Eilen kävin katsomassa Nälkäpelin. Kauan olin sitä odottanut, mutta kun tuli aika lähteä teatterille, ei minua olisi huvittanutkaan. Kaikki innostus vain katosi. Johonkin. Lippu oli kuitenkin jo maksettu. Hyvä niin. Leffa oli huippuhyvä. Parempi kuin odotin. Nautin leffan katsomisesta. Minulla oli kivaa sen 2,5 tuntisen ajan. Hetkeksi unohdin kaikki omat murheeni. Silti pelkään, että menetän lopullisesti kykyni nauttia asioista. Niistä kaikkein kivoimmistakin. Etten kohta saa mielihyvää enää mistään. Miten minä sitten jaksan jatkaa tätä elämää? Ai niin, mutta enhän minä muutenkaan halua jatkaa.
Leffassa kävin yksin. Yksin. Eikä tuntunut edes kurjalta. En edes kysynyt ketään mukaan. Tuli vain tunne, että haluan mennä ihan vain itsekseni. Viime viikkoina on vain tuntunut paremmalta viettää aikaa yksin kuin kavereiden kanssa. En ole tuntenut itseäni edes yksinäiseksi. Äitiä asia huolestuttaa. Minua ei. Kohta kyllästyn ja alan taas haluta juttuseuraa.
Illalla tuli outo tunne. Minulle aivan vieras. Nimittäin jonkinlainen hyvänolon tunne. Säikähdin sitä. MItä nyt tapahtuu? Tuntui jollain selittämättömällä tavalla hyvältä. Paremmalta. En ollut jutellut kenenkään kanssa, en kuullut mitään iloisia uutisia. En ollut edes shoppaillut. Mutta jonkin aikaa tuntui... melkein kuin onnelliselta. Vaikka en minä ole. En todellakaan ole.
Naapuritalon takapiha oli iltapäivällä ensimmäistä kertaa tänä syksynä valkea. Muualla maa oli vielä musta. Talvi tulee. Ja se on minulle aivan yhdentekevää.
Ólafur Arnalds feat. Arnór Dan - So Close
10 kommenttia:
Miksi säikähdät hyvää oloa? Kun muistelen, itsellänikin oli sellaisia säpsähdyksiä tyytyväisyyteen masentuneena. Ne olivat vieraita ja aloin heti miettiä, että hitto onhan vaikka mikä huonosti ja toki keksinkin nopeasti jonkun murheen huolehdittavaksi. Kuitenkin just ne hetkelliset tyytyväisyyden tuntemukset on vähän niin kuin maistiaisia "oikeasta" elämästä. Kantsii miettiä määritteletkö liian kovasti identiteettiäsi sairauksiesi lävitse.
Se oli niin odottamaton, enkä tiedä mistä se tuli. Mulla ei ole ollut melkein ollenkaan tälläisiä tuntemuksia, siksi säikähdin sitä. Tossa vikassa lauseessa puhut kyllä asiaa. Mulle on monesti sanottu tosta.
Kunpa sulle tulisi lisääkin tuollaisia hyvän olon hetkiä. Ja kunpa voisit antaa niiden vaan tulla. Vielä hassummalta tuntuu se, kun alkaa vähitellen olla onnellinen, eikä edes muistanut miltä se tuntuu. Oon ihan varma että säkin koet sen jokin päivä, kunhan vaan pysyt elossa siihen asti. Nyt kun olen itse parantunut, olen jotenkin varma että kaikille voi niin käydä ja ajan kanssa käykin. Terapeutti sanoi kerran että jos mä en ole elossa, en voi parantuakaan. En heti pitäny sitä valtaisan suurena viisautena, mutta niin se menee... Ehkä kurjuutta pitää vielä kestää vähän aikaa, mutta masennuksesta voi parantua, säkin voit. Ja parannut. Niin mä uskon :)
Voi vitsit, musta on niin kiva kuulla, että sä olet parantunut ja sulla menee hyvin. Mä kuitenkin seurasin sun blogia. Mulle ei tosiaan varmaan siksi tule noita hyviä hetkiä, koska mä en halua parantua masennuksesta. Mutta kiitos kauniista sanoistasi. Päivästäni tuli heti parempi. :)
Onks just toi identiteettihomma syy siihen mikset tahdo parantua(katsoin alempaa vastaustasi)? Tosi erikoista, itse masennusaikoinani toivoin sen ilottomuuden vain haihtuvan pois. Mut toisaalta se oikeutti tietynlaisiin erityisoikeuksiin, ehkä.. Siltikin se melkein vuoden normaalimpi olotila ennen nykyistä sairautta oli upea. Vähän niin kuin olis pitkään ollut tottunut johonkin jääkaapin hurinaan ja sitten se lakkaisi, tajusi miten paljon miellyttävämpää oli olla. Olispa se voinut jatkua.
Joo, ennen halusin kyllä parantua, mutta nyt masennuksesta on tullut niin suuri osa mua, että tuntuu etten voisi enää elää ilman sitä. Tietty myös noi erityisoikeudet. Se, ettei multa vaadita tai odoteta niin paljon. Mun pitäisi varmaan saada enemmän onnellisuuden kokemuksia niin alkaisin haluta muutosta. Kurja kuulla, ettei sun parempi olo voinut jatkua. Mutta kyllä se sieltä vielä tulee takaisin. :)
Niin monesti kuin tunnet hyvää oloa, alkaa pelkosi sitä kohtaan vähitellen kaikota. Toivon ainakin. Olet mielessäni. <3
Niin mäkin luulen. :) Kiitos <3
Kulta pieni,olethan kunnossa? *iso voimahali*
Olen minä, kiitos huolehtimisesta. <3 En vain ole jaksanut kirjoitella mitään. :(
Lähetä kommentti