Big mistake

Lauantai. Vaihteeksi taas kivempi päivä. Pyörittiin Mian kanssa kirppiksellä ja tein kivoja löytöjä. Pari paitaa ja farkkuliivi. Sitten mentiin kahville höpöttelemään ja mä pilasin taas kaiken.

Mun piti ottaa kahvi. Pelkkä kahvi. Mutta sitten mä huomasin mitä lasin takana on tarjottimilla. Kakkuja. Ja ennen kaikkea New York Cheesecake. OMG. Milloin mä olen viimeksi syönyt juustokakkua? Siitä on pieni ikuisuus. Varmaan kaks vuotta tai ehkä enemmänkin. Juustokakkua...

Siis joo joo, kyllä mä voin ostaa juustokakkua. Ilman muuta voin! Ja hei, vähänkö mun lääkäri ja psykologi on tyytyväisiä, kun ne kuulee, että mä olen syönyt kakkua! Ne on sitten ylpeitä musta! Ja oonhan mä ton ansainnutkin!

Ei mulle normaalisti ole mikään ongelma vastustaa leivonnaisia. Ei, vaikka ne olis kuinka houkuttelevia. Mutta nyt... mä en tiedä mitä tapahtui. Ehkä se johtui siitä, että mulla oli ollut taas harvinaisen kiva päivä ja mä olin ekstaasissa kaikista ostoksistani. En tiedä. Mutta mä ostin palan juustokakkua.

BIG MISTAKE. 360 kcal. Rasvaa ja sokeria, jonka mä saatoin melkein tuntea imeytyvän mun reisiini. Mun muutenkin läskiin reisiini. Ja miten niin mä olin muka ansainnut kakkupalan? En mitenkään. Mä olen aivan liian iso. Pullukka. Ja aivan sama, vaikka hoitotaho olis ylpeä musta. Ei se tee mua iloiseksi. Mun ei olisi missään nimessä pitänyt ostaa sitä kakkua. Mä en ymmärrä kuinka mä saatoin sortua!

Oliko se juustokakku hyvää? Oli. Jokainen haarukallinen oli taivaallisen makuista. Mä olin jo ihan unohtanut, miten hyvää juustokakku on. Oliko se kakkupala kaikkien noiden kalorien arvoinen? Ei. Ei ollut. Katumus on nautintoa suurempi.

Nyt on tiistai ja mua kaduttaa vieläkin. Mä lopetan syömisen. Ai, mut mä lupasin mun lääkärille lisätä syömisiä. Shit. No ainakaan mä en enää koskaan, en koskaan, sorru kiellettyihin ruokiin. Mikä morkkis, voi luoja.

Eat more!

Herään siihen kuinka auringonvalo paistaa suoraan kasvoilleni. Kissa on hypännyt ikkunalaudalle katselemaan maailmaa ulkona ja pimennysverho on raottunut. Häikäisee. Aivan liian kirkasta. Ja nukuttaa. Katson kelloa. Se lähenee kahtatoista. Puhelimessa on kolme vastaamatonta puhelua lääkäriltä. Soitan aamukahvin jälkeen takaisin.

L: Joo mä yritinkin tavoitella sua.
Minä: Mmh... joo mä nukuin.
L: Mä luin noita sun psykologin tekstejä viime käynneiltä ja mä huolestuin siitä miten vähän sä syöt. Sä sanoit syöväsi päivässä muutaman sadan kalorin verran. Mitä sä syöt päivän aikana?
Minä: No se vaihtelee. Kahvia ja hedelmiä ja pari leipää yleensä. Joskus ehkä raejuustoa tai jogurtti... tai mä teen salaatin.
L: Mitä mieltä sä olet sun jaksamisesta?
Minä: No siis oon mä kyllä tosi huolestunut, kun en mä jaksa enää yhtään mitään.

