lauantai 26. joulukuuta 2015

But you didn't come back


Katastrofista tuli tänä vuonna kuluneeksi 11 vuotta. Netin uutissivustoilla oli vaan lyhyet artikkelit vuosipäivästä eikä niissä ollut edes kuvia. Suomalaisia katastrofissa menehtyi 179. Ja sä olit yksi heistä.

Tämä oli ensimmäinen vuosi, kun tv:stä ei tullut yhtäkään tsunami-dokumenttia. Mulla on melkein ne kaikki nauhalla. Se oli sitä aikaa, kun mun oli fanaattisesti saatava kerätä kaikki katastrofiin liittyvä: lehtileikkeet, dokumentit, kirjat... kaikki. Enää sillä ei ole merkitystä. Mut silloin se piti mut koossa. Mulla oli joku tehtävä, jotain mitä tehdä. Kerta mä en voinut lentää Thaimaahankaan etsimään sua.

Täti kysyi miten mä voin. Mä sanoin voivani ihan hyvin. Ei tää päivä enää tunnu oikein mitenkään muista poikkeavalta. Siitä on jo niin kauan. Aika on parantanut haavat. Tää ei tee enää kipeää.

Mä kävin hautausmaalla tuomassa sulle kynttilän. Mä olisin halunnut tuoda sulle sellaisen kauniin, valkoisen enkelikynttilän. Mut ne oli loppu kaikista kaupoista. Mä toin sulle sellaisen, mut pronssin värisen. Sekin oli ihan kaunis. Oli todella kylmä.

perjantai 25. joulukuuta 2015

Getting fat again

Joulupäivä. Äidin synttärit. Vielä piti tää päivä jaksaa ja sitten saa levätä. Voi luoja, että mä olen väsynyt. Mut jaksoin yllättävän hyvin. Tosin söin liikaa ja se harmittaa. Olin kyllä varautunut, että jouluaattona ja -päivänä tulee syötyä tavallista enemmän, mut nyt niiden jälkeen pitää kyllä lopettaa syöminen. Paino on taatusti noussut monta kiloa. Mä en uskalla käydä vaa'alla. Voispa oksentaa. Mut onneksi on laksat.


torstai 24. joulukuuta 2015

Day #24

Jouluaatto. Ei tunnu oikein joululta, kun ei ole lunta. Katson aamulla Joulupukin Kuumaalinjaa ja juon kahvia. Muuta ei saa nyt syödä, koska tänään tulee kuitenkin syötyä normaalia enemmän. Ei sillä, että mä muutenkaan söisin aamuisin ikinä mitään.

Iltapäivällä lähdetään tädille viettämään aattoa ja auttamaan jouluvalmisteluissa. Matkalla käydään viemässä haudoille kynttilät. Joulusaunaan mä en mennyt. En mä muutenkaan tykkää saunoa, paitsi tosi harvoin, mut nyt mä en oikein voi mennä. Mä olen tosi lyhyessä ajassa pudottanut painoa melkein 2 kg enkä mä halua, että muut huomaa sitä ja sanoo siitä jotain.

Sen sijaan mä menen lenkille serkun koirien kanssa. Mä tykkään ulkoiluttaa koiria, mut en mä voi valehdella. Kyllä mä tykkään siitäkin, miten se kuluttaa kaloreita. Tein tosi pitkän lenkin.


Joululounas. Kinkkua, laatikoita, rosollia, lasimestarin silliä, muita sillejä, perunoita, kaloja, salaattia, joululimppua, pieniä lisukkeita. Mä ajattelin, että mulla lähtee ihan lapasesta, mut ei mulla lähdekään. Mä en syö paljoa ja mä hymyilen sisäisesti onnistumistani. Mut jälkiruualla sitten lähteekin. Ei tosin pahasti. Mut harmittaa silti. Enkä mä oikein viitsi oksentaakaan, kun mä olen ollut jo ainakin yli viikon oksentamatta ja saanut taas kasvoista turvotuksen pois. Ainakin melkein kokonaan. Tädin luona mä en edes voisi oksentaa. Ne tajuaisi kyllä. Onneks mulla on kotona laksoja. Mä saatan onnistua pelastamaan tilanteen edes jotenkin.

Lahjoja sain mitä olin toivonutkin. KoKon valkoisia kulhoja, Maybellinen Nudes-paletin, hiushoitosuihkeen, Bik Bokin puseron, kaks lahjakorttia, keittöpyyhkeen ja pannunalusen, mukeja, kahvipurkin + kahvia, Dolce Gusto -kaakaota, kynttilän, kaks kaulakorua ja kuoharin. Suklaata en onneks saanut. Enkä mitään "isompaa" kehdannut enää toivoa, kun mulla nyt omia säästöjä ja varaa hankkia sellaiset itse itselleni. Illalla katson vielä Joulupukki ja Noitarumpu -elokuvan.

Huomenna on äidin synttärit. Huominen pitää vielä jaksaa.

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Day #23

Aatonaatto. Herään iltapäivällä. Lääkäri on soittanut sillä välin jo kolmesti. On laittanut viestinkin, että soittaisin mahdollisimman pian takaisin. Se tarkoittaa, että labratuloksissa on jotain pielessä. Ehkä jopa huolestuttavastikin pielessä.

Soitan takaisin. Kaliumarvo on todella matala. 3,0 ja raja-arvo on juurikin se 3,0. Kaliuminpuutos johtuu mun tapauksessani siis oksentelusta ja laksojen käytöstä ja aiheuttaa sydämen rytmihäiriöitä. Mun on heti haettava apteekista Kaleoridia tai seuraava paikka on sairaala ja kaliumtippa. En mä vietäkään joulua psykiatrian osastolla, mä vietänkin sen tiputuksessa! Mun on mentävä päivystykseen, jos mulle tulee vakavia rytmihäiriöitä. Nyt jopa mäkin huolestun, vaikka en liiemmin jaksa huolestua voinnista. En, vaikka pitäisi. Mutta nyt mä säikähdän.

Illalla näen kavereita kahvilassa. Tilaan joululaten. Siinä on kanelia ja piparimurua. Unohdan pyytää laten ilman kermavaahtoa. Vaahto sulaa kahviin ja mua ahdistaa. Ihan liikaa kaloreita. En olisi saanut tilata koko kahvia. Saan kahvin mukana suklaakonvehdin. Sen laitan laukkuun. Toiset syö hamppariaterioita. Niistä tulee taivaallinen tuoksu. Mun on nälkä.


Kavereita on tosi kiva nähdä pitkästä aikaa, mut oon hurjan väsynyt. Oikeastaan uupunut. En meinaa jaksaa jutustella. Näytän varmaan tosi masentuneelta ja oonkin varmaan tosi ankeaa seuraa. Olis pitänyt jäädä kotiin. Pilaan vaan tunnelman.

Sydämestä ottaa koko päivän iltaan asti. Rintaan koskee ja sydän tykyttää kovaa. En kuitenkaan mene päivystykseen. En edes soita mihinkään. Se loppuu vasta, kun ehdin illalla kotiin ottamaan 3 g Kaleoridia.

Paino 40,6 kg! 100 g vähemmän taas!

tiistai 22. joulukuuta 2015

Day #22

Ratsastustuntipäivä! Menin taas huonosti ja tällä kertaa se harmitti. Poni painoi ohjille minkä jaksoi ja sen kokoaminen oli hankalaa. Se ei tahtonut kuunnella yhtään. Lopputunnista meni kyllä paremmin. Tosin laukannostotkin oli hankalia, kun poni ei tahtonut reagoida laukka-apuihin ja jouduin käyttämään raippaa jokaisessa nostossa. Menin kyseisellä ponilla viimeks vuos sitten kesällä ja silloin poni oli kevyt ja reagoi ihan pieniinkin apuihin välittömästi. Se tunti oli juuri ennen kuin jouduin osastolle ja muistan silloin hymyilleeni tunnin jälkeen kuinka hyvin ratsastin. Nyt poni oli kuin kokonaan eri poni. Tunti oli kyllä tosi raskas. Seuraava on tasan viikon päästä, mikä on kiva, koska luulin että se menis ens vuoden puolelle.

Tunnin jälkeen piti käydä vielä labroissa. Multa otettiin ainakin D-vitamiini ja kalium. Kaliumia seurataan mun oksentelun ja laksojen käytön takia. D-vitamiinitaso tarkastetaan, koska oon nyt niin väsynyt. En muista, oliko muutakin. Itse itsellenihän mä nämä aiheutan. Hoitaja otti monta putkiloa, mut mulle ei onneks tullut huono olo.