On the verge of crying

Mä olen takaisin osastolla. Mä olin yhden yön kotijaksolla to-pe. Samoin ti-ke. Ahmimista, oksentamista, paastoamista. Se on lyhentänyt kotijaksot.

Kello on 16.30. Muut on kokoontuneet yhteisössä yhden suuren ja saman pöydän ääreen. Ne piirtävät yhdessä ja nauravat. Niillä on oikeasti hauskaa. Mut mua melkein itkettää. Mä istun syrjässä ja tuijotan villasukkiani. Odotan ruokailun alkua. Mä en ala itkeä nyt. En ala. En muiden nähden.

Päivällisellä on kalakeittoa. Mulle on punajuurikeittoa. Mun on vaikea pureskella, vaikea niellä. Mä en ottanut jälkiruokaa, vaikka mun olis pitänyt. Mut mä en pysty nyt syömään.

Päivällisen jälkeen mä menen huoneeseeni ja makaan peiton alla. Makaan vaan ja tuijotan seinää. Mä en kykene tekemään enää mitään. En juttelemaan ja nauramaan toisten kanssa, en kirjoittamaan tai lukemaan, en katsomaan tv:tä tai kuuntelemaan musiikkia. Mä olen täysin lamaantunut, täysin toimintakyvytön.

Hoitaja tulee illan huonekierrolle. Se sanoo iloisesti hei ja lähtee. Mä en sano sille mitään. Mä haluaisin itkeä. Mä haluaisin kuolla. Eikä päivä ole vielä edes ohi.

Patient no. 11 is angry

Torstai. Mä otin aamupalalla taas ne tavalliset. Kahvin, puoli lasia mehua ja muutaman lusikallisen verran velliä. Hoitaja katsoi mun tarjotinta. Mä katsoin muualle. Sulla on tosi vähän tota ruokaa. Ihan tarpeeks tätä on. Mä lähdin äkkiä tarjottimeni kanssa kohti lähintä vapaata pöytää, ettei se hoitaja ehtis vaikka kauhoa lisää velliä mun lautaselle.

Viime päivinä on ollut paljon muutoksia ja poikkeuksia osastolla. Hoitajia on niin vähän ja niillä on koko ajan niin kauhea kiire, ettei ne ehdi kaikkea. Eilisen illan liikkasali ja sauna peruttiin ja tämän aamun siivouspäivä siirrettiin huomiselle. Samaten meillä oli aamulla yhteinen aamukokous yhteisössä koko osaston kesken. Meillä on aina arkisin aamuryhmät hoitoryhmissä ja viikonloppuisin yhteinen aamukokous, koska silloin osastolla on niin vähän potilaita.

Lounaalla oli perunaa ja tofupihviä (tosi hyvää!), kun muilla oli kalaa. Lounaan jälkeen mä menin välipala-automaateille kahville iskän kanssa. Musta on kiva istua kahvilla jonkun kanssa kuin yksin. Ei se yksin oo kivaa.

Iskä siis toi mun uimakamat, kun mun oli tarkoitus päästä tänään uimahallille ja samassa olevalle kuntosalille yhden toisen potilaan kanssa. Se oli menossa ja me innostuttiin, että mäkin lähden, että mennään yhdessä. Mä olin jo kirjoittamassa miten innoissani mä olen siitä, kun mulla ei ole tälle päivälle yhtään mitään ohjelmaa eikä ryhmiä ja mä en ole aikoihin käynyt uimahallilla. 

Äsken sitten hoitaja tuli sanomaan, että mä mihinkään uimaan pääse. Lääkäri oli kieltänyt sen. Just äsken. Tälläisistä pitäisi kuulemma sopia etukäteen jossain hoitoneuvottelussa. Just. Mä olisin jopa aikonut ottaa kuntosalillakin kevyesti, koska mä en saa treenata hullun lailla. Mut nyt mä en pääse mihinkään.

Vituttaa. Mä jo viime osastokerralla totuin, että päätökset saattaa muuttua lennossa. Kotijakso tai liikkaryhmä saattaa peruuntua hetkeä aiemmin. Mä ymmärrän, jos se johtuu mun käytöksestä, mut tänään mä en oo tehnyt mitään, miksi se piti multa kieltää. Suututtaa. Tekis mieli mennä vetämään ranteet auki ihan silkasta suuttumuksesta tai alkaa nälkälakkoon, mut en viitsi koska sitten mä en ainakaan pääsis huomenna kotijaksolle.

