Laugh like psycho

Keskiviikko. Kädentaidoissa sain kolmannen ja viimeisen mosaiikkipannunalusen valmiiksi. Yhden tein itselleni muistoksi osastosta (jos vaikka joskus olisin terve), yhden äidille (valko-beigen) ja yhden iskälle (puna-musta-harmaan). Vanhemmat ainakin pitivät niistä. Lopputunnista tein helmistä itselleni rannekoruja. Tein niitä viime osastojaksoni aikanakin. Kaikki ne ovat vielä tallessa. Tosin käsityöohjaaja joutui sitomaan kaikki korut, koska en oppinut solmimaan niitä tarpeeksi kireälle. Toiset potilaat tuunasivat tarjottimia tai tekivät pannunalusia, vaikka kädentaidoissa voikin tehdä melkein mitä tahansa vaan itse keksii ja haluaa.

Lounaaksi oli soijarouhepataa ja coleslawta. Pataruuasta en niin perustanut, mikä oli hyvä, koska salaatti oli tosi hyvää ja sainkin "luvan" syödä sitä sitten enemmän. Päivällisellä oli porkkanakeittoa ja marjakiisseliä. Otin keiton kanssa sämpylää ja kaduin sitä. Olisin mä ihan hyvin pelkällä keitollakin pärjännyt. Ei mulla nyt niin kauhea nälkä ollut (vaikka todellisuudessa taisi kyllä olla). Ja kun leipä on vielä kiellettyjen ruokien listallakin! Yksi niistä, mitä ei missään nimessä saisi syödä. Vaaleaa leipää nyt ainakaan!

Ulkoiluryhmässä käveltiin perus parin kilometrin lenkki metsässä sairaalan ympäri. Mua alkoi kuitenkin loppumatkasta pyörryttää ja pelkäsin kompastuvani omiin jalkoihini, kun oli vaikea erottaa maa jalkojen alla. Hidastin porukan keskivaiheilta hännille, jossa kävelee aina toinen hoitajista. Sain sanottua, että mua pyörryttää ja se lupasi ottaa kiinni, jos kaadun. Käveltiin loppumatka hitaasti. Mä tuijotin vaan maata ja keskityin askeleisiini, etten kaadu. Ennen osastolle paluuta käytiin vielä tutustumassa uusiin, takapihalle tulleisiin liikuntalaitteisiin. Muut veti vielä hoitajien johdolla loppuverkat/-venyttelyt, mut mä istuin penkillä, kun en pystynyt osallistumaan.

Päivällä oli liikkasali ja pelattiin lenttistä ja sählyä. Pelasin sählyä mun pinkillä vakkarimailalla, jossa on glitteriä ja jolla mun on aina saatava pelata ja teinkin taas monta maalia. Illalla oli vielä toinen liikkasali pelkästään meidän osaston potilaiden kesken. Mä menin uuden potilaan kanssa pelaamaan sulkkista, kun se toivoi mua seuraksi. Oli kivaa, mut kaikkien noiden liikuntojen jälkeen mä olin aivan kuollut väsymyksestä. Sairaalan sauna on yhä remontissa, joten sinnekään ei vieläkään päästy.

Iltapalalla istuin taas meidän vakkaripöydässä yhdessä mun osastokavereiden kanssa. Ihan niin kuin kaikissa muissakin ruokailuissa. Me hörpittiin kaakaota ja syötiin karjalanpiirakoita munavoilla (koska keskiviikko) ja juteltiin ja naurettiin. Hoitajat tuli pilaamaan meidän ilon ja hoputtamaan syömisessä, vaikka me syötiinkin koko ajan. Mut tuntui hyvältä nauraa. Hetkeksi unohtui kaikki se muu kurja elämässä.

7 tubes of blood

Tiistai. Aamulla labrat. Hoitaja tulee herättämään jo ennen kahdeksaa ja sanoo, että mun on tultava piakkoin lääkehuoneeseen labroihin, jotta ne ehditään ottaa ennen aamulääkkeiden jakoa. Osaston hoitajat ei koskaan ota labroja tai ekg:tä. Niitä varten tulee aina sairaalan puolelta sairaanhoitajat.

