7 day happiness

Matka oli onnistunut. Kirjoitin päiväkirjaani seuraavasti:

Rodos, auringon ja oliivilehtojen saari. Aurinko paahtaa 35 asteisesti tasaisen siniseksi laveeratulta taivaalta ja tuuli on suolaisen leppeä. On kuumankosteaa.

Joka aamu lapan buffet-aamiaisella lautaselleni marmeladivoileipiä, keksejä ja munia. Juttelen kepeästi ja pystyn jopa hymyilemään aidosti. Illalla vaeltelen Vanhankaupungin mukulakivisillä kaduilla, räpsin valokuvia enkä tunne itseäni edes väsyneeksi. Ostan vanhemmilleni oliiviöljyä ja appelsiinihunajaa. Itselleni ostan kirjan Kreikan mytologiasta (aihe, joka on kiinnostanut minua aina). Istahdan kulmakahvilaan syömään jäätelöä. Olen täällä kuin kokonaan toinen ihminen. Onko tämä edes totta? Vai pelkkää unta?

Aallot ovat Tuulisella rannalla niin korkeat, että uiminen on käytännössä mahdotonta. Ellen sitten tahdo hukkua. Aurinkomatkojen hotellikansiossa on toimintaohjeet tsunamin varalle. 7 vuotta sitten t-sanan lukeminen olisi ollut puukonisku kylkiluiden väliin. Nyt se tuntui vain pienenä epämukavana muistutuksena sydämen tienoilla.

"Beer, Cola, Fanta. Coffee, doughnut. Kala drinke!", toistelee kiertelevä rantamyyjä mantraansa. Makaan raukeana aurinkotuolissa Ellin rannalla ja luen Stephen Chboskyn kirjaa Elämäni seinäruusuna. Läheisestä hedelmäkojusta kantautuu kreikkalaisen musiikin säveliä. Ajoittain lentokone lentää matalalta päidemme yli mahassaan uusi lastillinen lämpöä kaipaavia turisteja. Kaikki on niin seesteistä. Vanha mies tulee vastaan kulahtaneessa Super Mario-paidassa ja keltahattuinen lapsi ihmettelee upottavaa rantahiekkaa. Minunkin tekee mieli upottaa varpaat hiekkaan. Simpukoita ei ole.

Välillä poikkean uimaan turkoosina kimaltelevaan Egeanmereen. Kellun aaltojen hyväiltävänä ja katselen utuisena idässä siintävää Turkin rannikkoa vuoristoineen. Mieli pysyy positiivisena. Ajatukset eivät edes yritä harhailla mihinkään ikävään. Toivon, että voisin pysäyttää ajan. Jäädä tähän hetkeen vähän pidemmäksi aikaa kuin se todellisuudessa on mahdollista. Sillä juuri nyt tässä on hyvä.

Viikkoa myöhemmin lentokoneen pyörien koskettaessa kiitorataa Helsinki-Vantaalla matka tuntuu absurdilta ja epätodelliselta. Kaikki hyvä on poissa. Paluu arkeen on väistämätön. Herra M. on minua kentällä vastassa. Tervetuloa takaisin harmauteen ja ankeuteen. Oliko ikävä?, Herra M. sanoo ja kahmaisee minut omistavasti kainaloonsa. On turha edes yrittää pyristellä irti.

Rodoksella paistaa aurinko yli 300 päivänä vuodessa. Minä olen masentunut ja onneton yli 300 päivänä vuodessa.

Fleet Foxes - Mykonos