L: Mitä sä ajattelisit päiväpolijaksosta?
Minä: Joo ei. Mä en mene sinne.
L: Mikä siinä on vastenmielistä? Aikaiset heräämiset, ruokailu, oleminen siellä...
Minä: Kaikki.
L: No entäs osastojakso?
Minä: ... No ei se lopulta ollut enää niin vastenmielinen mitä se aluksi oli. Mut mä haluun kyllä olla kotona.
L: Niin mä tiedän sen. Oisko sulla motivaatiota osastojaksoon?
Minä: Ei oo. Voisin mä vähän enemmän syödä, kun kyllä mä haluaisin jaksaa enemmän... mut ei mulla olis tarpeeks motivaatiota.

L: Meidän on pakko ajatella kohta osastojaksoa ennen kuin sun vointi menee vielä huonommaksi. Sitten se olisi jo todella vakavaa. Voisitko sä luvata - ja siis ihan oikeasti luvata eikä vaan luvata yrittää - lisätä syömisiäsi? Katottaisiin viikon päästä sun tilannetta, että miten on sujunut.
Minä: Mmmh... no kai mä voin luvata vähän lisätä.

Voi jumalauta! Eieieieiei... En mä voi tollasta luvata. Ei, mutta mähän lupasin jo. En mä voi. En voi en voi en voi. En mä voi lisätä syömisiä... siis syödä enemmän. Hyi en. Mähän lihon! Ja mä en todellakaan tahdo lihoa. Mä haluan painoa pois! Voi ei voi ei voi ei.

I'M GONNA GET SOOO FAT.

L: Ja jos sulle tulee sellaisia vakavia oireita niin kuin huimausta tai sydämentykytyksiä niin sun kannattaisi hakeutua akuuttipäivystykseen.
Minä: Öö... no mulla on siis ollut jo. Huimausta. Kävellessä. Mut mä oon tottunut siihen.

Jaaha. Osastokortti vedettiin esiin. Ehkä. Miksei. Sen lisäksi, että mä saisin lisää jaksamista ja vuorokausirytmin normaaliksi, mulla tulisi siellä varmasti luettua pääsykokeisiin. Kun ei siellä muutakaan voi oikein tehdä. Ja kotona taas voi tehdä kaikkea muuta. Vaikka joo, onhan mun mahikset aika heikot jos tässä vaiheessa aloittaa lukemisen.


RUOKAPÄIVÄKIRJA

Keskiviikko:

• 12.00 kahvi + maito = 8 kcal
• leipä + levite = 75 kcal
• 15.00 kahvi + maito = 8 kcal
• 19.30 puolikas avokado = 99 kcal
• 22.00 chai tea latte = 79 kcal
• 2 leipää + salaatti + kurkku + levite = 150 kcal
• 1 säilykepersikka = 25 kcal

= 444 kcal

Torstai:

• 12.00 kahvi + maito = 8 kcal
• banaani = 90 kcal
• vitamiiniporejuoma = 7 kcal
• 17.00 vuohenjuustosalaatti = 130 kcal
• 2 dl Coca Cola light = 1 kcal
• 19.30 chai tea latte = 79 kcal
• 2 kauraleipää + salaatti + kurkku + levite = 166 kcal
• 24:00 2 näkkileipää + levite = 116 kcal
• piltti = 66 kcal

= 663 kcal

Äh. Ihan paska teksti tuli. On vaan niin voimaton olo, etten oikein osaa edes ajatella. En varmaan jaksa jatkossa postata ruokapäiväkirjoja näin usein. Liian uuvuttavaa. Ja aika samanlaisiahan nää päivästä toiseen on. Postailen niitä ainakin silloin tällöin.

Already dead

Kotona. Reissu oli ihan huippukiva ja onnistunut. Mulla oli pitkästä aikaa oikeasti kivaa enkä mä edes väsähtänyt. Käytiin syömässä ja shoppailemassa. Oli kiva kierrellä kaupungilla, kun mä olen aiemmin käynyt Tampereella vaan kääntymässä. Haettiin Alkosta viinaa ja mentiin hotellihuoneeseen alottelemaan. Otettiin valokuvia ja laittauduttiin ja höpöteltiin. Sitten lähdettiin bändin keikalle ja sieltä jatkettiin Fat Ladyyn. Tanssittiin ja pidettiin hauskaa ja saatiin miehiä tarjoamaan meille juotavaa.

Mutta nyt. Nyt mä olen taas kotona ja kaikki on taas tätä samaa. Masentaa. Blaah. Mä en jaksa tehdä mitään.