Multa otetaan 7 putkiloa verta. Sen seitsemännen kohdalla mä alan voida huonosti. Tosi huonosti. Huimaa, oksettaa, pyörryttää, tulee kylmä ja kuuma hiki vuorotellen ja mä olen rojahtaa tuolilta lattialle. Hoitaja pitää kiinni ja auttaa mut lääkehuoneen sängylle makaamaan. Se on joku uusi hoitajaharjoittelija. Mä en tiedä sen nimeä, mut se on mukava. Se kyselee mun voinnista, mut mä en millään jaksa puhua. Mä sanon vaan, että mulle käy aina välillä näin. Vähän ajan päästä olo alkaa helpottaa, mut pyydän hoitajaa taluttamaan mut huoneeseeni, koska saatan yhä pyörtyä. Ehdin levätä vielä ennen aamulääkkeitä.

Toiminnallisella tunnilla pelataan lautapelejä. Mä pelaan miespotilaiden kanssa Afrikan tähteä, koska en oikein pidä Rummikubista enkä Skibosta. On tuolla tietty paljon muitakin pelejä, mutta jälkimmäisiä pelataan eniten. Voitan kaikki kolme peliä.

Lounaalla on perunaa ja soijasuikaleita kastikkeessa. Mun osastokaveri tykkää siitä, mut mä en. Mä en vaan voi sietää sitä, että ruoka ui jossain kastikkeessa. Mä tiiän, että se liittyy syömishäiriöön, mut mä en voi sille mitään. Päivällisellä on spagettikeittoa ja yllätys yllätys kiisseliä. Toisin sanoen raparperikiisseliä. Sitä en tietenkään ota, mutta keitto on ihan hyvää.

Tiistai on yhteisökokouspäivä. Kokoonnutaan kaikki potilaita ja henkilökuntaa myöten yhteisöön. Aluksi jokainen kertoo nimensä ja hoitoryhmänsä värin uusien potilaiden varalta. Vieressäni istuu osastonhoitaja ja olen lähellä esitellä itsenkin sellaiseksi. Kokouksessa käsitellään taas ikuisuusaihetta eli aamuheräämisiä, mutta tällä kertaa saamme kehuja, kun olemme onnistuneet niissä hyvin, vaikka yleensä ne tuottavat aina haastetta kaikille. Mielenterveyskuntoutujien Klubitalo esittäytyy myös. Se vaikuttaa ihan kiinnostavalta. Voisin kotiuduttuani jopa harkita meneväni käymään siellä, jos vaan jaksan.

Lopuksi valitaan viikon yhteisön isäntä ja emäntä. Joudun olemaan emäntä, koska en ole vielä ollut ja kaikki joutuvat olemaan vuorollaan. Ei se mikään iso homma ole. Pitää kastella yhteisön viherkasvit, huolehtia, että yhteisö pysyy siistinä (kasata levälleen jääneet pelit pois yms.), viedä kahvimukit kertaalleen tiskikoneeseen, palauttaa ne takaisin ja pitää kahvinkeittotila siistinä. Ja isäntä tekee näistä puolet. Tosin kaikki korjaavat aina jälkensä ja tiskaavat mukinsa, joten koskaan ei tarvitse kehottaa ketään siivoamaan.

Illalla kävin sairaalan kanttiinissa kahvilla ja viinerillä. Ei kyllä olisi saanut, mutta kun ne leivonnaiset on siellä niin hyviä. Oon paska anorektikko. Yksi potilas kotiutui.

Work out, bitch!

Maanantai. En jaksanut nousta aamulla sängystä aamulääkkeille ja aamupalalle ajoissa eli puoli yhdeksään mennessä. Jos ei siihen mennessä ole ottanut aamulääkkeitä ja seiso aamupalajonossa osaston lukitun oven takana, ei pääse aamupalalle. Mulla ei kyllä ole aamuisin edes nälkä. Mut kahvin mä olisin halunnut. Tarvinnut. Onneksi mulla on osastolla omat kahvit. Niitä saa keittää klo 9.00-18.00.

Mä en olisi jaksanut nousta edes toiminnalliseen tuntiin, mutta mut pakotettiin. Eikä meille oltu järjestetty edes mitään toimintaa. Käperryin yhteen yhteisön nojatuoleista ja torkuin. Väsytti.

Lounaalla oli riisiä ja tofua kastikkeessa. Se oli hyvää. Mut raastesalaatti oli kuivaa. Päivällisellä oli kasviskeittoa ja marjakiisseliä. Kiisseliä mä en tietenkään ottanut.

