I'm "fine"

Tivolitkaan ei saa mua nauramaan. Eikä sirkus tai sata hattaraa.

- PMMP - Joutsenet

Monta päivää taas mennyt. Mä en ole osannut tulla kertomaan mitään. Mutta mä tulin nyt kertomaan kuulumisia viime päiviltä. Vaikka en mä ole kyllä tehnyt yhtään mitään. Ei mua huvita tehdä mitään. One word: depression.

Taas on mennyt päiviä, etten ole käynyt edes ulkona. En vaan jaksa. Ulko-ovi on liian raskas avata. Tänään on tosin satanut niin kuin eilenkin, mutta lauantaina oli kaunis päivä. Aurinko paistoi. Oli lämmintä. Mä olin sisällä. Aurinkoiset päivät masentaa mua. Eikä mua kyllä huvittakaan mennä ulos. Mitä mä siellä edes tekisin?

Mä olen tänään vaan maannut kotona. Kuten niin monena päivänä muutenkin. Oon kattonut leffoja. Leffan toisensa perään. Edellisen loputtua laittanut uuden pyörimään. Juonut monta mukillista kahvia, jotta pysyisin hereillä. Kun ei oikein nukkuakaan kehtaisi. Tuntien tappamista tää vaan on. Paska elämä.

Mulla on elämä, mutta en mä tahdo sitä elää. Onneks huomenna on aika psykologille.

Äh... ärsyttää kun tästä ei tule taas yhtään mitään. Mä toivoin, että mun kirjoitusflow olis vielä jatkunut. En mä kykene nyt ajattelemaan tai tuottamaan mitään tekstiä. Kiva jos mä en huomenna osaa puhua psykologillakaan mitään ja se käynti menee ihan harakoille. Seuraava kun on varmaan taas kivasti kahden tai kolmen viikon päästä.

So happy I could die

Selvisin. Sunnuntaista nimittäin ja serkun synttäreistä ja syömisestä muiden kanssa. Ruokana oli onneksi vain kevyttä nuudeleita ja wokkivihanneksia ja sain annostella itse oman ruokani. Kyllä ne kehotti mua useampaan kertaan santsaamaan, mut se sana ei vaan kuulu mun sanavarastoon. Kahvin kanssa oli sitten tosin pannaria kermavaahdolla ja mansikkahillolla. Mut selvisin. Luojan kiitos.

Kävin sitten koirien kanssa lenkillä niin sain onneks kulutettua noita kaloreita. Ja oli mulla ihan kivaakin. Oli kiva pelata serkkujen kanssa rallia Pleikkarilla.

Lauantaina oli taas pitkästä aikaa kivempi päivä mun elämässä. Vietettiin iltaa tyttöjen kanssa, tehtiin drinkkejä ja otettiin valokuvia Facebookiin. Mulla oli kivaa. Mä sain taas pieneksi hetkeksi jotain muuta ajateltavaa kuin tän mun paskan elämän. Yökerhoon mä en jaksanut lähteä tanssimaan, mut sekään ei haitannut. Mulla oli silti hauskaa.

Paitsi... että mä en ehkä saisi oikein juoda alkoholia tässä mun tilassani. Se ei ole kovin hyvä yhdistelmä masennuslääkkeiden kanssa, vaikka otankin ne aamulla. Vaikka mulla on kivaa, niin jotenkin mä aina hajoan, kun tulen kotiin juhlimasta. Ei väliä, vaikka mulla olis ollut kuinka kivaa tahansa. Mä hajoan. Viiltelen tai itken hysteerisenä kunnes nukahdan. Mut ennen kaikkea mä pelkään, että mä teen jotain itselleni. Jotain, mitä en olisi enää aamulla katumassa.

Lauantaina en onneks hajonnut pahasti. Ei tarvinnut miettiä, soitanko 112:een. En edes viiltänyt. Pääsin helpolla. Joo tiiän. Ei varmaankaan pitäis juoda ollenkaan. Mutta kun mulla vaan on silloin kivaa. Edes silloin.

Viime päivät mä olenkin sitten vaan maannut kotona. Mut ei vaan jaksa lähteä ulos.


