä. Huomenna mä en enää syö mitään! Niinhän mä aina päätän. Uudestaan ja yhä uudestaan teen suuria ja mahtavia lupauksia ja sitten lipsun niistä. Mut nyt mun itsekuri on parantunut huomattavasti ja siksi painokin on laskusuunnassa.
Paino 41,3 kg. Joka toinen aamu se on 41,3 kg ja joka toinen 42,1 kg. Jompi kumpi. Ei mitään siltä väliltä. Mut nyt mä alan jo uskoa, että se ei enää nouse tonne 42 kiloon. Mut 41,3 ei ole kauhean paha luku. Se on aika pieni ja kaunis, mut ei silti vielä riittävä. Voi, kunpa se laskisi nopeammin. Mä olen niin kärsimätön. Mut mähän haluan vaan olla kaunis. Kaikki tahtoo vaan olla kauniita ja pitää itsestään.
FINALLY! Mä nousen aamulla vaa'alle niin kuin joka ikinen aamu teen. Digitaalinumerot muodostuvat hetken viiveen jälkeen vaa'an näyttöön enkä mä ole pystyä hillitsemään itseäni. Paino 42,2 kg. Pudotusta jo 1,1 kg. Viimeinkin näyttää siltä, että paino alkaa todella laskea. Tietysti nyt kun mä tän kirjoitan niin huomenna paino on sitten ihan varmasti taas noussut. Mut enhän mä ole edes syönyt tänään juuri mitään.
Maaginen 42 kg:n raja alkaa pian olla alitettu. Se on se raja, jota enemmän mä en missään nimessä, koskaan ikinä, mistään hinnasta halua painaa. En nyt enkä koskaan. Läskiraja. Mä tiedän, että mä tunnen itseni taas heti kauniimmaksi, kun mä painan sitä vähemmän. Toinen maaginen raja on 40 kg. Sen alitettua puhutaankin jo jumalallisesta kauneudesta, äärimmäisestä puhtaudesta ja keijukaisuudesta. Sinne on vielä matkaa. Mutta sinne mä menen. Vaikka sitten hitaasti mutta varmasti.
Mutta musta tuntuu jo nyt paljon kauniimmalta ja laihemmalta. Mulla ei ole enää epämukavan raskas ja lihava olo. Vatsakin näyttää jo litteämmältä. Tekisi mieli vain seistä peilin edessä ja ihailla uutta, laihempaa minää. Kauniimpaa minää. Parempaa ja itsevarmempaa minää. Voi Narkissos, varo vain ettet vahingossa huku peilikuvaasi. Liika ihailu voi koitua kohtaloksesi.
Eikä mulla ole enää edes nälkä. Mä en tiedä, mitä on tapahtunut, mutta mä olen siitä hyvin iloinen. Mun ei ole nälkä eikä tee mieli ruokaa. Ei ruokahimoja, joita vastaan täytyisi taistella. Joten mä en yksinkertaisesti syö mitään. Täydellistä!