Iltapäivällä kuntosali. Tunti aikaa polttaa mahdollisimman paljon kaloreita. Mua ei voimalaitteet niinkään kiinnosta, vaikka teinkin vatsalihaslaitteella vatsoja. Mut juoksumatto, stepperi ja kuntopyörä. Juoksumatolle en tosin koskaan pääse, kun se on aina varattu. Viimeksi poljin pyörällä 9 km. Tänään oli pakko polkea enemmän. Valitsin mittarin näyttämään kulutettuja kaloreita. Mun on aina pakko valita se eikä matkaa tai aikaa. Mä saan tyydytystä siitä, kun mä nään miten poltettujen kalorien määrä nousee. Ja mä voin melkein tuntea kuinka läskit lähtee mun jaloista sitä mukaa.

Mä olin vasta 5 km:ssä. Mä olen varmaan ihan punainen ja mä tunnen, miten hiki valuu kasvoilla. Mä poljen kovaa eikä pyörässä ole edes se pienin vastus. Ohjelmana mulla on mäkinen maasto. Fyssari kysyy, voinko mä hyvin. Joo mä vastaan ja sanon tottuneeni harjoittelemaan kovaa. Se on totta, se oli silloin kun harrastin korista ja myöhemmin nyrkkeilyä. Silloin mulla ei vaan ollut anoreksia. Mä nousen pyörältä jalat täristen hakemaan vettä. Pakko näyttää, että olen ihan fine, vaikka huojuttaa ja pyörryttää ja jalat tahtoo mennä alta. Vielä pitää polkea toiset 5 km, koska mä olin päättänyt, että tänään mä poljen enemmän kuin viime viikolla. Mä lopetan siinä vaiheessa, kun mittarissa on vähintään se 10 km, jonka päätin polkea. Mä poljin 10,2 km.

Osastolle tuli uusi potilas.

Mä kirjoitan näitä osastopostauksia vielä, kun olen vielä täällä ja näitä on mahdollista kirjoittaa.

Cut Overdose Jump Die

Perjantai. Lounaalla on uunivihannespaistosta. Se maistuu joululle. On vasta syyskuu. Päivällisellä olisi jälkkäriksi maitokiisseliä tai kuten mä kutsun "pilvijälkkäriä". Se näyttää vähän pilveltä. Ja se on hyvää. Mutta mä lähden kotijaksolle viikonlopuksi enkä tule saamaan sitä. Harmittaa. Sen kerran, kun mä ihan oikeasti haluan vapaaehtoisesti syödä jotain.

Omahoitaja käy mun kanssa viikonlopun kotijaksosuunnitelmat vielä läpi ja kysyy, millä mielin lähden. Ihan ok kai. En mitenkään hypi riemusta, mutten tahdo jäädä viikonlopuksi osastollekaan. Silloin on aina niin kuollutta. Istun lattialla sitomassa kengännauhoja. Laukku on jo pakattuna. Kerron viiltäneeni. Hoitaja on hetken hiljaa. Tuntuu, ettei hoitaja oikein välitä. Ennen ainakin välitti. Hän ei kysy milloin, millä, koska tai tarvitsevatko haavat tikkejä. Hän vain sanoo Älä tee sitä. Kylmä toteamus.

Kotijakso ei mene kovin vahvasti. Olen masentunut, tylsistynyt, liian väsynyt tehdäkseni mitään, haluan viiltää kuolla ottaa yliannostuksen lääkkeitä hypätä parvekkeelta. Perus kotijakso.

Sunnuntaina palaan osastolle seitsemäksi. Käyn hoitajan kanssa kotijakson ja sen sujumisen läpi. Osastokavereita on taas kiva nähdä. He kyselevät kotijaksostani. Iltapalalla en tietenkään syö mitään. Otan tarjottimelle vain lasin mehua. Tuntuu tyhmältä edes ottaa tarjotin. Hoitaja yrittää maanitella minua ottamaan edes jotain. En taivu.

Sivupalkista löytyy pieni kysely. Käykääs vastailemassa. Muutenkin postausehdotuksia saa laittaa kommenttina.

Madhouse cleaning day

Torstai. Siivouspäivä. Osaston uusi potilas oli siitä ihan ihmeissään. Ei akuuttiosastoilla kuulemma potilaiden tarvitse siivota. Mä kerroin nauraen, että meidän pitää siivota joka torstai. Ei tosin kylpyhuonetta. Meidän pitää imuroida huone, pyyhkiä lattia ja pölyt pöydän ja yöpöydän päältä ja vaihtaa lakanat ja vaihtaa puhtaat pyyhkeet. Mä olen kahdenhengen huoneessa vieläkin yksin, joten mun täytyi siivota yksin koko huone. Mut se ei ole iso homma eikä siinä edes mene kauaa.

