Keskiviikko. Kädentaidoissa sain kolmannen ja viimeisen mosaiikkipannunalusen valmiiksi. Yhden tein itselleni muistoksi osastosta (jos vaikka joskus olisin terve), yhden äidille (valko-beigen) ja yhden iskälle (puna-musta-harmaan). Vanhemmat ainakin pitivät niistä. Lopputunnista tein helmistä itselleni rannekoruja. Tein niitä viime osastojaksoni aikanakin. Kaikki ne ovat vielä tallessa. Tosin käsityöohjaaja joutui sitomaan kaikki korut, koska en oppinut solmimaan niitä tarpeeksi kireälle. Toiset potilaat tuunasivat tarjottimia tai tekivät pannunalusia, vaikka kädentaidoissa voikin tehdä melkein mitä tahansa vaan itse keksii ja haluaa.
Lounaaksi oli soijarouhepataa ja coleslawta. Pataruuasta en niin perustanut, mikä oli hyvä, koska salaatti oli tosi hyvää ja sainkin "luvan" syödä sitä sitten enemmän. Päivällisellä oli porkkanakeittoa ja marjakiisseliä. Otin keiton kanssa sämpylää ja kaduin sitä. Olisin mä ihan hyvin pelkällä keitollakin pärjännyt. Ei mulla nyt niin kauhea nälkä ollut (vaikka todellisuudessa taisi kyllä olla). Ja kun leipä on vielä kiellettyjen ruokien listallakin! Yksi niistä, mitä ei missään nimessä saisi syödä. Vaaleaa leipää nyt ainakaan!
Ulkoiluryhmässä käveltiin perus parin kilometrin lenkki metsässä sairaalan ympäri. Mua alkoi kuitenkin loppumatkasta pyörryttää ja pelkäsin kompastuvani omiin jalkoihini, kun oli vaikea erottaa maa jalkojen alla. Hidastin porukan keskivaiheilta hännille, jossa kävelee aina toinen hoitajista. Sain sanottua, että mua pyörryttää ja se lupasi ottaa kiinni, jos kaadun. Käveltiin loppumatka hitaasti. Mä tuijotin vaan maata ja keskityin askeleisiini, etten kaadu. Ennen osastolle paluuta käytiin vielä tutustumassa uusiin, takapihalle tulleisiin liikuntalaitteisiin. Muut veti vielä hoitajien johdolla loppuverkat/-venyttelyt, mut mä istuin penkillä, kun en pystynyt osallistumaan.
Päivällä oli liikkasali ja pelattiin lenttistä ja sählyä. Pelasin sählyä mun pinkillä vakkarimailalla, jossa on glitteriä ja jolla mun on aina saatava pelata ja teinkin taas monta maalia. Illalla oli vielä toinen liikkasali pelkästään meidän osaston potilaiden kesken. Mä menin uuden potilaan kanssa pelaamaan sulkkista, kun se toivoi mua seuraksi. Oli kivaa, mut kaikkien noiden liikuntojen jälkeen mä olin aivan kuollut väsymyksestä. Sairaalan sauna on yhä remontissa, joten sinnekään ei vieläkään päästy.
Iltapalalla istuin taas meidän vakkaripöydässä yhdessä mun osastokavereiden kanssa. Ihan niin kuin kaikissa muissakin ruokailuissa. Me hörpittiin kaakaota ja syötiin karjalanpiirakoita munavoilla (koska keskiviikko) ja juteltiin ja naurettiin. Hoitajat tuli pilaamaan meidän ilon ja hoputtamaan syömisessä, vaikka me syötiinkin koko ajan. Mut tuntui hyvältä nauraa. Hetkeksi unohtui kaikki se muu kurja elämässä.
Tiistai. Aamulla labrat. Hoitaja tulee herättämään jo ennen kahdeksaa ja sanoo, että mun on tultava piakkoin lääkehuoneeseen labroihin, jotta ne ehditään ottaa ennen aamulääkkeiden jakoa. Osaston hoitajat ei koskaan ota labroja tai ekg:tä. Niitä varten tulee aina sairaalan puolelta sairaanhoitajat.
