Little break from hospital life

Mä oon mennyt taas huonommaksi. Siks musta ei oo kuulunut mitään. En oo yrittänyt riistää henkeä itseltäni enkä oo viiltänyt tai viettänyt öitäni eristyksissä. Ei mitään sellaista. Mä oon taas mennyt sekavaksi. Mun pää ei vaan yksinkertaisesti toimi niin kuin sen pitäis. Mun päässä ei edes ole mitään ajatuksia täällä kerrottavaksi. Mä en osaa kertoa mitään. Mun päässä ei taida olla tällä hetkellä oikein mitään.

Mä kerroin hoitajalle keskustelussa, että mun vointi on huonotunut. Ja mieliala. Mua ei huvita tehdä enää yhtään mitään. Mä haluun vaan maata sängyssä torkkupeiton alla. Mä en halua olla. En tehdä mitään. Mä en mennyt torstaina Musaryhmään laulamaan uuden Singstarin suomibiisejä. Mua ei oo huvittanut enää lähteä liikasaliin pelaamaan sählyä. Se kertoo jo paljon siitä miten huono mun tila on.

Ei se mieliala voi koko ajan olla hyvä. No ei kai sitten, mut ei toikaan lohduttanut. Ja nyt se on huonompi kuin mun tullessa osastolle.

Mä olin viikonlopun kotijaksolla pe-su. Mulla on mennyt paremmin, joten mä sain taas kahden yön kotijakson. Mä join light-limsaa ja katselin Sinkkulaivaa. Nukuin liian pitkään. Kävin Sokkarin 3+1 -pävillä, vaikken ostanutkaan sieltä mitään. Lainasin kirjat Tarhapäivä ja Kani nimeltä Jumala niiden takavarikoitujen kirjojen tilalle. Sunnuntaina kävin hierojalla. Pyykkiä piti pestä, mut en jaksanut.

Mä tein lauantaina pizzaa, koska hoitajat tuli katsomaan. Ne ei jääneetkään katsomaan mun syömistä vaan lähtivat siinä vaiheessa, kun otin pizzan uunista. Alunperin niiden oli tarkoitus jäädä, mut mä luulin, että koska mulla on mennyt niin hyvin mä sain niin kuin palkinnoksi syödä yksin. Mä olin siitä hirveän otettu. Mut kyse olikin vain väärinkäsityksestä, kun ne oli punaisen hoitoryhmän hoitajat eikä ne muistaneet, että syöminenkin piti vahtia. Mut ei se mua haitannut.

Mä katsoin myös Dokumenttiprojekti: Näin unta elämästä, josta mun piti tulla kertomaan tänne. Se on katsottavissa vielä parin päivän ajan Areenassa. Dokkari oli ihan katsottava. Siinä oli muutama itsemurhan tehnyt läheinen ja pari itsemurhaa yrittänyttä. He kertoivat kokemuksistaan, ajatuksistaan ja menetyksistään kuvattuina keittiönpöydän ääressä tai omalla sängyllään istuen.

Nyt mä olen taas osastolla enkä mä jaksaisi olla täällä. Mä en jaksaisi olla missään.