Iltapäivällä mulla oli verikokeet. Nyt pitäisi kaikki arvot olla otettu ja kokeet vähäksi aikaa ohi. Hyvä. Mä en jaksa koko ajan rampata niissä. Terveyskeskukseen ei ollut pitkä matka, mutta mä en millään jaksanut kävellä sinne. Onneks sain iskältä kyydin. Mä olen vaan niin väsynyt. Mä en jaksa enää edes kävellä. Heti kotiin päästyäni kaaduin sänkyyn ja nukuin kaks tuntia.

Heikottaa. Päätäkin särkee. Syöminen vois helpottaa oloa, mut ei tee mieli ruokaa. Ei yhtään mitään. Oksettaa ajatuskin. En mä tiedä. Vois olla varmaan ihan hyvä, jos pääsis vähäks aikaa osastolle, että sais vähän voimia. Mä en jaksa enää yhtään mitään. En yhtään mitään. Se on tavallaan vähän pelottavaakin. Kun ei jaksa. Kun ei jaksa enää edes fyysisesti olla.

RUOKAPÄIVÄKIRJA

• 12.00 kahvi + maito = 8 kcal
• moniviljaleipä + levite = 75 kcal
• 17.00 kahvi + maito = 8 kcal
• 21.00 1,5 säilykepersikkaa + mehu = 65 kcal
• 22.30 moniviljanäkkileipä + levite = 58 kcal
• puolikas avokado = 99 kcal

= 313 kcal

100 HAPPY DAYS -HAASTE

Day #2 Tampereen reissu. Koko päivä oli huippukiva!
Day #3 Kissalla oli ollut ikävä ja se ilahtui kotiinpaluustani.
Day #4 Tv:stä tuli Mustat lesket.
Day #5 Jaksoin viimeinkin pestä taas hiukset.

Running away from depression

Noniin. Psykologiaika kolmen viikon tauon jälkeen. Miltä tuntui? Ei miltään. Olihan se kiva kertoa, mitä viikkojen aikana oli tapahtunut ja mitä mä olin ajatellut. Mutta ei mitään muuta. Psykolle oli ok mennä. Siellä oli ok puhua. That's it. En mä olisi hajonnut, vaikka mun käyntini olisi peruttu. Ei olis tuntunut miltään.

Psykopolilla on kuulemma nyt ruuhkaa ja tätien kalenterit on jokaista minuuttia myöten täynnä. Mun olisi pitänyt saada seuraava aika ens viikolle. Mä sain sen kahden viikon päähän. Mut ei se haittaa. Ei ollenkaan. Mä voin sillä aikaa vaikka googletella psykoterapeutteja täältä ja kenties mennä haastattelukäynnille, jos niiltä löytyy aikaa. Psykoterapia on se, mistä on mulle eniten apua. Mä olen siitä varma.

Huomenna mä lähden kavereiden kanssa reissuun. Mennään yhden bändin keikalle Tampereelle ja yövytään Omenassa. Shoppaillaan ja kierrellään kapessa. Huomisesta on tulossa ihan huippukiva päivä!

... Paitsi että mitä jos mä en jaksa? Mitä jos mä väsähdän? En mä jaksa enää bilettää niin kuin ennen. Ennen mä tanssin aina pilkkuun asti. Nyt mä saatan väsähtää jo ennen yhtätoista. Mä saatan olla jo ihan uupunut pelkän shoppailun jälkeen. Ja 24/7 sosiaalisuus on tosi uuvuttavaa. Vaikka olis miten kivaa. Sitä on ehkä vaikea uskoa, mut niin se on.

Kyllähän mä voin lähteä keikan jälkeen vaikka hotellille nukkumaan. Mutta... ei se ole kivaa. Tosin minkä mä sille voin, jos mä väsyn. Mä kyllä ainakin aion yritän syödä huomenna enemmän. Niin kauhealta kuin se kuulostaakin. Ainakin enemmän kuin sen 250 kcal mitä mä nykyään syön päivässä. Mun piti ostaa joku energiapatukka mukaan. Mut mä unohdin.