Multa otetaan 7 putkiloa verta. Sen seitsemännen kohdalla mä alan voida huonosti. Tosi huonosti. Huimaa, oksettaa, pyörryttää, tulee kylmä ja kuuma hiki vuorotellen ja mä olen rojahtaa tuolilta lattialle. Hoitaja pitää kiinni ja auttaa mut lääkehuoneen sängylle makaamaan. Se on joku uusi hoitajaharjoittelija. Mä en tiedä sen nimeä, mut se on mukava. Se kyselee mun voinnista, mut mä en millään jaksa puhua. Mä sanon vaan, että mulle käy aina välillä näin. Vähän ajan päästä olo alkaa helpottaa, mut pyydän hoitajaa taluttamaan mut huoneeseeni, koska saatan yhä pyörtyä. Ehdin levätä vielä ennen aamulääkkeitä.
Toiminnallisella tunnilla pelataan lautapelejä. Mä pelaan miespotilaiden kanssa Afrikan tähteä, koska en oikein pidä Rummikubista enkä Skibosta. On tuolla tietty paljon muitakin pelejä, mutta jälkimmäisiä pelataan eniten. Voitan kaikki kolme peliä.
Lounaalla on perunaa ja soijasuikaleita kastikkeessa. Mun osastokaveri tykkää siitä, mut mä en. Mä en vaan voi sietää sitä, että ruoka ui jossain kastikkeessa. Mä tiiän, että se liittyy syömishäiriöön, mut mä en voi sille mitään. Päivällisellä on spagettikeittoa ja yllätys yllätys kiisseliä. Toisin sanoen raparperikiisseliä. Sitä en tietenkään ota, mutta keitto on ihan hyvää.
Tiistai on yhteisökokouspäivä. Kokoonnutaan kaikki potilaita ja henkilökuntaa myöten yhteisöön. Aluksi jokainen kertoo nimensä ja hoitoryhmänsä värin uusien potilaiden varalta. Vieressäni istuu osastonhoitaja ja olen lähellä esitellä itsenkin sellaiseksi. Kokouksessa käsitellään taas ikuisuusaihetta eli aamuheräämisiä, mutta tällä kertaa saamme kehuja, kun olemme onnistuneet niissä hyvin, vaikka yleensä ne tuottavat aina haastetta kaikille. Mielenterveyskuntoutujien Klubitalo esittäytyy myös. Se vaikuttaa ihan kiinnostavalta. Voisin kotiuduttuani jopa harkita meneväni käymään siellä, jos vaan jaksan.
Lopuksi valitaan viikon yhteisön isäntä ja emäntä. Joudun olemaan emäntä, koska en ole vielä ollut ja kaikki joutuvat olemaan vuorollaan. Ei se mikään iso homma ole. Pitää kastella yhteisön viherkasvit, huolehtia, että yhteisö pysyy siistinä (kasata levälleen jääneet pelit pois yms.), viedä kahvimukit kertaalleen tiskikoneeseen, palauttaa ne takaisin ja pitää kahvinkeittotila siistinä. Ja isäntä tekee näistä puolet. Tosin kaikki korjaavat aina jälkensä ja tiskaavat mukinsa, joten koskaan ei tarvitse kehottaa ketään siivoamaan.
Illalla kävin sairaalan kanttiinissa kahvilla ja viinerillä. Ei kyllä olisi saanut, mutta kun ne leivonnaiset on siellä niin hyviä. Oon paska anorektikko. Yksi potilas kotiutui.
Maanantai. En jaksanut nousta aamulla sängystä aamulääkkeille ja aamupalalle ajoissa eli puoli yhdeksään mennessä. Jos ei siihen mennessä ole ottanut aamulääkkeitä ja seiso aamupalajonossa osaston lukitun oven takana, ei pääse aamupalalle. Mulla ei kyllä ole aamuisin edes nälkä. Mut kahvin mä olisin halunnut. Tarvinnut. Onneksi mulla on osastolla omat kahvit. Niitä saa keittää klo 9.00-18.00.
