Kolme kertaa viikossa, aamupalasta välipalaan. Tuntuu paljolta... ja kamalalta. Hirvittää, sillä mun pitää syödä siellä. Kolme ateriaa päivässä. Mä en tahdo. Mä en tahtoisi. Mut mä tahdon kuitenkin saada ahmimisen ja oksentamisen loppumaan. Kyllä mä tiedän, että toi tulee olemaan mulle hyväksi. Että saisi vuorokausirytmin kuntoon, tulisi lähdettyä kotoa liikkeelle eikä vain maattua sängyssä ja saisi vähän energiaa kun tulisi syötyä edes jotain.
Torstaina ensimmäinen käynti. Polilla pitää olla klo 9.00 paikalla, mut onneksi mulla ei ole sinne pitkä matka. On vaikea herätä ja lähteä. Mä en jaksaisi, mut ehkä tää voisi muuttaa jotain parempaan.
Poli on kuin mikä tahansa poli. Käytävä, jonka varrella on hoitajien ja psykologien huoneita, kanslia ja yhteisö, jonka yhteydessä on keittiötila. Tää on avopoli. Täällä ollaan siis päivällä ja yöksi mennään kotiin.
Täällä on paljon tuttuja hoitajia ysiltä. Mua on kuitenkin vastassa joku uusi hoitaja. Lähdetään aamupalalle ruokalaan.
Mä istun aamupalatarjotin edessäni ja mua ahdistaa. Ahdistaa niin kamalan paljon, että mä melkein hajoan palasiksi siihen paikkaan. Musta tuntuu, että mä en pysty liikkumaan - en pysty viemään lusikkaa suuhun tai edes hörppäämään kahvimukista. Mut miks mä en sano mitään? Miks mä haluan taas painia ja taistella yksin kaiken tän kanssa, kun mä voisin sanoa, että Mä en pysty. Mua ahdistaa. Se hoitaja on siinä just sitä varten. Mua varten.
Mut ei, mä en taaskaan osaa pyytää apua. Mä en tajua. Mun on todella vaikeaa pyytää apua, kun mä haluaisin aina vaan olla vahva ja pärjätä yksin, mut entäs sitten kun aina ei voi olla vahva. Joskus tarvitsee apua. On niin vaikeaa pyytää apua, mut sen jälkeen olis vaan niin paljon helpompaa. Mut mä en vaan osaa.
Aamupalan jälkeen hoitaja näyttää polin tiloja ja me jutellaan mun tilanteesta ja hoitaja kertoo polin käytännöistä. Lounaan jälkeen mua ahdistaa jälleen, joten me pelataan laivanupotusta, että mä saan ajatuksia muualle. Täällä on hiljaista.
Musta olis ollut kauhean kiva tehdä tänä vuonna blogiin joulukalenteri, mut se olis ollut aivan liian kunnianhimoista mun tämänhetkiseen vointiini nähden. Mut polikäynneistä tuun kirjoittelemaan kuulumisia ja muutenkin on paljon kerrottavaa, että pääsette taas ajan tasalle kuulumisista.