100 HAPPY DAYS -HAASTE

Day #21 Voitin nettikilpailussa L´oréalin hiustenhoitotuotteita.
Day #22 Tilaamani kirja saapui postissa.
Day #23 Girls night out.
Day #24 Serkun synttärit. Oli kivaa pelata serkkujen kanssa rallia Pleikkarilla ja kuulla, että serkku tykkäsi paljon lahjastani.
Day #25 Kattelin vanhoja kuvistöitä kouluajoilta ja tajusin, etten ookaan ollut niin huono kuin mitä oon aina ajatellut.
Day #26 Sain vietyä roskat, jotka oli nököttäneet monta päivää eteisessä.
Day #27 Sain viimeinkin hankittua olohuoneeseen taulun ja se on tosi siisti neliosainen New York -taulu.
Day #28 Söin pari kasvistortillaa. Olivat hyviä.

"I'm not hungry"

Pari päivää sitten puhelin piippasi viestiä serkulta. Kutsu sunnuntaina syömään ja viettämään synttäreitä. Syömään? Syömään? Voi ei, en mä voi syödä. Mä lihon, jos mä syön. Oh gosh! En mä varmaan edes pysty syömään. Ruokaa. Lämmintä ruokaa. Kunnon ruokaa. Yh.

En mä voi mennä sinne ja istua pöytään ja olla niin kuin kaikki muutkin. Normaali. Mä en pysty siihen. Mä en voi istua saman pöydän ääressä mun sukulaisten kanssa. Ne tietää, että mulla on anoreksia. Ja ne vahtii mua. Ne seuraa tarkasti kun mä annostelen ruokaa lautaselle ja käskee ottamaan lisää. Tai ehkä ne ei edes anna mun annostella itse. Pahimmassa tapauksessa ne laittaa lisää mun lautaselle.

No otas nyt vielä lisää, ethän sä jaksa tolla ollenkaan. Toi on linnun annos, eihän tolla lähde edes nälkä! Ota nyt edes vähän lisää. No anna mä laitan sulle tästä yhen perunan lisää. Yks vaan. Tämmönen ihan pieni. Ja tosta vähän lisää kastiketta. Ja leipä kanssa. Anna mä voitelen sulle. No kyllähän sä nyt ruuan kanssa leipää otat.

Tollasta se aina on. Aina. Ihan aina. Jokaikisissä sukujuhlissa. Mä en kestä. Enkä mä kestä sitä kyttäävää ilmapiiriä.

Ne vahtii, että mä syön. Ja etten mä pääse oksentamaan. Yksi mun sukulainen on aikoinaan työskennellyt sairaalassa. Se tietää syömishäiriöstä. Se tietää kaikki metkut. Mä en voi edes yrittää mitään.

Oh god mä en tule selviämään tosta.

At the grocery store

Perjantai. Viikottainen kauppareissu. Iskä työntää ostoskärryjä. Mä kuljen vierellä ja aina aika ajoin laitan jotain kärryyn. Hevi-osastolla kuluu aina eniten aikaa. Salaattia, kurkkua, tomaattia, hunajamelonia. Lisäksi banaania ja avokadoa, vaikka ne ei periaatteessa ole sallittuja ruokia. Helvetisti liikaa kaloreita, mutta mun sallittujen ruokien lista on sen verran lyhyt, että mä alan jo kyllästyä.

Mehua ja maitoa. Mehua nyt ei missään nimessä saisi juoda, mutta mä tarviin sitä puoli lasia aamuisin niin se on vain pieni paha. Raejuustoa. Jogurttia. Moniviljasämpylöitä ja pari perunapiirakkaa. Light-limsaa. Säilykepersikoita. Oon nyt tykästynyt niihin. Mut mehussa, totta kai. Ei nyt herranjestas mihinkään sokeriliemeen säilöttynä.

Kissalle Latzia ja raksuja. Jestas, kissa syö oikeasti varmaan enemmän kuin mä.

Lisäksi toisinaan marketista tarttuu mielihalujen mukaan paprikaa, kiiviä, tummia viinirypäleitä, verigreippiä, nektrariineja, luumuja, porkkanoita, mehukeittoa, Fun Lightia, teetä, näkkileipää, maitorahkaa, kevytjuustoa leivälle, kotijuustoa, fetaa tai leipäjuustoa.