Mä en olisi jaksanut nousta edes toiminnalliseen tuntiin, mutta mut pakotettiin. Eikä meille oltu järjestetty edes mitään toimintaa. Käperryin yhteen yhteisön nojatuoleista ja torkuin. Väsytti.
Lounaalla oli riisiä ja tofua kastikkeessa. Se oli hyvää. Mut raastesalaatti oli kuivaa. Päivällisellä oli kasviskeittoa ja marjakiisseliä. Kiisseliä mä en tietenkään ottanut.
Iltapäivällä kuntosali. Tunti aikaa polttaa mahdollisimman paljon kaloreita. Mua ei voimalaitteet niinkään kiinnosta, vaikka teinkin vatsalihaslaitteella vatsoja. Mut juoksumatto, stepperi ja kuntopyörä. Juoksumatolle en tosin koskaan pääse, kun se on aina varattu. Viimeksi poljin pyörällä 9 km. Tänään oli pakko polkea enemmän. Valitsin mittarin näyttämään kulutettuja kaloreita. Mun on aina pakko valita se eikä matkaa tai aikaa. Mä saan tyydytystä siitä, kun mä nään miten poltettujen kalorien määrä nousee. Ja mä voin melkein tuntea kuinka läskit lähtee mun jaloista sitä mukaa.
Mä olin vasta 5 km:ssä. Mä olen varmaan ihan punainen ja mä tunnen, miten hiki valuu kasvoilla. Mä poljen kovaa eikä pyörässä ole edes se pienin vastus. Ohjelmana mulla on mäkinen maasto. Fyssari kysyy, voinko mä hyvin. Joo mä vastaan ja sanon tottuneeni harjoittelemaan kovaa. Se on totta, se oli silloin kun harrastin korista ja myöhemmin nyrkkeilyä. Silloin mulla ei vaan ollut anoreksia. Mä nousen pyörältä jalat täristen hakemaan vettä. Pakko näyttää, että olen ihan fine, vaikka huojuttaa ja pyörryttää ja jalat tahtoo mennä alta. Vielä pitää polkea toiset 5 km, koska mä olin päättänyt, että tänään mä poljen enemmän kuin viime viikolla. Mä lopetan siinä vaiheessa, kun mittarissa on vähintään se 10 km, jonka päätin polkea. Mä poljin 10,2 km.
Osastolle tuli uusi potilas.
Mä kirjoitan näitä osastopostauksia vielä, kun olen vielä täällä ja näitä on mahdollista kirjoittaa.
Perjantai. Lounaalla on uunivihannespaistosta. Se maistuu joululle. On vasta syyskuu. Päivällisellä olisi jälkkäriksi maitokiisseliä tai kuten mä kutsun "pilvijälkkäriä". Se näyttää vähän pilveltä. Ja se on hyvää. Mutta mä lähden kotijaksolle viikonlopuksi enkä tule saamaan sitä. Harmittaa. Sen kerran, kun mä ihan oikeasti haluan vapaaehtoisesti syödä jotain.
Omahoitaja käy mun kanssa viikonlopun kotijaksosuunnitelmat vielä läpi ja kysyy, millä mielin lähden. Ihan ok kai. En mitenkään hypi riemusta, mutten tahdo jäädä viikonlopuksi osastollekaan. Silloin on aina niin kuollutta. Istun lattialla sitomassa kengännauhoja. Laukku on jo pakattuna. Kerron viiltäneeni. Hoitaja on hetken hiljaa. Tuntuu, ettei hoitaja oikein välitä. Ennen ainakin välitti. Hän ei kysy milloin, millä, koska tai tarvitsevatko haavat tikkejä. Hän vain sanoo Älä tee sitä. Kylmä toteamus.
Kotijakso ei mene kovin vahvasti. Olen masentunut, tylsistynyt, liian väsynyt tehdäkseni mitään, haluan viiltää kuolla ottaa yliannostuksen lääkkeitä hypätä parvekkeelta. Perus kotijakso.