Siivouksen jälkeen mulle tuli väsymys ja möks-fiilis. Mä menin sänkyyn makaamaan torkkupeittoni alle ja päätin, etten tule sieltä pois. Sain maata rauhassa muiden vielä siivotessa siihen asti, että hoitaja tuli tarkastamaan siivousjäljen ja patistamaan yhteisöön toiminnalliseenryhmään. Mä en olisi millään suostunut nousemaan, mut siinä vaiheessa kun uhattiin, että eräs mieshoitaja tulee vaikka sitten kantamaan mut yhteisöön, mun oli pakko nousta. Toiminnallisessa tunnissa meillä oli hoitajan järjestämä tietovisa pareittain. Minä ja mun parini voitettiin se.

Lounaalla oli soijanakkeja, perunamuusia ja porkkanaraastetta. Tai siis mulla oli, koska mulla on kasvisruokavalio. Sekin oli hyvää. Sairaalan lounaan kasvisruuat on musta aina tosi hyviä eikä se ole anan mielestä yhtään hyvä asia. Päivällisellä oli vihanneskeittoa ja jälkkäriksi jäätelöä! Kuningatarjäätelöpikarit. Mäkin söin. Mut siinä oli "vaan" 128 kcal. Ei ihan kamalan paha asia.

Torstai on osaston arkipäivistä ehkä tylsin, kun ei ole oikein mitään ryhmiä. Viikonlopusta lauantai on ehdottomasti tylsin, mut mä olen ollut nyt kaikki viikonloput heti osastolle kirjautumisesta asti kotilomilla pe-su, joten mun ei ole tarvinnut olla silloin osastolla. Lisäks mä oon ollut aina yhtenä arkipäivänä viikossa päivälomalla kotona klo 12.30-19.00. Että mä pääsen kiinni kotona asumiseen. Tosin lauantaisin on osastolla aina jotain spesiaalia ruokaa. Viime lauantaina oli kuulemma ollut tortilloja.

Illalla ennen seitsemän huonekiertoa istuin kylpyhuoneen lattialla lukitun oven takana ja viilsin vasenta kättä auki. Oli pakko. Höylän olin salakuljettanut osastolle. Vaikka ei saisi. Mä en kerro, kuinka mä sen salakuljetin laukkutarkastuksen ohi, koska mä en halua auttaa ketään muuta tekemään mitään kiellettyä. Mut mulla on keinoni. Anorektikot ja viiltelijät on tunnetusti maailman ovelimpia ihmisiä.

Ja se tuntui ah niin taivaallisen hyvältä. Mä olin melkein ehtinyt jo unohtaa miten hyvältä se tuntuukaan. Veri valui noroina eikä kukaan saanut tietää, kun mä myöhemmin menin hakemaan iltalääkkeitä ja iltapalaa käsi visusti hihan suojissa.

Mental ward daily routine

8.15 aamulääkkeet
8.30 aamupala ruokalassa (kuten kaikki muutkin ruokailut)
8.50 aamukokous (käydään läpi päivän ohjelma ja keskustelut ym.)
9.00 huoneiden ovet laitetaan lukkoon
9.15-10.15 toiminnallinen ryhmä (pelataan pelejä, ulkoillaan ym.)

10.00-11.00 rvk = rajoitetut vapaakävelyt niillä, joilla ei ole vapaakävelyitä
11.15 lounas
11.30 huoneiden ovet avataan
12.15 ulkoiluryhmä (käydään kävelylenkillä)
14.00 välipala (hedelmä) osastolla + vierailuaika alkaa

16.45 päivällinen (keitto + jälkiruoka)
18.00-19.00 rvk
19.00 vierailuaika päättyy + hoitajan tekemä huonekierto + oltava osastolla sisällä, koska sairaalan ulko-ovet menevät lukkoon
19.50 iltalääkkeet
20.00 iltapala

22.00 yölääkkeet + huonekierto (+ huonekierrot klo 2.00 ja 6.00)

Lisäksi on tiettyinä päivinä ryhmiä kuten käsityöryhmä, liikuntasali, kuntosaliryhmä, venyttelyryhmä ja mahdollisuus tavata sairaalapastoria.

