Aika on kulunut. Varkain ja vaivihkaa niin, etten mä ole edes huomannut sitä. Mä muistin, että se oli viime vuonna kun mä olen viimeksi kirjoittanut tänne... mut se olikin toissa vuonna. Ja mä havahdun huomaamaan, että on mennyt lähes kaksi vuotta. Tuntuu, kuin mä olisin nukkunut niistä ohi tai hukannut ne vuodet jonnekin, matkan varrelle. Mä en ole unessa, mut en täysin hereilläkään. Mä en ole kokonaan täällä, mut mä olen. Täällä. Kuitenkin. Halusittepa tai ette - halusinpa tai en.
Ehkä joku psykologi sanoisi, että on muutos parempaan kun mun ei ole ollut pakko päästä kirjoittamaan traagisesta elämästäni tänne, että mä en ole oikeastaan edes ajatellut sitä.
Mut musta on ihan kiva, että mä olen täällä.