Ainakin mä olen oottanut huomista reissua ihan innolla. Jotain kivaa munkin elämään. Jotain erilaista. Ja mä osallistun sen mukaan mitä jaksan. Kyllä muut ymmärtää.

Käytiin iskän kanssa ostamassa mulle taas viikon ruuat. Mulla meni niihin jotain 26 euroa. Ja 6,90 euroa oli light-limu-sixpackista. Mitä normaalisti ihmisillä menee viikon ruokiin? 40 euroa? 50? Laiha - laihempi - täältä tullaan.


100 HAPPY DAYS

Mä aloitan tänään 100 Happy Days -haasteen. Siinä mä kirjoitan 100 seuraavalta päivältä aina yhden asian, joka on tehnyt mut sinä päivänä onneliseksi. Mun tapauksessa ehkä ennemminkin parantanut mun päivää. Nää saattaa vaikuttaa teille vähän hämmentäviltä positiivisiksi asioiksi, mutta yrittäkää nähdä nää mun kautta. Mä kun olen sairas. Tästä se lähtee!

Day #1 Sain viimeinkin varattua labra-ajan. Mun olis pitänyt varata se jo about 3 viikkoa sitten.

Snoop Dogg & Wiz Khalifa feat. Bruno Mars - Young, Wild And Free

Living with size zero

Äiti tulee käymään.

Äiti: Ootsä syöny tänään?
Minä: Joo...
Äiti: No mitä sä oot syönyt?
Minä: Noo... kaikkea.
Äiti: Esimerkiks mitä?
Minä: Vähän kaikkea. En mä nyt jaksa alkaa luetella.
Äiti: Eli et mitään.

Äiti: Mä laitan sulle jotain! Mitäs mä laitan sulle...
Minä: Äiti!
Äiti: Sulla on täällä ainakin pastaa... ja riisiä ja kasvispihvejä...
Minä: Äitiii...
Äiti: Hei täällä on kasvissosekeittoa. Otatsä mieluummin sitä? Hei joo mä laitan sulle... ja leipää sen kanssa eiks niin? Yks leipä ainakin... mitäs leivän päälle... juustoa ja kurkkua... ja otatsä maitoa sen kanssa?
Minä: Äiti lopeta!!!

Minä: En mä nyt syö... ei mulla oo nyt nälkä.
Äiti: No jos mä kuitenkin laitan sulle?
Minä: Etkä laita! Anna nyt olla!
Äiti: No syöt sitten myöhemmällä. Syötkö sitten varmasti?
Minä: No joo joo. Älä höösää.
Äiti: Et sä kuitenkaan syö. Mä oon huolissani susta. Sä et syö enää mitään. Sun ranteetkin on ihan kauheen laihat! Varmaan puolet mun ranteesta. Mä oon hei huolestunut. Sun pitää syödä.
Minä: Mähän syön! Kato nyt ihan hyvin mä voin, kyl mä pärjään.

Mä en voi sille mitään, että mä ärsyynnyn. En vaan voi. Mä pystyn jonkin aikaa hillitsemään itseni ja vastailemaan rauhallisesti, mutta jossain vaiheessa mulla leikkaa kiinni. Ruuan tuputtaminen anorektikolle on sama kuin talviunta nukkuvaa karhua mentäisiin tökkimään kepillä peppuun.


RUOKAPÄIVÄKIRJA

• klo 12.00 kahvi + maito = 8 kcal x 2
• täysjyväleipä + levite + salaatti + kurkku = 75 kcal
• MultiVita-porejuoma = 7 kcal
• klo 16.00 pieni kalapihvi 2 kpl + lohkoperunat + ketsuppi + Coca Cola light 2dl = 78 kcal
• klo 20.00 Bona-piltti = 69 kcal

= 245 kcal

Klo 24.00 tulee kanavalta TV5 5D: Elämää alipainoisen kanssa. Se tuli tossa joku aika sitten, mutta mä missasin sen silloin, joten nyt mun on pakko nähdä se. Kannattaa kattoa, toi voi olla ihan hyväkin, kun kuitenkin dokkari kyseessä.

Alison Mosshart and Carla Azar - Tomorrow Never Knows