Broken into 1000 pieces

Keskiviikko. Aamupalan ja aamukokouksen jälkeen on toiminnallinen ryhmä. Huoneet lukitaan, jotta me ei päästä takaisin nukkumaan. Toiminnallisessa tunnissa meidän olis tarkoitus olla ylhäällä ja tehdä jotain yhdessä yhteisössä tai ulkona kävellen, että me herätään tähän päivään. Tänään katsottiin elokuva Ice Age. Mä tein samalla 1000 palan palapeliä, koska olen nähnyt sen jo niin monesti.

Toiminnallisen tunnin jälkeen mulla oli kädentaidot-ryhmä. Mulla alkoi ryhmät heti seuraavalla viikolla osastolle kirjautumisesta. Että saan toimintaa päiviin enkä vain makaa sängyssä niin kuin kotona. Tunti meni ihan liian nopeasti ja mä olisin halunnut jäädä vielä pidempään. Aloitin mosaiikkipaloista tekemään pannunalusta. Lukuisista värivaihtoehdoista valitsin mosaaiikkien väreiksi valkoisen, beigen ja harmaan. Vaikka en mä tiedä, mitä mä teen pannunalusella kun en edes tee lämmintä ruokaa. Tai ruokaa ylipäätään.

Lounaalla oli kasvispihvejä, perunaa ja raastesalaattia. Päivällisellä oli soijarouhekeittoa. Se oli taas vähän liian suolaista. Jälkkärinä oli kiisseliä niin kuin on käytännössä joka päivä jälkkärinä. Mä en niin perusta kiisseleistä, mut se on vaan hyvä niin mulle ei tule houkutuksia syödä niitä.

Päivällä oli liikuntasali yhdessä toisten osastojen kanssa. Yhdellä potilaalla oli untuvatakki päällä. Pelattiin ensin futsalia (josta en niin pitänyt, mutta tein silti yhden maalin) ja sen jälkeen lenttistä. Se oli tosi kivaa. Etenkin kun kaikki tsemppaa toisiaan. Siitä tulee hyvä mieli. Mun aloituslyöntejä lenttiksessä kehuttiin.

Illalla oli vielä toinen liikuntasali meidän osaston potilaiden kesken. Mä olin päivän liikunnasta vielä niin väsynyt, etten jaksanut lähteä. Vähän harmittaa, kun molemmat liikkasalit osuu samalle päivälle eikä kaikkea millään jaksa. Keskiviikkona olis normaalisti ollut illan liikkasalin jälkeen sauna, mutta koska sairaalan sauna on nyt remontissa niin me ei päästä sinne. Se harmitti. Mä olisin mieluusti mennyt saunaan.

Iltapalalla oli karjalanpiirakoita ja munavoita, koska keskiviikko. Mä söin sen yhden, joka jokaiselle potilaalle oli varattu, vaikken mä anan mielestä olisi missään tapauksessa saanut. Se oli kyllä hyvää. Mehu on onneksi aina tiivistemehua.

Mad people camping

Tiistai. Retkipäivä. Osaston viimeinen kesäryhmä ja ainoa, johon ehdin osallistua. Kesäryhmissä on ollut kuulemma tapana tehdä jotain spesiaalia: käydä osaston kanssa kirppiksellä tai jäätelöllä, mennä uimaan tai leffaan tai tehdä pieni retki jonnekin.

Olin koko edeltävän päivän, että en halua lähteä enhaluaenhaluaenhalua. Lähteä oli kaikkien silti pakko. Menimme puoleksi päivää bussilla läheiseen leirikeskukseen. Pelasimme mölkkyä (jonka voitin) ja lautapelejä, väritimme mandalakuvia, paistoimme makkaraa ja söimme potilaiden tekemää mustikkapiirakkaa. Minäkin söin. Uimavesi oli hyistä, mutta kävimme siitä huolimatta uimassa. Sauna oli lämmin. Ja minun on pakko myöntää, että minulla oli ollut ihan mukavaa. Päivä oli kuitenkin aika rankka enkä olisi jaksanut olla enää yhtään pidempään. Potilaista ainakin yksi väsähti ja kaksi ahdistui. Minuakin väsytti.