Enkä mä tasan aio tänne jäädä.

Wednesdays psycho news

Keskiviikko. Mä otin taas aamiaisella vaan ihan vähän velliä. Sitä tuli lautaselle kolmen lusikallisen verran. Tää selkeesti toimii. Kun mä otan lautasen ja siihen velliä, ei hoitajat kiinnitä huomiota paljonko mä todellisuudessa sitä velliä otan.

Tänäänkään ei kuunneltu aamulla mitään biisiä. Mälsää. Lounaalla oli soijakastiketta ja perunaa ja tosi hyvää salaattia. Päivällisellä oli pinaattikeittoa, kananmunaa ja kuningatarkiisseliä.

Päivällä mä olin liikkasalissa pelaamassa sulkkista. Se oli kaikkien psykan osastojen yhteinen pelitunti, mut siellä ei ollut muilta kuin meidän osastolta pelaajia. Tosin vastaanotto- ja pitkäaikaisosastoilla ihmiset on yleensä siinä kunnossa ettei ne oikein pelaile. Ei ainakaan suurin osa. Sulkkis oli tosi kivaa ja muutenkin se oli kivaa vaihtelua, kun me pelataan aina vaan sählyä, korista tai futista, vaikka sähly onkin ihan huippukivaa. Mä jännitin koko päivän, tuleeko joku hoitaja kieltämään multa liikunnat sen lääkärin eilisen päätöksen nojalla, mut ei kukaan tullut. Onneks.

Illalla olis ollut liikkasali, mut mä en voinut osallistua, kun mulla on ollut tänään kurkku tosi kipeä. Illan sali ja sauna tosin peruttiin, kun hoitajilla on niin kiire. Keskenämme me ei saada mennä. Eikä niiden kiirettä helpottanut alkuillasta toiselta osastolta tullut hälytyskään.

Tossa äsken mä tein pitkän kävelylenkin supermarketille ja kävin samalla ettimässä kirurgian osaston ja tsekkaamassa siellä olevat välipala-automaatit, kun kahvio on nyt suljettu eikä sinne pääse. Se on tyhmää, kun olis kiva kahvitella siellä ja tavata vanhempia tai kavereita. Ne automaatit oli kyllä ihan ok:t. Niistä saa erilaisia kahveja, sämpylöitä, jogurtteja, viinereitä, karkkipusseja ja suklaapatukoita. Ja siellä aulassa oli pöytäryhmiäkin, joissa istua.

Kohta alkaa BB-Extra ja sitten tulee Salkkarit, joten mun täytyy lopetella. Kasin maissa on sitten iltalääkkeet ja iltapala. Sen jälkeen mä varmaan luen vähän aikaa kirjaa ennen kuin käyn nukkumaan. Tässäpä nämä kuulumiset tältä päivältä. Voikaa hyvin. <3

Fatty girl

Tiistai. Me ei kuunneltu aamuryhmässä biisiä. Möh. Onhan se pieni juttu, mut siitä on tullut kiva lisä aamuihin. Että kun se biisi loppuu niin sen jälkeen päivä lähtee käyntiin.

Lounaalla oli tofua ananaskastikkeessa ja riisiä. Päivällisellä "jauhelihakeittoa" ja ohukaisia mansikkahillon kanssa. Niitä sai ottaa max 5 kpl per nenä. Mä otin sen viis, vaikka mua hävetti ihan hirveesti, kun olin syönyt muutakin ruokaa ihan riittävästi. Mut mä aattelin, että kyllä mä tän yhden kerran saan ottaa. Vaan tän yhden ainoan kerran. Sitten ei enää koskaan. Sillä saahan muutkin. Vaikka mä en olis kyllä saanut. Puna hehkui mun kasvoilla, kun mä kannoin mun tarjottimen pöytään. Keittoa, leipä, puoli lasia maitoa ja vielä 5 lettua hillolla. Ihan kamalaa.

