Tsunami came washing over me

They took your smell, they took your shadow

And I’m searching through faces for someone familiar

I clawed and I clawed but I couldn’t find you there

You wouldn’t wake, I couldn’t sleep for years

When earth cracks open and swallows then

The waves have come

And taken you to sea

Never to return to me

- Chelsea Wolf - The Waves Have Come

Siitä tuli tänään kuluneeksi 10 vuotta. Mä katsoin dokkarit Surun aalto ja tänään näytetyn Tsunami? - 10 vuotta katastrofista. Mun oli vaan pakko katsoa ne. Samaten, kun mun oli luettava jokainen iltapäivälehden tsunamiuutinen. Jokaikinen. Mut se ei enää tuntunut vaikealta. Niin kuin silloin ennen.

Siitä on jo 10 vuotta. Silti monet luulee, että mä oon vieläkin tapahtuneen takia surullinen ja rikki. Viimeisimpänä psykologi, kun me viime käynnillä puhuttiin katastrofista ties kuinka pitkään vaan koska mä satuin vaan ohimennen mainitsemaan Eevan. Tai kun mä yhä kirjoitan Eevasta ja liitän kirjoituksiin kuvia, joissa lukee I miss you. Mut musta on vain kiva jakaa niitä muistoja teidän kanssa. Mä en ole surullinen. En enää. En ole ollut enää vuosiin. Sillä kaikesta pääsee yli aikanaan.

7 vuotta sitten monikaan ei tiennyt, mikä tsunami on. Nyt kaikki tietävät. Näin mä kirjoitin kerran. Paitsi että postauksen otsikkoon viitaten Manic Street Preachers tiesi. Se tiesi, jos ei kukaan muu tiennyt.

Finally

Finally! I'm back. And still alive.

Mä oon viimeks kirjoittanut kunnolla kaks kuukautta sitten. 2 kuukautta! Oh gosh. Mun piti tulla kirjoittamaan ennen kuin marraskuu vaihtuu joulukuuks. Kuu vaihtui, enkä mä saanut kirjoitettua.

Mitä on ehtinyt tapahtua. Kaikkea ja samalla ei oikeastaan yhtään mitään. Mä kotiuduin osastolta jo lokakuun viimeinen päivä. (Voin tehdä vielä osastopostauksia viimeisistä päivistä siellä, jos haluutte). Sen jälkeen mulla oli kaks jälkipolikäyntiä osaston puolella joihin sisältyi hoitajakeskustelu, punnitus, kuntoutumisen ohjauksen haku ja seuraavan viikon lääkkeiden jako dosettiin. Reseptejä mulle ei kirjoitettu. Ettet sä taas ota liikaa lääkkeitä kerralla.

Jälkipolien jälkeen mä siirryin takaisin avopuolelle syömishäiriöpolille, kun sitten mun tulevalla psykologilla oli mahdollisuus aloittaa käynnit mun kanssa. Siellä mä olen ehtinyt käydä nyt kolme kertaa. Ensimmäisellä käynnillä oli mukana hoitaja osastolta. Toinen käynti oli ensimmäinen varsinainen polikäynti kaksin minä ja mun uus psykologi. Me palattiin taas ajassa taaksepäin niihin asioihin, joista kaikki alkoi. Jos me kerrattaisiin vähän sun taustoja, kun mä en vielä tunne sua. Ja taas. Kaikki. Alusta. Moneskohan kerta tää jo oli? Mä jaksa enää edes laskea.

Nyt viimeisimmällä käynnillä oli mukana myös mun tuleva kuntoutumisenohjaaja, kun mulle myönnettiin sellainen. Mut siitä mä kirjoitan myöhemmin enemmän.

It's good to be back.