Here again

On pitänyt kirjoittaa. Tapasin viime viikon tiistaina omahoitajaani. Jo viime kerralla olin yrittänyt kertoa, miten huonoksi vointini on mennyt ja kuinka tarvitsisin apua. Silloin hoitaja ei tuntunut yhtään ymmärtävän tilannetta, vaikka mä miten yritin sitä sille kertoa. Nyt viimein se ymmärsi. Sain jo perjantaiksi ajan lääkärille. Lääkäri oli taas uusi. Ja aika nuori. Mutta se kuunteli mua. Se kirjoitti musta ei-kiireellisen lähetteen osastolle. Ysille. Sille samalle, jossa olen ollut kahdesti aiemminkin. Olisi kuulemma hyvä, että pääsisin suoraan samalle osastolle, jossa on tutut paikat ja tuttuja hoitajia.

Keskiviikkona soitettiin ja sisäänkirjaus oli eilen. Mua ärsyttää, kuinka ne ilmoittaa sisäänkirjauksesta aina päivän varoitusajalla. Tulee kauhea kiire hoitaa asiat kuntoon. Vielä viikko sitten mä halusin osastolle. Nyt kun tuli lähtö, mä ajattelin vaan eieiei ei mä en tahdo en tahdo en tahdo sinne. Saavuin osastolle jo kymmeneksi. Suurin osa oli tuttua, silti paljon oli muuttunut. Yhteisössä oli uudet nojatuolit. Hoitajia on vaihtunut paljon. Potilaita on vähän. 16-paikkaisella osastolla meitä on vaan 12. Yleensä tää on aina täynnä.

Mä sain huoneen nro 14 ja mä olen tässä huoneessa yksin. Vielä ainakin. Ensin multa tutkittiin kaikki tavarat ja takavarikotiin ne, mitä en saisi huoneessani pitää. Niitä ei ollut kuin käsityölangat ja sytkäri. Mitään hiuslakkoja, peilejä, höyliä tai lasisia kosmetiikkapurkkeja en ollut edes ottanut mukaan, kun tiesin etten kuitenkaan saisi niitä pitää. Uutena käytäntönä sain pitää läppärin ja laitteiden latausjohdot. Ne kysyi ensin ettenhän mä aio tehdä niillä johdoilla itselleni mitään. En aio. Mut surullista on, että vaikka aikoisin niin en mä olisi kertonut sitä niille.

Täällä on kolme hoitoryhmää: punainen, keltainen ja vihreä. Mä olen keltaisessa. Mä olen ollut nyt niissä kaikissa. Meitä ei jaotella niihin muuten mitenkään sairauksien perusteella, vaikka musta se olis aika hauskaa. Punaisessa masentuneet ja itsetuhoiset, keltaisessa psykoottiset ja ahdistushäiriöiset, vihreässä syömishäiriöiset.

Lounaalla mulla oli kasvisruoka. Tofua tomaattikastikkeessa. Se oli tosi hyvää niin kuin musta kasvisruoat on täällä aina. Mä olisin halunnut syödä sitä vähän enemmän, mut anoreksia kielsi. Mä söin tosi vähän ja huoneeseen päästyäni menin heti oksentamaan kaiken. Välipalalla oli karviaisia. Niitä mä uskalsin syödä, vaikka mua vähän ahdisti, kun toinen potilas istui samassa pöydässä mun kanssa ja mä jouduin syömään sen nähden. Mä napsin karviaisen kerrallaan ja tunsin läskiahdistusta.

Päivällisellä oli keittoa niin kuin on aina. Mä en ottanut leipää enkä jälkiruokakiisseliä. Keittoakin mä söin niin vähän, etten kauheasti ahdistunut eikä mun tarvinnut oksentaa. Muuten mä olen koko päivän ja itse asiassa edeltävät 5 päivää elänyt nestepaastolla. Tänäänkin olen koko päivän tankannut vettä. Mietin, että kunpa paino olisi laskenut. Voi kunpa. Heikotti, väsytti ja paleli. Menin kuumaan suihkuun lämpenemään.

Iltapalalla otin kaakaota, mehua ja kaksi voileipää. Kadutti. Eniten se toinen leipä. Oksensin nekin kaikki pois. Illalla kuuntelin Cocteau Twinsia. Olin ajatellut kirjoittaa tänne, mutta sain nukahtamislääkkeen jo iltalääkkeiden aikaan klo 19.30, joten nukahdin jo aikaisin.

Song of the day: Cocteau Twins -  Cherry-coloured Funk