Sunnuntaina palaan osastolle seitsemäksi. Käyn hoitajan kanssa kotijakson ja sen sujumisen läpi. Osastokavereita on taas kiva nähdä. He kyselevät kotijaksostani. Iltapalalla en tietenkään syö mitään. Otan tarjottimelle vain lasin mehua. Tuntuu tyhmältä edes ottaa tarjotin. Hoitaja yrittää maanitella minua ottamaan edes jotain. En taivu.
Sivupalkista löytyy pieni kysely. Käykääs vastailemassa. Muutenkin postausehdotuksia saa laittaa kommenttina.
Torstai. Siivouspäivä. Osaston uusi potilas oli siitä ihan ihmeissään. Ei akuuttiosastoilla kuulemma potilaiden tarvitse siivota. Mä kerroin nauraen, että meidän pitää siivota joka torstai. Ei tosin kylpyhuonetta. Meidän pitää imuroida huone, pyyhkiä lattia ja pölyt pöydän ja yöpöydän päältä ja vaihtaa lakanat ja vaihtaa puhtaat pyyhkeet. Mä olen kahdenhengen huoneessa vieläkin yksin, joten mun täytyi siivota yksin koko huone. Mut se ei ole iso homma eikä siinä edes mene kauaa.
Siivouksen jälkeen mulle tuli väsymys ja möks-fiilis. Mä menin sänkyyn makaamaan torkkupeittoni alle ja päätin, etten tule sieltä pois. Sain maata rauhassa muiden vielä siivotessa siihen asti, että hoitaja tuli tarkastamaan siivousjäljen ja patistamaan yhteisöön toiminnalliseenryhmään. Mä en olisi millään suostunut nousemaan, mut siinä vaiheessa kun uhattiin, että eräs mieshoitaja tulee vaikka sitten kantamaan mut yhteisöön, mun oli pakko nousta. Toiminnallisessa tunnissa meillä oli hoitajan järjestämä tietovisa pareittain. Minä ja mun parini voitettiin se.
Lounaalla oli soijanakkeja, perunamuusia ja porkkanaraastetta. Tai siis mulla oli, koska mulla on kasvisruokavalio. Sekin oli hyvää. Sairaalan lounaan kasvisruuat on musta aina tosi hyviä eikä se ole anan mielestä yhtään hyvä asia. Päivällisellä oli vihanneskeittoa ja jälkkäriksi jäätelöä! Kuningatarjäätelöpikarit. Mäkin söin. Mut siinä oli "vaan" 128 kcal. Ei ihan kamalan paha asia.
Torstai on osaston arkipäivistä ehkä tylsin, kun ei ole oikein mitään ryhmiä. Viikonlopusta lauantai on ehdottomasti tylsin, mut mä olen ollut nyt kaikki viikonloput heti osastolle kirjautumisesta asti kotilomilla pe-su, joten mun ei ole tarvinnut olla silloin osastolla. Lisäks mä oon ollut aina yhtenä arkipäivänä viikossa päivälomalla kotona klo 12.30-19.00. Että mä pääsen kiinni kotona asumiseen. Tosin lauantaisin on osastolla aina jotain spesiaalia ruokaa. Viime lauantaina oli kuulemma ollut tortilloja.
Illalla ennen seitsemän huonekiertoa istuin kylpyhuoneen lattialla lukitun oven takana ja viilsin vasenta kättä auki. Oli pakko. Höylän olin salakuljettanut osastolle. Vaikka ei saisi. Mä en kerro, kuinka mä sen salakuljetin laukkutarkastuksen ohi, koska mä en halua auttaa ketään muuta tekemään mitään kiellettyä. Mut mulla on keinoni. Anorektikot ja viiltelijät on tunnetusti maailman ovelimpia ihmisiä.
Ja se tuntui ah niin taivaallisen hyvältä. Mä olin melkein ehtinyt jo unohtaa miten hyvältä se tuntuukaan. Veri valui noroina eikä kukaan saanut tietää, kun mä myöhemmin menin hakemaan iltalääkkeitä ja iltapalaa käsi visusti hihan suojissa.
