Torstai. Tämän olisi luullut olevan aivan tavallinen torstaipäivä osastolla, mutta tämä ei ole ollut. On ja ei ole. Hoitajia ei ole näkynyt juuri nimeksikään. He ovat liihotelleet kuka missäkin puuhissaan koko päivän. Joiltakin toisilta osastoilta tuli neljä vierasta hoitajaa tänne. Kukaan heistä ei esittäytynyt. Yritin yhdistää tussitaululla roikkuvat vieraat nimet tuntemattomiin kasvoihin.
Potilaita on ollut normaali määrä osastolla, mutta heitäkään ei ole juuri näkynyt. Kaikki ovat lymyilleet jossain koloissaan. Kukaan ei ole pelannut korttia tai viettänyt aikaa yhteisössä. Ymmärtäisin, jos olisi viikonloppu ja suurin osa olisi kotilomillaan, mutta kun on torstai. Vain torstai. Koko päivän on ollut hiljaista. Pelottavan hiljaista. Ihan kuin jotain olisi tapahtunut. Jotain, josta kaikki muut olisivat tietoisia paitsi minä.
Osaston tunnelma oli koko päivän outo. Aistin sen. Se oli sähköinen. Tiivistynyt. Jollain tapaa jännitteinen. Enkä minä pitänyt siitä. En tahtonut viettää aikaa yhteisössä. Tahdoin olla huoneessani. Vietinkin suurimman osan päivästä siellä. Välillä luin Augusten Burroughsin kirjaa Juoksee saksien kanssa. Välillä makasin sängyssä käpertyneenä turvallisesti torkkupeiton suojiin ja kuuntelin musiikkia liian kovalla. En pidä tästä päivästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti