Just a dream

Näin unta. Unessa olin kuollut. Leijailin henkenä maan päällä. Minulla oli kolme päivää aikaa tavata rakkaimpani. Kukaan ei voinut nähdä eikä kuulla minua, mutta he pystyivät tuntemaan kosketukseni viileänä leyhähdyksenä.

Ensimmäiseksi menin tapaamaan T:n. Avasin oven ja leijailin sisään huoneeseen, jossa T oli. Hän huomasi oven avautuvan itsestään ja arvasi minun tulleen. Mä osasinkin jo odottaa sua, hän sanoi. Hän oli siis kuullut kuolemastani. Pysähdyin jonkin matkan päähän T:stä katselemaan häntä lämpimästi. Mulla on tässä hetki aikaa jutella sun kanssa, sitten mun täytyy mennä kirjastoon ja kotiin laittamaan ruokaa, hän sanoi.

Emme ehtineet jutella kauaa, toisin sanoen T ei ehtinyt puhua minulle kauaa ja minä kuunnella häntä, kun sisään huoneeseen tuli kolme ihmistä. Ajattelin etteivät he olisi kauaa, mutta he eivät näyttäneet tekevän lähtöä. Tulin vihaiseksi. Halusin viettää T:n kanssa sen rajallisen ajan minkä pystyin ja kuulla mitä sanottavaa hänellä oli minulle.

Kolmikon keskustellessa T käveli ohitseni sohvalle istumaan. Yritin hipaista häntä käsivarresta, välittämisen osoitukseksi, mutten ylettänyt. Leijailin sohvan takana olevalle pöydälle istumaan. Oikealla puolellani pöydällä oli T:n kahvimuki täynnä mustaa kahvia. Siirsin sitä hiukan osoittaakseni T:lle olevani yhä läsnä.

Koska T ei voinut enää jutella minulle, jatkoin matkaani kotiin. Minut löydettäisiin kolmen päivän päästä, joten halusin laittautua kauniiksi. Hain kotoa meikkejä ja etsin hopeista ristikaulakoruani, mutten löytänyt sitä mistään. Minun oli tarkoitus pukea ylleni musta juhlamekkoni, mutta kauhukseni totesin äitini myyneen sen. Äiti oli ehtinyt jo myydä lähes kaikki vaatteeni.

Tehdessäni lähtöä, vanhempani ja kylässä olleet sukulaiseni aistivat läsnäoloni. He piirittivät minut eivätkä päästäneet lähtemään. He halusivat pitää minut keskuudessaan ja koskea minua. Olin ahdistunut ja huusin, mutta he eivät voineet kuulla minua. Yritin kertoa heille ahdistuksestani rikkomalla peilejä, mutta he eivät ymmärtäneet viestiäni.

Viimein pääsin pakenemaan ja huomasin vaatteillani ja meikeilläni pakatun laukkuni, jota serkkuni piteli. Leijailin serkkuni yläpuolelle ja hipaisin häntä kevyesti siihen olkapäähän, jolla hän kannatteli laukkuani. Serkkuni ymmärsi minun haluavan lähteä, joten hän irroitti otteensa laukustani ja antoi minun mennä.

Ulkona soitin kännykästäni Sadulle. Moi, mä ajattelin vaan soittaa ja kysyä mitä kuuluu. Mulle kuuluu hyvää. Mun on nyt hyvä olla, sanoin Sadulle, vaikkei Satu tietenkään voinut kuulla mitään. Uskoin Sadun ymmärtävän, että minä todella soitin, muutenkin kuin vain puhelimen näytössä vilkkuvan Minerva soittaa perusteella. Sillä Satu ei katkaissut puhelua vaan kertoili minulle kuulumisiaan.

Viimeisenä päivänäni soitin vielä uudelleen Sadulle. Mä halusin vaan vielä kuulla sun äänen, sanoin. Tiesin Sadun ymmärtävän, että se soitto oli hyvästini, koska silloin kuolemastani oli tullut kuluneeksi kolme päivää ja minun oli aika jatkaa matkaani eteenpäin.

Jeff Buckley - Hallelujah