Ja kun mä syön muutenkin niin paljon täällä. Ei mulla sinänsä oo missään vaiheessa päivää nälkä, mut musta tuntuu niin kuin mä voisin syödä miten paljon tahansa. Mä joudun aina hillitsemään itseäni ruokailuissa siinä linjastolla, kun mä otan ruokaa. Ja mua hävettää syödä näinkin paljon kun mä olen muutenkin pienikokoinen, pienempi kuin muut täällä osastolla ja mä  syön suunnilleen enemmän kuin ne. Huh. Mun täytyis lopettaa syöminen ihan kokonaan. Sillä tää on ihan hirveetä.

Osastolle tuli vihdoin se uusi potilas. Mut ei mun hoitoryhmään. Psykologi kaappasi mut iltapäivällä tekemään sen testin loppuun. Nyt vaan jännäämään milloin mä saan tietää tulokset ja mitä ne tulokset sanoo musta.

Se psykologiaika oli laitettu tiistaisen liikuntaryhmän kanssa päällekkäin ja mua harmitti se. Mä yritin siirtää sitä, että pääsisin liikkaryhmään, mut sitten mä sain tietää, että ne oli tarkoituksella laitettu päällekkäin. Lääkäri oli kuulemma aamun rapsalla sanonut, että mun kohdalla pitäisi vähentää liikuntaa. Mä kyllä suutun, jos en pääse keskiviikon liikkasaliin pelailemaan. Koska se on oikeesti kivaa eikä vaan siks, että se on liikuntaa. Mut mun on turha yrittää selittää sitä, koska hoitava taho näkee sen mun kohdalla vaan liiallisena kalorinkulutuksena.

Mun piti mennä illalla yhden toisen potilaan kanssa lenkille metsään, mut me ei taaskaan päästy, kun alkoi sataa kaatamalla. Keskiviikkona me tuskin mennään, kun on niin monta liikuntaryhmää.

New week

Maanantai. Mä otin aamupalalla velliä. Mut ihan vähän vaan. Silleen näön vuoks. Sitä velliä tuli vaan muutaman lusikallisen verran. Mut hoitajat näki, että mä otin velliä eikä ne päässeet naputtamaan mitään. Ne kattoi, että mä otin lautasen. Ei ne varmaan kattoneet paljonko mä siihen sitä velliä kauhoin.

Mun vuoro soittaa aamuryhmässä biisi. Soitin Lebo M:n He Lives In You, joka on Leijonakuningas 2:n soundtrackilta. Yhdessä vaiheessa mä kuuntelin aika paljonkin leffamusaa. Ja musta on kiva soittaa aamuryhmässä joku biisi, mitä ei oo soitettu radiossa puhki ja mitä toiset ei oo välttämättä edes kuulleet.

Tänään täällä oli työvuorossa mulle uus hoitaja. Kuulemma vaan väliaikaisesti. Sellainen kaapin kokoinen mieshoitaja toiselta osastolta. Sellaiset hoitajat on sijoitettu aina vastaanottoosastoille, kun ne pystyy taltuttamaan kaikkein vahvimmat ja haastavimmatkin potilaat, jos ne alkaa riehua.

Tänne piti tulla myös uusi potilas. Mies. Ei tosin mun hoitoryhmään. Mut ei se sitten tullutkaan, vaikka sille oli varattu sisäänkirjaukset ja kaikki sellaiset ajat lääkärin kanssa.

Lounaalla oli lindströminpihviä ja perunaa ja päivällisellä minestronekeittoa, sämpylää ja Melanderinpuuroa. Se puuro oli jotain luumu-omenakiisseliä. Ei kauhean hyvää. Eka jälkiruoka, josta mä en oo tykännyt.

Mun oli kanssa tarkoitus mennä yhden toisen potilaan kanssa kävelylle. Oli kiva, kun se pyysi mua, mut me ei sitten ehdittykään, kun mulla oli Mindfullness-ryhmä. Mä pääsin siihen nyt vakituiseksi jäseneksi 1. jonotussijalta, kun yksi potilas kotiutui viime viikolla ja siitä ryhmästä vapautui mulle paikka. Jee! Siinä ryhmässä pystyy aina rentoutumaan ihanasti, kun kuuntelee harjoituksia mielikuvamatkoista.

Olispa jo perjantai.