I'm not dead yet

... 'cause I'm already dead.

Ei, mä en ole kuollut. En ole myöskään yrittänyt tehdä itselleni mitään. Enkä ole joutunut takaisin osastolle... ainakaan vielä. Mä en vaan osannut tulla kirjoittamaan mitään. Ja mitä pidemmäksi tauko venyi, sitä hankalampi oli palata takaisin ja näin tauko vain piteni ja piteni. Mikä noidankehä. Mä olen pahoillani siitä. Se harmittaa mua itseänikin suunnattomasti. Mutta jospa tää olis nyt se comeback.

Mitä viime aikoina on sitten tapahtunut? Ei oikeastaan mitään. Kaikki on niin kuin ennen eikä mikään ole hyvin. Mä olen käynyt kerran viikossa polilla juttelemassa sairaanhoitajan kanssa (mä tosiaan luulin, että se oli psykologi, mut se onkin hoitaja). Mun paino on noussut osastolta kotiutumisen jälkeen, mut nyt mä alan vihdoinkin saada sitä taas alas. Kolmesti viikossa mä olen nähnyt mun kuntoutusohjaajaa. Paitsi no nyt ihan viime aikoina vaan kahdesti viikossa.

Ja that's it. Mä en ole saanut tehtyä oikein mitään... no yhtään mitään. Mä olen niin väsynyt. Niin loppu. Tähän kaikkeen.

Mun on nyt pakko mennä nukkumaan, koska mä näen kuntoutusohjaajaa jo heti aamusta, mutta mä tulen myöhemmin kertomaan vielä lisää viime aikojen tapahtumista.

Year 2014

Tammikuu

Helmikuu

• Kardiologi sydämen kipujen ja rytmihäiriötuntemusten vuoksi. Sydämestä ei löytynyt mitään rakenteellista vikaa. Aloitettiin Propral siihen.

Maaliskuu

Huhtikuu

• Meediotilaisuus

Toukokuu

Kesäkuu

• Sosiaalipsykologian valintakoe
• 1. kesä vuosiin kun en tehnyt ulkomaanmatkaa
• Käynnit naispsykologin luona loppuivat

Heinäkuu

• Käynnit miespsykologin luona
• Käynnit mukavan sh:n luona

Elokuu

• Käynnit mukavan sh:n luona
• Huonompi vointi alkoi
• Yliannostus
• Paino alhaisin ikinä: 38 kg
• Suljetulle osastolle 18. pvä

Syyskuu

Lokakuu

• Kotiutuminen osastolta 31. pvä

Marraskuu

Joulukuu

• Kuntoutumisen ohjaus alkoi
• 10 vuotta Aasian katastrofista

Tsunami came washing over me

They took your smell, they took your shadow

And I’m searching through faces for someone familiar

I clawed and I clawed but I couldn’t find you there

You wouldn’t wake, I couldn’t sleep for years

When earth cracks open and swallows then

The waves have come

And taken you to sea

Never to return to me

- Chelsea Wolf - The Waves Have Come

Siitä tuli tänään kuluneeksi 10 vuotta. Mä katsoin dokkarit Surun aalto ja tänään näytetyn Tsunami? - 10 vuotta katastrofista. Mun oli vaan pakko katsoa ne. Samaten, kun mun oli luettava jokainen iltapäivälehden tsunamiuutinen. Jokaikinen. Mut se ei enää tuntunut vaikealta. Niin kuin silloin ennen.

Siitä on jo 10 vuotta. Silti monet luulee, että mä oon vieläkin tapahtuneen takia surullinen ja rikki. Viimeisimpänä psykologi, kun me viime käynnillä puhuttiin katastrofista ties kuinka pitkään vaan koska mä satuin vaan ohimennen mainitsemaan Eevan. Tai kun mä yhä kirjoitan Eevasta ja liitän kirjoituksiin kuvia, joissa lukee I miss you. Mut musta on vain kiva jakaa niitä muistoja teidän kanssa. Mä en ole surullinen. En enää. En ole ollut enää vuosiin. Sillä kaikesta pääsee yli aikanaan.

7 vuotta sitten monikaan ei tiennyt, mikä tsunami on. Nyt kaikki tietävät. Näin mä kirjoitin kerran. Paitsi että postauksen otsikkoon viitaten Manic Street Preachers tiesi. Se tiesi, jos ei kukaan muu tiennyt.

Finally

Finally! I'm back. And still alive.

Mä oon viimeks kirjoittanut kunnolla kaks kuukautta sitten. 2 kuukautta! Oh gosh. Mun piti tulla kirjoittamaan ennen kuin marraskuu vaihtuu joulukuuks. Kuu vaihtui, enkä mä saanut kirjoitettua.

Mitä on ehtinyt tapahtua. Kaikkea ja samalla ei oikeastaan yhtään mitään. Mä kotiuduin osastolta jo lokakuun viimeinen päivä. (Voin tehdä vielä osastopostauksia viimeisistä päivistä siellä, jos haluutte). Sen jälkeen mulla oli kaks jälkipolikäyntiä osaston puolella joihin sisältyi hoitajakeskustelu, punnitus, kuntoutumisen ohjauksen haku ja seuraavan viikon lääkkeiden jako dosettiin. Reseptejä mulle ei kirjoitettu. Ettet sä taas ota liikaa lääkkeitä kerralla.

Jälkipolien jälkeen mä siirryin takaisin avopuolelle syömishäiriöpolille, kun sitten mun tulevalla psykologilla oli mahdollisuus aloittaa käynnit mun kanssa. Siellä mä olen ehtinyt käydä nyt kolme kertaa. Ensimmäisellä käynnillä oli mukana hoitaja osastolta. Toinen käynti oli ensimmäinen varsinainen polikäynti kaksin minä ja mun uus psykologi. Me palattiin taas ajassa taaksepäin niihin asioihin, joista kaikki alkoi. Jos me kerrattaisiin vähän sun taustoja, kun mä en vielä tunne sua. Ja taas. Kaikki. Alusta. Moneskohan kerta tää jo oli? Mä jaksa enää edes laskea.

Nyt viimeisimmällä käynnillä oli mukana myös mun tuleva kuntoutumisenohjaaja, kun mulle myönnettiin sellainen. Mut siitä mä kirjoitan myöhemmin enemmän.

It's good to be back.

Sorry

Anteeks murut, etten oo postannut aikoihin. Oon vaan mennyt huonoks. Tosi, tosi huonoks. En oo vielä koskaan ollut näin huonossa kunnnossa. Oikeesti. Mä oon hengissä - mut enää vaan jotenkuten. Mä en itsekään tiedä miten. Mut yritän tulla pian kertoilemaan kuulumisia. Kunhan vaan pystyn.