Sitten kun mä kyllästyn noihin niin... mä en tiedä mitä mä sitten syön. En mitään varmaan. Ei mikään muu ole oikein sallittua tai sitten mä en vaan tykkää.

Se tekis 23,80 euroa. Ostokset. Done. Näillä mä pärjään loistavasti seuraavan viikon. Ja itse asiassa mä ostan aina liikaa ruokaa. Aina sitä jää vielä sitä seuraavaankin viikkoon. Hedelmiä varsinkin. Ja leipää, jota mä laitan pakkaseen.

Onneks käyn aina iskän kanssa kaupassa. Iskä ei kyttää mitä mä ostan. Äiti kyttäisi. Siis eihän sulla ole täällä kärryssä vielä mitään kunnon ruokaa, nyt otat vaikka pakastealtaasta jotain jos et jaksa tehdä itse siis ethän sä näillä elä, mitä sä oikein syöt viikon aikana... et mitään! Huoh. Iskälle ei onneks tarvii selitellä.

Jääkaapin ovessa Dr. House, Pacific Rim ja juoksuohjelma.

Jääkaapin sisältö kaupassa käynnin jälkeen.

I was waiting for you

Valkoiset tuolit on aseteltu siisteihin riveihin tilaisuutta varten. Istun kolmannessa rivissä, suhteellisen keskellä. Meedio seisoo tuolirivistöjen edessä ja muodostaa yhteyden menettetyihin läheisiin. Rakastavia sanoja. Neuvoja. Toivomuksia.

Minulla on sinun kaulakorusi kaulassasi. Ihan varmuuden vuoksi. Vaikka se ei ole tilaisuuden kannalta mitenkään välttämätöntä. Pieni kultainen sydän. Se on kaunis. Minä vain en muista koskaan nähneeni sitä sinulla. Laukussani minulla on kynä ja paperia. Että kun sinä tulet, minä voin kirjoittaa kaiken sanomasi ylös etten vaan unohda.

Minä odotan, milloin on sinun vuorosi. Odotan. Ja odotan. Olen pakahtua odotuksesta ja jännityksestä. Läheinen toisensa jälkeen. Minuutit kuluvat ja aika hupenee. Mutta sinua ei kuulu.

Voi rakas kultasiskoni, mikset sinä tullut? Etkö halunnut sanoa minulle mitään? Ajattelitko, että viesti sinulta olisi ollut huonoksi minulle? Ei se olisi ollut. Olisi ollut lohdullista kuulla sinusta.

Minä odotin sinua. Voi minä niin olisin halunnut kuulla sinusta. Miten sinä voit? Hyvin, totta kai. Jos sinä olisit tullut tapaamaan minua. Minä kuvittelin tilanteen. Olisit sanonut jotain  nokkelaa. Se olisi ollut aivan sinun tapaistasi. Jotain hauskaa, joka olisi saanut minut hymyilemään. Ehkä jotain, jonka merkityksen vain minä olisin ymmärtänyt. Aivan varmasti olisit myös nauraen kuittaillut jotain minun hiuksistani. Niistä kun tuli vahingossa vähän jännän väriset.

Olisit virnistänyt ja sanonut olevasi ylpeä minusta, kun pääsin Crash Bandicootit kokonaan läpi. Se vain ei ollut yhtään kivaa ilman sinua. Meidän piti pelata ne yhdessä läpi. Mutta me emme ehtineet. Emme ihan kokonaan.

Sitten sinä olisit käskenyt minun mennä markettiin ostamaan Dr. Oetkerin suklaamoussea. Sinä teit sitä aina minulle, mutta nyt minun pitäisi tehdä itse. Minun pitäisi laittaa Johnny Deppin elokuvia pyörimään, jolloin sinä voisit tulla katsomaan niitä sohvalle minun viereeni. Sinä sanoisit miten ihana Johnny Depp on ja minä sanoisin ottavani Orlando Bloomin. Ja sinä vahtisit, että minä kanssa söisin sitä suklaamoussea.

Sinä haluaisit, että minä alkaisin syödä. Alkaisin elää. Olla onnellinen. Tiedän sen. Sanoisit odottavasi minua. Että me näkisimme kyllä. Myöhemmin.

Voi jos sinä olisit täällä niin minä olisin onnellinen.